Hope we'll meet again / Olli Matela /

67. Hobitti

Seuraava aamu:

Olli

Raotan vaivalloisesti silmiäni aamun ensimmäisiin valon säteisiin pimennysverhoni reunoista. Tai no ensimmäisiin ja ensimmäisiin, onhan valosaa lähes kellon ympäri tähän aikaan vuodesta. Hankaan silmiäni muutaman kerran, jonka jälkeen vilkaisen vieressäni nukkuvaa Emilyä. Hän on vielä täydessä unessa.

Eiliset tapahtumat hiippailee mieleeni. En voi käsittää ihmisten ymmärtämättömyyttä yksityisyydestä. Emily ei halua julkisuuteen ja kaikkien pitäis ymmärtää se. Tässä tilanteessa korostuu julkisen työn haittapuolet tai jopa raadollisuus. Haluaisin vain suojella Emilyä kaikelta. Myös kaikelta siltä, mihin en voi itse vaikuttaa.

Siirrän varovasti Emilyn hiuksia hänen korvansa taakse ja alan silittää tämän poskea. Hetken päästä päätän kuitenkin vilkaista kelloa ja totean sen olevan vasta yhdeksän. Eilen studiolla meni odotettua pidempään, joten haluan antaa Emilyn vielä nukkua rauhassa. Käännyn vielä hetkeksi silittämään tämän poskea, kunnes saan idean. Valmistan hänelle aamiaista. Ehkä sen avulla ikävät ajatukset eivät alkaisi vaivata heti herättyä.

Hipsin keittiöön ja suljen varalta makkarin oven, koska kolistelen kuitenkin koko ajan. En oo mikään MasterChef eli varmaan tuhoan puoli keittiötä, mut ainakin mä yritän.

Avaan jääkaapin ja päädyn tekemään leipää, jonka päälle taiteilen kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Teen Emilylle myös kaakaon, koska hän rakastaa sitä yli kaiken. Onnistun kuitenkin tiputtamaan auki olevan maitopurkin lattialle. "No voi nyt saatana...", tuhahdan itsekseni ja alan repiä paperia rullasta. Heti kun oon saanut siivottua, otan uuden maitopurkin jääkaapista. Jos nyt onnistuis...

Hiippailen valmiin aamupalan kanssa takaisin makkariin ja lasken sen yöpöydälle. Käyn raottamassa vähän pimennysverhoa, jonka jälkeen ryömin Emilyn viereen. Alan pusutella tämän kasvoja siinä toivossa, että hän näyttäisi heräämisen merkkejä.

Ei mitään reaktiota. Otan vähän rajummat keinot käyttöön ja nousen polvilleni sängylle. Emily nukkuu sopivasti selällään, joten päätän hypätä tämän päälle. Ajattelen, et ehkä Emily ei litisty, koska Joonas sanoo mua aina Hobitin kaltaiseksi pieneksi olennoksi. Oon kuitenkin vähän varovaisempi Emilyn kans kuin esimerkiksi Tommin päälle hyppiessä.

"Hei mitä helvettiä?" Emily mumisee allani. "Mulla on sulle yllätys", totean vastaamatta kysymykseen. "Mikä yllätys? Miks sä hyppäsit mun päälle?" Emily kyselee. "Sä et heränny pusuherätykseen nii piti käyttää rajumpia otteita", selostan. Emily tuhahtaa söpösti. "Vai niin. Mut missä se yllätys on?"

Nousen tämän päältä ja kurotan yöpöydälle ottamaan aamiaistarjottimen. "Tässä", vastaan hymyillen. "Halusin tehä sulle aamupalaa ku heräsin aikasemmin", lisään. "Eiii, sä oot ihana", Emily hymyilee ja havittelee käsillään poskiani. Hän laskee kätensä poskilleni ja kurottautuu antamaan nenänpäähäni pusun. "Ohi meni", tokaisen ja nyrpistän hieman nenääni. Emily yrittää uudestaan. Tällä kertaa otsaani. "Taas huti." Seuraavaksi leuka saa pusun. "Sä et nyt edes yritä osua", tuhahdan leikkimielisesti. "Nälkä. Ei jaksa keskittyä", tämä tokaisee vuorostaan. "Hups", sanon ääneen tajutessani, että pitelen edelleen aamiaistarjotinta käsissäni. Nyt kuitenkin ojennan sen Emilylle. "Vihdoin. Kiitos."

Emily mutustaa onnellisen näköisenä aamupalaansa samalla, kun tuijotan tätä ilman silmän räpäytystäkään. "Hobitti", Emily toteaa yhtäkkiä. "Häh?" naurahdan. "Nii, et sä oot tollanen pieni Hobitti." "Mitä Joonas on höpöttäny sulle?" tuhahdan ja nyrpistän jälleen nenääni. "Ei se mitään. Sä vaan toisinaan muistutat vähä Hobittia", Emily nauraa ja pörröttää hiuksiani. "Enpäs. Mökötän", sanon ja kaivaudun peiton alle. "Siinäs mökötät", Emily toteaa ja jatkaa leivän mutustamista.

"Nyt ei pysty. Liian kuuma", totean ehkä kahden minuutin mököttämisen jälkeen. "Arvelinki, että et sä kauaa pysty sielä oleen", Emily naurahtaa. Nyrpistän tälle nenääni jälleen ja sen jälkeen ryömin vähin äänin tämän viereen. Nojaan päälläni varovasti hänen olkapäähänsä ja suljen hetkeksi silmäni. Yhtäkkiä tunnen jotain märkää nenänpäässäni. Avaan silmäni ja totean sen olevan kurkun palanen. "Mitä sä teet?" kysyn Emilyltä. "Aattelin et sullaki on nälkä", hän toteaa. "Mulla on aina", vastaan ja avaan suuni kuin linnunpoikanen. Emily tiputtaa kurkunpalan suuhuni ja alan mutustaa sitä vähintäänkin yhtä tyytyväisenä kuin marsu iltapalaansa. Tällaiset aamut on aina parhaita.

-------------------------------------------------------------
Sanoja: 583
Nonii ja vituikshan se meni ku aattelin julkasta 23. - ja 24. päivä uuet luvut mut nyt on jo 24. päivä eli unohin julkasta ennen ku päivä vaihtu🤠
Mut hei toivottavasti kaikilla on kiva joulu🫶🏻