~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

33.

Joel antoi mun keskittyä ajamiseen eikä kysellyt matkalla mitään, vaikka näytti aika ahdistuneelta. Mä pysäköin auton sen talon lähelle kadun varteen ja odotin alaovella, kun se meni käymään kahvilassa, josta palasi kohta ison rasian kanssa.

Ylös asuntoon päästyä se meni laittamaan kahvinkeittimen päälle ja tuli sitten mun viereen sohvalle istumaan. No niin, ei kai mulla tässä enää ollut muuta vaihtoehtoa kuin sanoa asiat niin kuin ne oli.

- Mulla on syöpä. Melanooma. Ja se on kai aika aggressiivista laatua. Leikkaus on alle parin viikon päästä. Sen jälkeen joutuu vielä pitkään odottamaan tuloksia siitä onko se levinnyt. Jos se on ehtinyt levitä niin...

Siinä kohtaa se lääkärikäynnistä asti vaaninut romahdus tuli. Mutta Joel varmaan ymmärsi lopun, vaikken saanut enää sanottua sitä ääneen. Mä en pystynyt katsomaan sen reaktiota, ja hautasin naamani sohvan selkänojaan, jota aloin kiitettävää vauhtia kastella kyynelilläni. Tunsin Joelin ottavan mut syliinsä. Missä tahansa muussa tilanteessa sellainen olisi varmaan aiheuttanut mussa nykyään hyvin ristiriitaisia oloja, mutta nyt se tuntui vaan lohdulliselta. Mä itkin sen sylissä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kuukausi sitten olin tehnyt saman Ollia vasten tamperelaisen hotellin vessassa seurustellessani vielä Joelin kanssa. Elämä oli välillä helvetin outoa ja vaikeeta.

Jossain kohtaa kyyneleet vain loppui, ja mä jäin enää vaan hiton uupuneena makaamaan Joelin syliin.

- Saitko sä siis äsken sairaalassa tiedon siitä? se kysyi ja silitti mun selkää

- En.. Tolla käynnillä kerrottiin ja suunniteltiin siihen leikkaukseen liittyviä asioita. Mä sain tiedon puhelussa, jonka lääkäri soitti just ennen koneeseen nousua, kun lähdettiin Miamista. En mä ollut stressannut koko asiaa sitä ennen. Luulin sen olleen vaan normi luomenpoisto, jossa kävin ennen matkaa. Vaikka olinkin raapinut sitä verille. Ei se lääkärikään sillon maininnut, että se olis näyttänyt mitenkään erityisen pahalta.

- Lähtikö Olli oikeesti johonkin vitun luokkakokoukseen ja jätti sut tällasessa tilanteessa yksin?

- No kun.. se ei tiedä koko jutusta. Ja mä toivon ettet säkään kertoisi sille.

- Mitä hittoo??

Kerroin Joelille kaiken, mitä olin pitkän lennon aikana miettinyt kertomisesta tai kertomatta jättämisestä, ja kuinka lopulta olin päätynyt salaamaan asian.

- Mä tajuan ton pointin, että haluat suojella sitä, mutta jos se saisi itse päättää niin se varmasti haluaisi tietää. Eikä todellakaan jättäisi sua, miten sä voit edes ajatella niin?

- Mun mielestä ois sille itselle parempi hypätä tässä kohtaa pois tästä paskamyrskystä, kun meidän juttu on ihan alussa. Mutta ei sekään olis sille varmaan helppoa. En mä keksinyt muutakaan ratkasua olla pilaamatta sen kiertuetta kuin olla hiljaa. Ja parempi muutenkin kertoa vasta sitten, kun on tarkempaa tietoa jatkosta. Turha kai tässä molempien on stressata monta viikkoa niiden vitun imusolmukkeiden levinneisyystuloksia.

- Kenelle sä sitten olit ajatellut kertoa tässä vaiheessa, josset kenellekään meistä?

Mä en sanonut mitään.

- Et voi olla tosissas? Et kenellekään?

- No kun mun kaikki vanhat kaverit taas on vähän kaukana, ja niillä on omat elämäntilanteensa. Meinasin, että kai mä pärjään yksin, vaikka toi äskeinen lääkärikäynti vähän saikin epäilemään sitä...

- Mikä tarve sulla on aina koittaa pärjätä yksin? Kun ei sun tarvii.

Joel ei kuulostanut vihaselta, mutta se ei selvästikään tykännyt mun ratkasusta salata syöpä.

- Miten niin muka aina? mä tuhahdin.

- Ethän sä muuta teekään. Sulla on kavereita, mutta oot sanonut tehneesi sun muutot yksin ilman mitään käytännön apua. Sen Petrin viime kesästen uhkailujen kanssa sä kerroit vaan toivoneesi parasta, etkä puhunut mitään sun läheisille tai poliisille, vaikka monesta tappamisella uhkailua kevyemmästäkin asiasta jo voisi tehdä rikosilmotuksen. Tampereelta olit kuulemma ensin lähdössä keskellä yötä siinä pakkasessa yksin sinne sun talolle, vaikka sulla oli siinä hotellissa kavereita, jotka olis varmasti olleet valmiita auttamaan. Sen jälkeen meinasit perua Floridan reissun, eli käytännössä jäädä yksinäsi tänne selviämään erosta. Ja nyt tää tilanne. Myönnä pois...

Nyt kun joku sanoi sen noin ääneen, niin... ehkä mulla tosiaan vähän oli taipumusta koittaa tulla turhan paljon omillani toimeen.

- Okei, sä saatat olla oikeilla jäljillä. Ehkä mä yritän liikaa pärjätä yksin. Mutta se ei silti tarkota sitä, että antasin sulle nyt luvan puhua tästä Ollille.

- Miten sä sitten aiot jaksaa edes siihen leikkaukseen asti kaiken stressin kanssa?

- Kai mä koitan keskittyä tekemään kivoja asioita, kun en muutakaan voi. Sunnuntain jälkeen se on helpompaa, kun Olli palaa Oulusta ja meillä on siinä monta päivää aikaa ennen teidän lähtöä. Vaikka mun kai pitää esittää sille tekeväni vähän töitäkin, ettei se tajua että oon sairaslomalla...

Mä nousin Joelin sylistä istumaan sen viereen, ja katsoin sitä nyt ekaa kertaa paskan uutiseni jälkeen. Jos se oli taannoin mun sohvalla meidän erotessa näyttänyt siltä että hajoaa, niin niin nyt se näytti vielä pahemmalta. Se oli ottanut tän raskaammin kun mitä mä olin ajatellut.

- Se kahvi on tippunut ajat sitten, se muisti ja nousi ottamaan meille kuppeja.

Mä kävin vessassa huuhtomassa naamaani. Näytin kamalalta, mutta sillä ei kai ollut tällä hetkellä väliä.

Me juotiin kahvit ja mä söin pari Joelin hakemaa Omar-munkkia. Lopuista laatikkoon jääneistäkin mun teki mieli kaivaa se kinuskitäyte sisältä, mutta en sentään kehdannut. Mä istuin kahvien jälkeen Joelin luona vielä aika pitkään. Me juteltiin mun tilanteesta, mutta onneksi myös paljon muista, tavallisista arkisista asioista. Tuntui hyvältä keskittyä välillä myös sellaisiin tän kaiken ahdistuksen keskellä.

Mun tehdessä alkuillasta lähtöä Joel kysyi, olisiko se voinut tulla seuraavana päivänä käymään mun luona. Se selvästi halusi pitää mulle seuraa Ollin palaamiseen asti, mistä olin mielessäni kiitollinen. Lisäksi musta tuntui, että se yrittäisi vielä kääntää mun pään Ollille kertomisen kanssa, mutta siinä asiassa olin päättänyt pysyä itsepäisenä.

Mun olo oli vähän kevyempi kotiin päin ajellessa, kun olin saanut jakaa tilanteeni jonkun kanssa.