Olli
~
Kaappaan Emilyn viltin kanssa syliini. Kannan hänet lämpimän takkatulen ääreen. Joonas ja Niko istuvat sylikkäin sohvalla, Tommi ja Aleksi pelaavat änäriä, ja Joel on kuvaamassa TikTokkeja. Ulkona on pimeää ja sataa lunta. On joulu. Halusimme viettää sen edellä mainitulla porukalla, koska siitä on jo useampi vuosi puhuttu. Vuokrasimme pienen mökin järven rannalta.
"Pitäiskö lähtee käymään pienellä kävelyllä?" ehdotan Emilylle. "Joo mennään vaan nii saat lumipesun", hän nauraa ja lähtee kipittämään eteiseen. Poikkean vielä meidän huoneessa ja sujautan pienen mustan rasian taskuuni. Sormus. Sormus, jota toivon Emilyn pitävän sormessaan ikuisesti.
"Hyi täälä on kylmä", totean ulos päästyämme. "Tää kylmyys tais just pelastaa sut lumipesulta", Emily naurahtaa hieman pettyneenä. Hymyilen tyytyväisenä. Tartun Emilyä kädestä ja lähdemme kävelemään pientä metsätietä, joka lähtee mökin pihasta. Tiedän vähän matkan päässä pienen laavun, jota kohti suuntaamme.
"Hei, kato tuola on revontulia!" Emily huudahtaa suloisen innokkaasti. Jään ihailemaan vihertävää taivasta laavun lähettyville. Emily menee vähän matkan päähän ottamaan kuvaa revontulista. Päätän, että nyt on tilaisuuteni. Yritän rohkaista itseäni tekemään sen. Kosimaan Emilyä.
Polvistun maahan. "Emily?" aloitan. "Joo?" tämä vastaa ja kääntyy ympäri. Hän yllättyy silminnähden ja peittää suunsa käsillään. "Haluisitsä mennä naimisiin mun kans?" kysyn. "O-olli mä... en mä pysty", tämä vastaa ja lähtee juoksemaan. Mitä tein väärin? Teinkö jotain väärin? Rakastaako hän minua? Mitä tapahtuu? Emily.
Kyyneleet nousevat silmiini, enkä onnistu pidättelemään niitä. En voi käsittää, mitä juuri tapahtui. Jättikö Emily mut? Itkuni vain pahenee ja pieni paniikki sumentaa silmiäni kyyneleiden lisäksi. En saa happea. Elämäni on ohi. Ei mulla oo mitään ilman Emilyä. En pysty mihinkään ilman Emilyn tukea tai kannustusta. Mä rakastan Emilyä. Miks se ei riitä? Onko Emilyllä jotain salattavaa?
Itken, itken ja itken. Itkulle ei vain näy loppua. Ei edes helpotusta. En muista koskaan itkeneeni näin paljoa. Tuntuu, että koko elämäni lyötiin sirpaleiksi sillä sekunnilla, kun Emily kieltäytyi kosinnastani. Tuskaa ei voi edes sanoinkuvailla. Se on sanoinkuvailematonta. Ahdistavaa. Kamalaa. Ennen kaikkea sydäntäsärkevää. Sydämeni nimittäin särkyi juuri äärettömän pieniin palasiin, eikä se voi koskaan korjaantua.
Emily. En saa häntä pois mielestäni. Olen itkenyt itseni lähes tunteettomaksi. En tunne enää edes kylmyyttä. Tunnen vain surua, tietämättömyyttä ja kyyneleet poskillani. Emilyä ei enää ole.
~
-------------------------------------------------------------
Sanoja: 351
Tässä tää mun aktiivisuus taas nähtiin mut kyllä mä vielä joskus aktivoidun ihan tosissaan😂
Ja hei, tän luvun kohalla 69 on vaan numero😌
YOU ARE READING
Hope we'll meet again / Olli Matela /
FanfictionMinkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pitääkö tämä sanonta paikkansa? Mitä tapahtuu, kun useamman vuoden takaa tuttu henkilö kävelee kadulla vastaan? Onko elämä helppoa vai onko polku pitkä ja kivinen? Emily on juuri muuttanut kaupunkiin, jost...
