Olli
Yritin nukkua mahollisimman pitkää, et aika kuluis nopeemmin. Kello on kuitenkin vasta puoli kymmenen, enkä saa nukuttua enempää. Emilyn juna on Helsingissä vasta kuuden jälkeen eli nyt ois koko päivä kulutettavana. Tänään ei mennä edes studiolle, koska saatiin eilen tarpeeksi töitä tehtyä, vaikka kaikilla oli keskittyminen vähän muualla. Tällä hetkellä ikävä ei tunnu niin pahalta, koska tiiän, et nään Emilyn jo illalla, mut silti on kyllä ikävä. Varsinkin tämän naurua ja hymyä. Emily tekee mut niin onnelliseksi.
Time skip 20min
Makoilen edelleen sängyn pohjalla ja halailen Emilyn hupparia. Tällä hetkellä kärsin ikävän lisäksi myös tekemisen puutteesta. Päätän kuitenkin raahata itseni keittiöön tekemään aamupalaa. Mitään ruokia ei ole kiva tehdä vain itselle. Jos Emily ois täällä, tarjoilisin sille varmaan jokaisen aterian sänkyyn tai sohvalle tai missä nyt ikinä oltaiskaan. Kamala ikävä.
Istahdan pöydän ääreen kahvikuppi kädessä. Katselen ympärilleni ja tajuan, kuinka sotkuinen kämppäni todella on. En ole ollut juurikaan kotona eli en ole ehtinyt siivota. Nyt taitaa olla sen aika, sillä tarvitsen tekemistä. Enkä yritä enää kierrellä ja vältellä siivoamista, koska tiedän, että joskus se kuitenkin on edessä ja vielä tuplasti pahempana. Juon kahvini loppuun ja vien mukin suoraan tiskikoneeseen. Alan laittaa koneeseen myös muita astioita. Täytyyhän sitä jostain aloittaa.
--
Oon siivonnut melkeen koko kämpän. Tää on jo harvinaista, et siivosin kerranki kunnolla. Vaihdoin jopa puhtaat lakanat. Ehkä kaiken tän siivousinnon takana saattaa olla se, että Emily tulee suoraan mun luo. On vaan niin kamala ikävä, enkä saa aikaa kulumaan millään. Löysin myös mun akustisen kitaran vaatehuoneen nurkasta. Ennen soitin paljon enemmän, mut viime aikoina se on vähän jäänyt. Otan kitaran ja istun sen kanssa sohvalle. Alan soittaa ulkomuistista jotain kappaletta, jonka opettelin nuorempana.
Emily
Puen Ollilta lainaamani hupparin. Tiedostan sen, että tämä huomaa asian, kun pääsen kotiin, mutta se ei haittaa. Otan repun sängyltä ja tarkistan vielä, ettei mitään unohtuisi. Oon lähössä takas kotiin, Helsinkiin. Vähitellen se alkaa tuntua enemmän kodilta, vaikka totta kai oikea kotini on aina Oulussa, mutta Helsingissä on Olli.
Äitini tulee halaamaan minua."Ilmota sitte, kun oot kotona", äiti sanoo. "Tai Ollilla", hän korjaa. Eilen illalla jouduin aikamoiseen kuulusteluun. Aiheena tietenkin Olli ja se, miten tavattiin, millon tullaan käymään, millanen se on... ja sitä rataa. "Joo ilmotan", vastaan hymyillen. "Meiän pitäis lähtee", Amanda ilmoittaa. Tämä lupasi viedä minut junalle, sillä isä lähti eilen aamulla työmatkalle, eikä äitin kannata erikseen lähteä viemään mua, koska Amanda asuu kuitenkin lähempänä ja menee suoraan kotiin. "Hei oottakaa hetki", äiti ilmoittaa ja lähtee hakemaan jotakin. Hetken kuluttua äiti tulee takaisin kitara käsissään. "Tämänhän halusit mukaan", hän sanoo ja ojentaa akustisen kitaran mulle. "Joo, kiitos", hymyilen. Ehkä mä innostun taas soittamaan enemmän. Nyt kuitenkin alkaa olla jo kiire. "No, hei hei", sanon äidille vähän haikeana. "Heippa. Tulkaahan käymään myös silleen, että Ollikin on mukana", äiti vastaa hymyillen. "Joo, me yritetään päästä käymään", hymyilen ja suuntaan siskoni perässä autolle. Kotiin on aina mukava palata.
-------------------------------------------------------------
Sanoja: 472
Kirjotin just äsken tulevan luvun tähän kirjaan ja tärisin sen sisällön takia 👀
Todennäkösesti loppuviikosta selviää mitä kirjotin🖤
YOU ARE READING
Hope we'll meet again / Olli Matela /
FanfictionMinkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pitääkö tämä sanonta paikkansa? Mitä tapahtuu, kun useamman vuoden takaa tuttu henkilö kävelee kadulla vastaan? Onko elämä helppoa vai onko polku pitkä ja kivinen? Emily on juuri muuttanut kaupunkiin, jost...
