Hope we'll meet again / Olli Matela /

10. Pelkkiä kavereita

Emily

Havahdun hereille jostain typerästä unesta. Huoneessa on melko valoisaa. Erikoista, ku yleensä on vielä hämärää sillon, ku herään. Ei hitto. Nyt muistan, että herätyksen jälkeen laitoin silmät vielä hetkeksi kiinni ja nyt oon varmasti jo myöhässä. Tarvisin varmaan herätyskellon, joka juoksee karkuun niin, et en vaan vois enää jäädä makoileen sängyn pohjalle. Nyt ei kuitenkaan oo aikaa miettiä mitään muuta, ku et on kiire. Oon melkeen joka aamu myöhässä, ihan sama mihin oon menossa.

--

Kerkesin just ja just ajoissa töihin eli ei paniikkia. Tänään mun pitäis alkaa suunnitteleen jollekin bändille tv-esiintymistä. Ilmeisesti ne tulee ihan paikanpäälle kattoon muutamia käytännönjuttuja. Oisin voinut perehtyä tähän asiaan vähän aikasemmin ja paremmin, mut eilen oli tärkeempää tekemistä. Pelkään vaan, et Olli haluaa olla pelkkiä kavereita. Se eilinen hali tuntu kyllä aivan ihanalta. Siinä oli jotenki tosi turvallista ja tuntu, et oltais tunnettu jo vuosia. Ei kenenkään muun kohalla oo koskaan tuntunu sellaselta. Nyt en kuitenkaan voi miettiä eilistä enempää, koska työt oottaa. Haluun nimittäin joskus kotiinkin täältä.

Olli

Tänään on joku tärkee tapaaminen koko bändin voimin jonku ihmeen tulevan tv-esiintymisen takia. Ennemmin oisin jatkanut vielä yöunia, jotka jäi vähän lyhyeksi erilaisten ajatusten takia. Myönnetään... ajattelin Emilyä koko loppuillan ja yön. Mietin, et oisko mitään mahollisuuksia siihen, et se pitäis mua enemmänkin kuin kaverina.

Viimeinkin ollaan perillä siellä, missä meiän nyt ikinä pitikään olla. Vilkuilen ympärilleni ja seuraan muiden keskustelua vähän etäämmältä. Meitä käskettiin odottamaan jossain aulassa ja kohta joku ilmeisesti vie meidät jonnekin studioon. Pian huomaan tutun näköisen henkilön hieman kauempana. Emily. Onko se täällä töissä? Toivottavasti jätkät ei tajua. Okei, kyllä ne tajuaa. Jos oisin fiksu, kertoisin suoraan, mut ehkä vaan ootan, et joku kysyy jotain. Yhtäkkiä Emilyn katse kääntyy meitä kohti. Tämä hymyilee suloisesti katsoessaan minua. Hymyilen vähän varovasti takaisin. "Mitäs, mitäs?" Joonas kysyy salaperäisesti. "Tunnetko sä ton?" Niko kysyy. "Mmm, niinkin vois sanoa", vastaan. "Kuka se on?" Joonas utelee. "Onks toi se Emily?!" Joel huudahtaa vähän turhankin innoissaan. Ja äänekkäästi... "Oo hiljempaa tai se kuulee", kuiskaan hätääntyneenä. "Eli se on Emily", Joonas toteaa. Nyökkään. Vilkuilen koko ajan Emilyn suuntaan. Kaiken varalta vain, ettei tämä kuulisi, että puhumme hänestä. "Mä meen puhumaan sille", Joonas hihkaisee ja nousee ylös. "Et muuten varmana mene", tokaisen ja tartun tätä käsivarresta. "Oisin vaan kysyny sitä baariin viikonloppuna." "Mitä?! Et tasan kysy", vastaan. "Mitenkäs sä nyt noin herkästi reagoit kaikkeen ku yleensä oot niin rauhallinen?" Niko kysyy. "Se on ihastunu", Joonas toteaa. "Enkä oo", väitän. "Etpä. Se näkyy kilometrien päähän ja kyllä me sut tunnetaan", Niko selittää. Tunnen punan nousevan kasvoilleni, joten käännän vain katseeni lattiaan. Tästä tulee pitkä päivä.

-------------------------------------------------------------
Sanoja: 426
🖤