~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

4.

Oli myöhäinen keskiviikkoiltapäivä ja istuin Jyväskylän Sokoksen kahvilassa odottamassa Nettaa, joka oli mut vielä kerran nähdäkseen palannut kaupunkiin päivää etuajassa vanhempiensa luota. Huomenna mä jo ajelisinkin muuttokuorman kanssa Helsinkiin. Viikonlopun tapahtumat ja niihin liittyvät ajatukset olivat pyörineet koko alkuviikon mun mielessä. Vaikka netissä ja somessa stalkkaaminen oli musta vähän kyseenalaista, niin lauantain jälkeen mulle oli tullut pakottava tarve tietää enemmän Joelista ja sen bändistä. Olin lukenut monia haastatteluja, käynyt katsomassa niiden IG-tilejä ja päätynyt joillekin fanisivustoillekin. Joku viime vuotinen juoru Joelista ja sen kuumista öistä takavuosien Miss Helsinki -kilpailija Jenni Aallon kanssa tuli Googlen hakutuloksissa toistuvasti eteen, ja sekin mun oli lopulta pakko käydä lukemassa.

Mielessäni perustelin uteliaisuuttani sillä, että aikanaan kotipaikkakunnalla olin väistänyt pari luotia käymällä katsomassa potentiaalisten treffikumppanien some-tilejä, joilla näkyneistä julkaisuista ja mielipiteistä paistanut epävakaus ja suorainen idioottimaisuus oli saanut mut jättämään tapaamiset väliin. Toisaalta Joelin kanssa tää oli varmaan eri tilanne? Eihän ne mitkään treffit edes olleet. Se kai vaan koki bensarahasta huolimatta kuitenkin jääneensä mulle jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan ja halusi siksi tarjota kahvit ja siinä sivussa ehkä antaa jotain hyviä vinkkejä Helsinkiin vasta muuttaneelle ja paikkaa tuntemattomalle.

Siinä odotellessa päädyin jotenkin taas katselemaan Joelin Instagramia. Hitto sitä sydämien ja ihailevien kommenttien määrää jokaikisen julkasun alla. Miltä mahtoi tuntua seurustella jonkun noin suositun ja naisten ihaileman tyypin kanssa? Mun oli jo edellisenä päivänä tehnyt mieli painaa Seuraa-nappia, mutta jotenkin sekin olisi siinä kohtaa tuntunut yli-innokkaalta, kun Joelista ei kuitenkaan ollut kuulunut mitään sen jälkeen, kun se oli noussut autosta Espoossa. Vaikka mullakin oli sen numero, niin viestiähän en todellakaan laittaisi ensimmäisenä. Kun se kerran oli kahville menoa ehdottanut, niin saisi myös laittaa kutsun... Toisaalta ei kai tässä kiire ollut. Mä olin vielä Jyväskylässä, ja BC oli ilmeisesti lentämässä valtameren taakse vasta noin viikon päästä.

Samalla hetkellä kun mä näin Netan juoksevan ikkunan takana matkalaukkua perässä vetäen kohti Sokoksen ovia, mun puhelimeen tuli viesti:

"Moi. Muistanko oikein että olit huomenna tulossa Helsinkiin. Ehtisitkö nähdä vaikka heti perjantaina? Joel"

Mä en voinut olla hymyilemättä itsekseni. Siinä se viesti sitten oli heti kun olin kerinnyt ajatella, että mahtaako sitä ikinä edes tulla. Mun pitäisi varmaan vastatakin siihen jotain. Samassa Netta saapui paikalle ja istahti vähän hikisen näköisenä tuoliin mua vastapäätä.

- Sori, sori, se bussi lähti vähän myöhässä, mutta en kai mä edes kauheen pahasti myöhästynyt?

- Rauhotu, eihän kello oo ku pari minuuttia yli. Mutta odotatko ihan hetken, mä yritän muotoilla vastauksen juuri saamaani viestiin niin, että se kuulostais edes jotenkin järkevältä.

Netta katsoi epäluuloisesti mun hymyä, joka näytti varmaan lähinnä maaniselta, mutta mä en vaan pystynyt peittämään olotilaani, jonka tuo yksi pieni viesti oli juuri saanut aika innostuneeksi.

- Kuka se mies on?? Ei kai vaan se toissa viikonlopun kaljupää, sori mutta mulle jäi siitä vähän epäilyttävä fiilis.

- No ei ole se. Mä tapasin tän viime viikonloppuna.

- Sähän sanoit viestissä olleesi koko viikonlopun selvin päin ja niissä järkkärin hommissakin. Miten...?

- Ei kai sitä nyt aina tarvii olla umpikännissä, että voi miehiin törmätä.

- No ei, mutta... yleensä me on vaan oltu. Oliko sekin siis Elofesteillä töissä?

- Hm, tavallaan.

- Mutta sä muutat huomenna pois täältä? Miten sä enää ketään ehdit deittailla?

Mä en todellakaan aikonut kertoa kenellekään, edes Netalle, ketä olin ylihuomenna menossa tapaamaan. Varsinkin kun olin äskeisten ajatuksieni pohjalta päätynyt entistä varmemmin siihen tulokseen, että kyseessä oli todennäköisesti vain yhdet kahvit mun viikonloppuisen palveluksen jälkeen. Silti ajatus siitä, että saisin vielä edes tunnin ajan jutella Joelin kanssa aiheutti oikean perhoslauman hyökkäyksen mahanpohjaan. Keskityin lähettämään Joelille lyhyen vastauksen, jossa kerroin perjantain sopivan hyvin näkemiseen. Se kysyi vielä, että nähdäänkö jossain keskustan kahvilassa, jolloin oli olemassa suurin riski sekä innokkaiden fanien huomion kohteeksi että Seiskan kanteen joutumisesta, vai olisinko halunnut tavata jossain muualla. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti musta paremmalta. Kameran kanssa pylvään takana vaaniva juorutoimittaja tai lauma idolistaan mustasukkaisia esiteinejä kahvilan ikkunassa kuulostivat molemmat aika ahdistavalta ajatukselta. Perjantaille oli luvattu lämmintä ja aurinkoista, joten me sovittiin että nähdään viideltä jollain vähän syrjäisemmällä rantakalliolla. Joel lupasi tuoda kaiken tarjottavan ja laittaa vielä myöhemmin tarkemmat ohjeet paikan löytämiseen. Kun me oltiin lopetettu viestittely, mä laskin puhelimen pöydälle.

- Sori, sanoin Netalle. - Halusin vaan vastata heti tohon. Nyt lupaan keskittyä suhun.

- Ei haittaa. Toi sun ilme on sellanen, että ehkä tosta seuraa jotain hyvää, se naurahti.

***

Seuraava aamupäivä mulla kului pakatessa kasseja ja pahvilaatikoita autoon. Sekä tämä kämppä että tuleva Helsingin asunto oli ollut mahdollista vuokrata kalustettuna, jolloin pystyin jättämään suurimman osan omaisuudestani Parkanon talolleni ja tekemään muutot omalla henkilöautollani. Olo ei ollut haikea, kun painoin viimeiset kuukaudet majapaikkanani toimineen yksiön oven kiinni viimeistä kertaa.

Ajomatka Helsinkiin kesti reilut kolme tuntia, ja mun Ruoholahdessa sijaitsevan asunnon vuokraisäntä oli sovitusti avainten kanssa paikalla odottamassa. Kämppä oli onneksi ollut mahdollista ottaa vastaan jo vähän ennen kuun vaihdetta edellisen omistajan muuttaessa eilen siitä pois, koska mun uudet työt alkaisivat maanantaina. Neliöitä asunnossa oli yhtä naurettavan vähän kuin Jyväskylän luukussakin oli ollut, mikä edelleen tuntui tällaisesta väljyyteen ja omakotiasumiseen tottuneesta ihmisestä oudolta, mutta en kai mä tänne ollut tullut neljän seinän sisälle makoilemaan...