~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

40.

Toukokuu jatkui kauniin vapun jälkeen lämpimänä. Mä vietin suurimman osan öistä Ollin luona. Tein osin etätöitä ja osin kävin toimistolla. Mun lyhennetty työaika oli alkamassa ihan pian. Olli hävisi välillä aamuisin studiolle, kuvauksiin tai muihin työjuttuihin, ja kotiutui vasta illansuussa.

Vapusta oli kulunut puolitoista viikkoa, kun Joel laittoi lauantaiaamuna mulle viestiä ja kysyi olisinko kerinnyt poiketa sen luona myöhemmin päivällä. Vastasin, että ehdin hyvin. Ollikin oli menossa kantoavuksi Aleksille ja Kasperille, jotka olivat tänään muuttamassa yhteen, ja se saattaisi jäädä muuttohommien jälkeen niiden kanssa kaljalle.

Olin laiska ja lähdin autolla, vaikka kesäisten ilmojen tultua tykkäsin entistä enemmän kävellä kaikki muutamien kilometrien matkat. Kun saavuin Joelille, se haki jääkaapistaan energiajuoman ja ehdotti, että kävellään merenrantaan istumaan. Mulle se haki kahvilasta kysymättä cappuccinon mukaan. Aurinko paistoi ja lämpötila lähenteli kahtakymmentä. Puisto Joelin kodin lähellä meren rannassa oli hiljainen, vain eläkeläispariskuntia sauvakäveli välillä meidän penkin ohi.

- Tää on tällanen mummopuisto. Saadaan istua rauhassa, Joel sanoi.

Se kertoi, ettei sillä ollut oikeastaan mitään erityistä asiaa tai syytä näkemiselle, mutta se oli kaivannut juttuseuraa ankeeseen krapulapäivään. Se oli kuullut Ollin ja Aleksin suunnittelevan muuttojuttuja tälle päivälle, ja oli siksi viitsinyt pyytää mua seuraksi. Muuten sillä kai oli vähän kynnystä mun ja Ollin yhteisen ajan "häiritsemiseen".

Joel ei näyttänyt krapulasta huolimatta fyysisesti mitenkään huonovointiselta, mutta henkisestä puolesta en ollut niin varma. Onneksi se kertoi käyneensä tutustumiskäynnillä lupaavalta vaikuttaneella terapeutilla, jonka kanssa alottaisi pian tiiviimmän psykoterapian.

Rose ei ollut totellut sen käskyä olla ottamatta yhteyttä, vaan oli pommittanut sitä viesteillä ja soitoilla niin, että Joel oli lopulta estänyt sen. Sen jälkeen se muija oli istunut yhtenä aamupäivänä naapurikahvilan terassilla Joelin lähtiessä studiolle, ja vain tuijottanut sieltä pistävästi.

- Sait siitä sitten stalkkerin, mä sanoin. Se oli liittynyt kerralla mun ja Ollin epävakaiden exien kerhoon.

- Hiton ahdistava muija. Siitä ei oikein tiedä tarvisko sitä oikeesti pelätä vai onko se vaan vitun epävakaa mutta harmiton.

- Soita sinne Dresdenin keikkapaikkaan ja kysy, mikä se on. Olli sano, että sillä näytti olevan sielläkin ongelmia työkavereidensa kanssa.

- Mä en huomannut mitään ongelmia siellä, kun olin siitä niin sekasin... Ja sekin tuntu vaan hienolta, kun se tuli mun perässä Puolaan, vaikka onhan sellanen ku jälkeen päin miettii ni aika creepyä. Toi oli muuten hyvä idea. Ehkä ne siellä Saksassa tietäisi siitä jotain.

Joel kysyi seuraavaksi suoraan, miten mulla ja Ollilla menee. Mä vastasin yhtä suoraan, että tosi hyvin. Tuntui hassulta, että me oltiin oltu jo kaksi kuukautta yhdessä, vaikka niistä toinen olikin kiertueen takia kulunut lähes toisiamme näkemättä. Musta meidän suhde oli lyhyeen kestoonsa nähden aika vakaa ja turvallisen tuntunen.

- Kiva kuulla, Joel sanoi. - Teillä on molemmilla ollut niin paljon paskaa aiemmissa suhteissa, että te kyllä ansaitsette sitä tasasuutta.

Pienen hetken mulla kävi mielessä pyörähtämässä kysymys, että missä vaiheessa tasaisuus muuttuu tylsyydeksi, mutta ajoin ajatuksen pois. Eikä meillä Ollin kanssa ollut tylsää. Me viihdyttiin tosi hyvin toistemme seurassa.

- Onhan sitä paskaa riittänyt menneisyydessä, mä vastasin Joelin kommenttiin. - Toivottavasti et kuitenkaan itsestäsi puhunut. Musta meillä oli hyvä suhde, vaikka viimisen illan olisinkin voinut jättää väliin.