Hope we'll meet again / Olli Matela /

19. Murheen murtama

Samaan aikaan studiolla:

Aleksi

Ei hitto. Olli. Nyt se varmasti käsitti jotain väärin. Olli lähtee lähes juoksemaan takaisin eteiseen. "Olli! Sä ymmärsit väärin!" Emily huutaa tämän perään. Kuitenkin turhaa, sillä pian ovi paiskautuu kiinni. "Mitä me nyt tehään?" Emily kysyy surullisena. Näyttää kuin hän alkaisi pian itkeä. "Annetaan sen hetki rauhottua. Sit selitetään sille tää tilanne", vastaan. "Mitä, jos se tekee jotain typerää? Tai luulee, et oon sun kans enemmänkin ku kaveri?" "Ei oo mitään hätää. Niin hyvin ku mä Ollin tunnen niin se menee Joonakselle", yritän rauhoitella. Äskeisessä tilanteessa oli kyse siitä, että Emily pelkää menettävänsä Ollin. Ja, että Olli ei pitäisi hänestä. Nyt kuitenkin tais tulla selväksi, et Olli välittää Emilystä ihan älyttömän paljon. Ei Olli muuten ois reagoinut noin vahvasti.

"Olli vihaa mua", Emily sanoo ja hautaa kasvot käsiinsä. "Eikä vihaa. Sehän on ihan rakastunu suhun", lohdutan. "No ei oo enää. Se pitää mua ihan idioottina." "Heii, älä sano noin. Olli varmasti ymmärtää sit ku selität sille, mistä oikeesti oli kyse." Pidän Ollia kyllä fiksuna ja järkevänä, mutta en oo koskaan nähny, et se reagois mihinkään noin pahasti.

"Mun ois pitäny lähtee sen perään", Emily toteaa. "Parempi, et Olli saa nyt rauhottua hetken. Oon ihan varma, et se on Joonaksella", vastaan. "Mä meen sit sinne. Tää on pakko selvittää." "Et mee. Voin kysyä Joonakselta, onko Olli sielä, mut antaa sen nyt rauhassa miettiä asioita." "Mun on pakko saada tehä jotain. En kestä muuten", Emily sanoo ääni väristen. Pian tämä purskahtaa itkuun, jolloin vedän tämän halaukseen. "Kyllä kaikki järjestyy. Nyt vaan ootetaan hetki", lohdutan. Tuntuu pahalta, et kaikki johtuu yhdestä pienestä väärinkäsityksestä. Olli ja Emily kuuluu yhteen, enkä mä haluu olla sen tiellä. Molemmat on mulle ihan älyttömän rakkaita ja hyviä ystäviä. Yritin vaan lohduttaa ja kannustaa Emilyä, mut sit aiheutin tällaisen sotkun. Tää todellakin on pakko selvittää.

Olli

Kävelen vain suoraan eteenpäin. En jaksa enää ajatella. Silmiin ja päähän sattuu. Enkä edes näe kunnolla. En halua olla yksin. Heti, kun olen taas kartalla siitä, missä päin olen, lähden suuntaamaan Joonakselle. Soitan hänelle. "Moro. Mitäs sä?" Joonas vastaa. Onneksi tämä vastasi. "Ootko kotona? Oon tulossa sinne." kysyn ja ilmoitan. "Joo oon. Onko kaikki hyvin?" "Ei. Kerron sit ku oon sielä", huokaisen. Tuon sanominen sai jälleen kyyneleet virtaamaan poskiani pitkin. "Tuunko vastaan?" Joonas kysyy. "Ei tarvi. Oon siinä parin minuutin päästä." "Okei. Nähään sit kohta." "Joo", vastaan vielä ja suljen puhelun. Alan taas miettimään studiolla tapahtunutta, jolloin myös kyyneleet alkavat virrata kuin pieni puro poskiani pitkin. Tai itse asiassa voisi sanoa, että ennemmin vesiputous.

Joonas

Tarkkailen ikkunasta Ollin saapumista. Jo tämän äänestä kuuli sen, että kaikki ei oo hyvin. En edes muista, et oisin aiemmin kuullut Ollia noin surkeana. Pian näen huppupäisen Ollin kävelevän kohti kerrostaloa. Kipitän kiireesti eteiseen ja avaan asuntoni oven. Pian tuo murheen murtama basisti astuu ulos hissistä. Tartun tätä ranteesta ja vedän sisälle asuntoon. "Hei, mitä on tapahtunu?" kysyn ja katson parasta ystävääni suoraan silmiin. Hän purskahtaa itkuun ja syöksyy halaamaan minua. "Emily ja Ale...", Olli sopertaa itkuisena. "Mitä niistä?" kysyn ja silittelen hänen selkäänsä rauhallisin vedoin. En saa vastausta. Olli vain tiukentaa otettaan ympärilläni ja painaa kasvonsa olkapäätäni vasten. Selvästi jokin on vialla ja pahasti. "Mennään tonne olohuoneeseen niin pääset istumaan", totean ja lähden kuljettamaan meitä kohti sohvaa. Yritän rauhoitella parasta ystävääni parhaani mukaan. Ehkä kysymykset kannattaisi säästää vähän myöhemmälle.

-------------------------------------------------------------
Sanoja: 546
Iltasatu🖤