Hope we'll meet again / Olli Matela /

44. Ikävä

Emily

Istun sohvalla ja juttelen Amandan kanssa. Myös iskä osallistuu keskusteluun välillä omilla kommenteillaan. Haluaisin koko ajan kertoa Ollista, mutta en kuitenkaan ota sitä puheeksi. En nimittäin yhtään tiiä, mitä sanoisin. Yhtäkkiä äiti tulee olohuoneeseen kirjekuori kädessään. "Mikä toi on?" utelen. "Sähän oot yhtä utelias kuin pienenä", hän naurahtaa. "Mutta löysin nää vielä sun vanhasta huoneesta ja ajattelin, että haluat viiä mukanas niinku ne vanhat päiväkirjatki", hän jatkaa. Ai niin... halusin tosiaan välttämättä hakee ne vanhat päiväkirjat täältä kotoa mukaan, vaikka oon asunut jo muutaman vuoden omillani.

Äiti ojentaa kirjekuoren mulle. Avaan sen ja löydän vanhoja keikkakuvia. Halusin teettää kaikki keikkakuvat muistoksi. Alan katsella kuvia keskittyneenä. Olli oli jo tuolloin niin sulonen. Jotenki se sen ujous tekee siitä vaan entistä sulosemman. Tää ikävä vaan pahenee. Pakko soittaa illalla videopuhelu. Ja onneksi myös va-... eiku ei sittekään mitään.

"Mikäs sun miestilanne muuten on?" Amanda utelee. Hmm... menihän siinä sentään lähes tunti ennen tuota kysymystä. Hymähdän hiljaa ja yritän pitää keskittymisen valokuvissa. "Kerro nyt", siskoni jatkaa. "Kyllä mekin halutaan kuulla ihan mielellään", äiti liittyy keskusteluun. Tietenkin haluan kertoa, mutta en vain tiedä miten. "No itse asi-", aloitan, mutta saan viestin. Se on pakko tarkistaa heti, koska se saattaa olla Ollilta. Ja ikävä on kova. Lasken valokuvat viereeni ja otan puhelimen taskusta.

Whatsapp
Olli <3: Ikävä <3
Minä: Nii on <3
Olli: Miten matka meni?
Minä: Ihan hyvin. Jutellaanko illalla lisää?
Olli: Joo <3
Minä: <3

"Taitaa sulla joku olla ku noin hymyilet", Amanda virnuilee. Sujautan puhelimen takaisin taskuun ja jatkan valokuvien katselua. "Olit jo kertomassa nii kerro nyt", tämä jatkaa. Heitän yhden Ollin vanhoista kuvista sohvapöydälle muiden silmien alle. "Olli?" Amanda katsoo kysyvästi. Nyökkään ja hymyilen. "Ei voi olla totta! Onko Olli sun-", siskoni intoilee. Keskeytän tämän kuitenkin sanomalla: "on. On se." Näytän vielä taustakuvani. Kuva on se, jonka Aleksi otti lentokoneessa matkalla Suomeen. Äiti katsoo kuvaa tarkasti, mutta voin kuitenkin huomata tämän kasvoilla innostuksen. Isästä ei oikein ota selvää, onko hän enemmänkin järkyttynyt vai positiivisesti yllättynyt. Amanda sen sijaan... hän on vähän turhankin innoissaan. "Äää, ihanaa", tämä huudahtaa ja syöksyy jälleen halaamaan. "Oon oottanu niin kauan, et tää tapahtuu", siskoni jatkaa. Hyvä, ettei hän ole vielä rutistanut mua hengiltä. "Ootte kyllä hyvä pari. Onko tää kuva otettu lentokoneessa?" äitini kysyy tarkastellessaan kuvaa. "Joo on. Käytiin vähä yllättäen Italiassa ja toi on kotimatkalta", vastaan. En kuitenkaan halua kertoa koko totuutta siitä, miten lomalle todellisuudessa päädyttiin. "Ahaa. Kuka tämän kuvan otti?" äiti jatkaa kyselyä. "Aleksi. Se on Ollin bändikaveri." "Ootkos sä paljonki tekemisissä niitten muitten kans?" isä utelee. "Ne on ainoot, jotka tunnen koko kaupungista työkavereitten lisäksi eli joo. Tullaan tosi hyvin toimeen ja oon hyvin mukana porukassa", kerron. Isäni vain nyökkää. "Millonkas me saadaan tavata tää Olli?" äiti kysyy. "Mmm, toivottavasti pian", hymyilen. "Ihanaa, että oot vihdoin löytänyt jonkun", äiti toteaa. Ihanaa, että perheeni otti tämän näin hyvin.

"Hei, yks juttu ois vielä...", aloitan ja palaan takaisin olohuoneeseen. Odotan kaikkien kuuntelevan, ennen kuin jatkan. "Älkää sit kertoko meiän suhteesta kenellekään, koska ei haluta tästä julkista. Ja juorut leviää vähä liianki nopeesti", kerron. "Joo. Ei tietenkään kerrota. Onhan Ollilakin yksityiselämä, vaikka julkista työtä tekeekin", äiti toteaa. Myös iskä ja Amanda näyttää ymmärtävän tilanteen. Nyökkään kiitollisena ja jatkan matkaani yläkertaan. 

-------------------------------------------------------------
Sanoja: 526
Oon pihalla ku pingviini🐧