~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

7.

Me istuttiin paljussa isojen kahvimukillisten ja Omar-munkkien kanssa lähes kaksi tuntia kaikesta mahdollisesta jutellen. Jossain vaiheessa Joel kävi laittamassa saunan lämpiämään. Vaikka en ollut mikään järviveden fani, koska se oli mulle yleensä aina liian kylmää, niin ennen saunaan siirtymistä me päätettiin käydä myös alhaalla hiekkarannalla ja järvessä uimassa. Nouseminen paljun vedestä pelkissä bikineissä jotenkin enemmän esille Joelin eteen aiheutti mulle pientä epävarmuutta, ja teki mieli vetää pyyhe ympärille, mutta yritin olla huomioimatta koko tunnetta.

Rannan hiekka oli pehmeää, ja vesikin vuodenaikaan nähden siedettävää. Lyhyen uinnin jälkeen oli kuitenkin ihana päästä lämpimään saunaan istumaan. Joel oli mua innokkaampi saunoja, ja halusi jäädä vielä lauteille makoilemaan mun siirtyessä suihkun puolelle bikineitä riisumaan. Se vaikutti huolehtivan luontevasti siitä, että ei ollut tulossa samaan aikaan suihkutiloihin mun kanssa, mikä tuntui ihan hyvältä, koska siitä tuli olo ettei se halua painostaa mua mihinkään. Toisaalta en voinut olla miettimättä, että odottikohan se tältä illalta kuitenkin jossain kohtaa enemmän. Tuotiinko naista tällaseen ympäristöön vain uimaan ja juttelemaan?

Vaihdoin suihkusta päästyäni puhtaat vaatteet päälle ja menin keittiöön nostamaan ruokapakkauksia pöydälle, koska meillä molemmilla oli alkanut tulla nälkä pitkän iltapäivän jälkeen. Rasioista löytyi iso annos riisiä, kolmea erilaista thaimaalaiselta näyttävää kastiketta ja tietysti sushia. Joel tuli kohta perässä saunasta, ja me koottiin lautasillemme annokset, joita mentiin sohvalle syömään. Ruuan jälkeen kello näytti seitsemää. Thaikastikkeet oli olleet niin hyviä, että mä olin syönyt niitä ihan liikaa, ja ehdotin pientä kävelylenkkiä soratietä pitkin täyttä oloa helpottamaan.

Kun me päästiin mökin pihasta metsätielle puiden varjoon, Joel siirtyi lähemmäs mun viereen kävelemään, ja mun sydän meinasi tulla ulos rinnasta, kun tunsin että se otti mua kädestä.

- Kivempi kävellä näin, se vaan totesi hymyillen.

No, niin oli.

Me käveltiin hitaasti metsän läpi ja peltojen keskelle keneenkään törmäämättä. Maisema oli edelleen kesäinen, mutta aurinko paistoi elokuun lopussa tähän aikaan jo aika matalalta, ja mulle tuli yhtäkkiä tosi haikea olo, kun ajattelin Joelin ulkomaille lähtöä ja palaamista vasta lokakuun lopussa. Sillonhan voisi olla jo ensilumet maassa, tai näillä korkeuksilla ehkä lähinnä loskat. Kauhean pitkä aika siihen, että me nähtäisiin seuraavan kerran. Vai nähtäiskö me? Tässä välissähän voisi keritä tapahtua vaikka mitä, ja Joelilla olla ihan uudet kuviot kotiin palaamiseen mennessä. Ajatuskin sellasesta tuntui kamalalta. Mua pelotti kuinka voimakkaasti olin vain viikossa alkanut siihen ihastua.

Meidän kävelylenkki venyi lopulta pitkäksi, koska me käytiin maantien risteyksessä asti kääntymässä. Aurinko laski juuri järven taakse meidän saapuessa takaisin mökille.

- Mennäänkö vielä illaksi paljuun vai haluatko tehdä muuta? Joel kysyi irrottaessaan otteensa mun kädestä, kun me noustiin mökin kuistille.

Palju sopi mulle hyvin. Päivällä taivaan osin peittäneet pilvet oli lähes täysin häipyneet, ja parin siiderin juominen lämpimässä vedessä tähtien syttyessä taivaalle kuulosti aika mukavalta päivän päätökseltä. Joel oli myös kertonut rentoutuvansa kaikkein parhaiten vedessä ja saunassa, ja mä tein mielelläni mitä vaan, minkä tiesin siitä tuntuvan hyvältä.

Elokuinen tähtitaivas näytti täällä kaupungin valojen ulkopuolella niin kauniilta kuin mä olin odottanutkin. Me sammutettiin valot mökistä ja kuistilta, jolloin pimeys ympärillä oli tähtiä ja muutamaa järven takana näkyvää kaukaista valoa lukuun ottamatta täydellinen. Molemmat siiderini juotuani ja kellon lähestyessä puolta yötä mä harkitsin jo suihkun puolelle siirtymistä, mutta en ehtinyt onneksi lähteä, kun Joel yhtäkkiä käski mua katsomaan pohjoisen taivaan suuntaan. Sinne oli ilmestynyt taivaanrannan poikki kulkeva vihertävä kaari.

- Revontulia, mä en kestä!

Olinhan mä niitä pohjoisessa käydessä nähnyt monesti, mutta kotona Parkanossa niitä näkyi kunnolla vain muutamana yönä vuodessa. Jonkin ajan päästä se yksittäinen kaari alkoi muuttua kirkkaammiksi, pystysuuntaisiksi, osin punertaviksikin säteiksi ja verhoiksi, jotka tanssivat taivaan poikki.

- Ei hitto miten upeita. Noista täytyy saada kuva, Joel sanoi ja nousi paljusta hakemaan puhelimensa, jonka olemassaoloa mä en muuten ollut koko päivänä edes huomannut, vaikka yleensä se kuulemma viihtyi puhelimella ja somessa liikaakin.

Se ilmeisesti sääti hetken kameran asetuksia ja asetti puhelimen tukea vasten pystyyn terassille niin, että palju tulisi kuvassa etualalle ja taivaan tulet taustalle. Sitten se hyppäsi mun viereen paljuun ja veti mut kainaloonsa. Joelissa kiinni oleminen tuntui helvetin hyvältä, mutta mä tajusin että ajastettu kamera ottaa meistä kuvan ihan niillä hetkillä, ja yritin pitää ilmeeni jotenkin normaalina. Siitä meidän ensimmäisestä yhteiskuvasta tuli tosi onnistunut.

Revontulet himmeni pian näkymättömiin, ja mä maltoin lähteä suihkuun. Sen ja hampaiden pesun jälkeen vaihdoin päälleni topin ja shortsit yöpuvuksi ja kiipesin edeltä tutkimaan yläkertaa, jossa oli kolme tilavaa makuuhuonetta. Yhdessä oli parisänky ja kahdessa kaksi erillistä vuodetta. Mitenhän me täällä nukuttaisiin... Joel kuului käyvän kuistilla sytyttämässä kai pihavalon, ja kohta nousevan perässä rappusia. Se vilkaisi ovelta kahta muuta huonetta ja tuli sitten mun viereen parisänkyhuoneen oven suuhun, johon olin jotenkin jäätynyt seisomaan.

Mä en yhtään tiennyt mitä nyt toivoin tapahtuvan. Samaan aikaan halusin enemmän ku mitään, että Joel repisi multa vaatteet pois ja panisi mua oikein kunnolla siinä sängyllä, mutta toisaalta taas toivoin, että saisin vaan nukahtaa rauhassa vaatteet päällä sen kainaloon.

- Mennäänkö nukkumaan? Joel kysyi mun vieressä, ja tuntui tarkoittavan sillä oikeasti nukkumista. Ilmeisesti me siis päädyttäisiin mun toiveista jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mihin mä olin samaan aikaan pettynyt ja tyytyväinen. Kuinka ristiriitanen voi ihmisen mieli olla?

Hetken päästä me maattiin sängyssä peiton alla kiinni toisissamme. Pihavalon himmeä loiste valaisi huonetta sen verran, että siellä ei ollut ihan täysin pimeetä.

- Ei tässä oo kyse siitä ettenkö mä haluais sua, Joel sanoi yhtäkkiä. - Haluan tosi paljon. Mutta en tahdo susta yhden illan juttua. Tai siis yhden kerran juttua, onhan me useempana iltana jo nähty. Mutta jos kävis niin etten näe sua enää ku palaan maailmalta, niin oon mieluummin tässä kohtaa ilman seksiä. Mä tykkään susta niin paljon, että ainooksi jäävästä kerrasta tulisi vaan jotenkin paska olo.

Mä en heti meinannut uskoa kuulemaani. Kukaan ei ollut varmaan koskaan sanonut mulle mitään noin kaunista. En tiennyt yhtään mitä vastata. Mäkin pelkäsin, ettei me nähtäisi enää, ja saattoi olla että juuri se osa mussa oli äsken toivonut pelkkää lähekkäin nukkumista eikä sen enempää. Ehkä sen jotenkin tiedosti, että yhden illan jutuista jäävä tyhjä olo varmasti tuntuisi potenssiin sata tän ihmisen kanssa.

- Toi äskeinen varmaan kuulostaa hiton oudolta sen jälkeen, mitä aiemmin oon sulle itsestäni puhunut, etten oikein halua ja pysty mihinkään vakavampiin suhteisiin, Joel jatkoi kun mä en sanonut mitään. - Mutta sussa on vaan jotain mikä vaikuttaa muhun jotenkin... eri tavalla kuin naisten tapailu yleensä.

- Mäkin oon viihtynyt sun kanssa tosi hyvin. Ja haluan kyllä jatkaa tätä sitten kun palaat, mä lopulta sain vastattua.

- Tosi kiva kuulla. Musta vaan tuntuu vaikeelta uskoo, että joku noin ihana odottais mua täällä, kun parin tapaamisen jälkeen heti häivyn pitkäksi aikaa pois. Kai mä pelkään, että joku muu vie sut sinä aikana, kun ottajia varmasti olis.

- No jos otetaan kisa kummalla olis enemmän ottajia niin sä taidat voittaa, mä nauroin.

- Ehkä. Mutta oot sä silti söpömpi.

Joel halasi mua tiukasti peiton alla. Siihen oli maailman parasta nukahtaa.