~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

54.

Olli oli ollut maanantain jälkeen vähän vaisu, ja hetken mietin oliko se sittenkin voinut huomata meidät siellä kahvilassa kyttäämässä. En kuitenkaan oikein uskonut niin käyneen. Keskiviikkona kysyin muina miehinä, miten sen palaveri oli mennyt, ja koska se aikoi nähdä Millaa seuraavan kerran. Mun yllätykseksi se vastasi, ettei aikonut nähdä sitä enää.

- Musta vaan alkoi tuntua, että mun on parempi tehdä yhteistyötä jonkun toisen kanssa, Olli sanoi välttelevästi, eikä jatkanut aiheesta enempää.

Mä olin kahvilassa näkemäni perusteella lähes täysin varma, että kyse ei ollut erimielisyyksistä korutuotteiden kanssa, vaan siitä, että Olli tosiaan oli jossei ihastunut niin ainakin kovasti kiinnostunut Millasta, ja koki turvallisimmaksi lopettaa sen näkemisen kokonaan. Eli toimi juuri niin kuin luotettava ja kunnollinen mies tuollaisessa tilanteessa tekisikin, mä mietin itsekseni. Se ei voinut tunteilleen mitään, mutta ei lähtenyt niiden pohjalta toimimaan tavalla, jonka olisi kokenut vääräksi. Silti se oli selvästi vähän surullinen asiasta. Mulla ei ollut tässä kuin yksi ainoa oikea vaihtoehto mitä tehdä.

Mun sydämeen sattui ajatuskin tulevasta keskustelusta, mutta lopulta se olisi vaan pakko käydä. Kului vielä kaksi päivää, että sain suuni auki. Perjantaina meillä oli molemmilla vapaata. Ulkona oli kamala räntäsade, ja me jäätiin aamukahvin jälkeen sohvalle katsomaan puhelimia. Mua hermostutti ihan kamalasti.

- Oltasko voitu jutella? mä kysyin varovasti.

Olli käänsi katseensa puhelimestaan muhun.

- Tottakai. Mitä sulla on mielessä?

- Me siellä Lapissa sillon sovittiin, että otetaan asiat suoraan puheeksi, ni..., mä alotin ja tunsin palan kurkussa katkasevan lauseeni.

- Niin sovittiin, Olli sanoi ja katsoi mua rauhallisesti. Mä tunsin itsekin vähän rauhottuvani. Ollilla oli edelleen tallella kyky saada omalla olemuksellaan mutkin voimaan paremmin.

- Miten meillä on sun mielestä tää syksy ja loppuvuosi mennyt?

- No..., Olli sanoi ja mietti hetken vastaustaan. - Musta meillä on ollut ihan kivaa yhdessä.

- Niin mustakin, mä vastasin. - Mä viihdyn sun kanssa näin kun me ihan vaan ollaan kotona, ja myös sillon kun me lähdetään johonkin tekemään jotain.

- Samoin. Mutta? Olli kysyi, kun se tietysti ymmärsi, että mulla oli myös mielessä jotain muuta, joka oli pääsyy koko keskustelulle.

- Ootko huomannut, mitä meille on taas tapahtunut? Sen jälkeen, kun me elokuussa hetken aikaa panostettiin tiettyihin juttuihin enemmän niiden Oulun tapahtumien jälkeen.

Ollin ilme synkkeni. Se selvästi tiesi mistä mä puhuin.

- Nii.

- Se väheni aika nopeesti siitä taas jo ennen sun Amerikkaan lähtöä. Ja siitä on nyt pari kuukautta kun sä palasit sieltä, ja sen jälkeen...

- Meidän seksielämä ja muukin sellanen läheisyys on ollut aika olematonta, Olli jatkoi mun lauseen loppuun. - Tottakai mäkin oon sen huomannut. Oon ajatellut että se nyt vaan on joku vaihe, joka helpottaa kun me kohta muutetaan ihan kunnolla yhteen.

- Jos ollaan ihan rehellisiä, niin uskotko sä, että se on vaan vaihe? mä kysyin surullisesti.

Olli näytti vähän säikähtävän mun kommenttia.

- Kai? se vastasi.

Mä vedin syvään henkeä, ja sanoin sanat, joita olin etukäteen öisin sängyssä miettinyt valmiiksi:

- Entä jos se ei ole? Mä en oikein usko, että se muuttaa asioita että mä asun täällä virallisesti, kun käytännössä olen asunut jo muutenkin. Tää voisi olla eri asia, jos me oltaisi oltu jo pitkään suhteessa, tai meillä olis joku raskas jakso elämässä tai pieniä lapsia tai jotain, mikä selvästi vaikuttaisi hetkellisesti asiaan. Mutta kun... tää alkoi ekan kerran jo pari kuukautta sen jälkeen kun me alettiin seurustelemaan. Ja on sen jälkeen käytännössä jatkunut, paitsi sillon elokuussa jollon me tietosesti panostettiin seksiin. Mä vaan mietin, että sen ei oikeestaan kuuluisi mennä jo tässä vaiheessa niin, että joku fyysinen vetovoima meidän väliltä aika lailla puuttuu tai että sitä joutuu väkisin ylläpitämään tai muuten se heti unohtuu.

Olli oli hiljaa ja näytti selvästi miettivän kovasti mun sanoja. Mulla kävi mielessä viisi vuotta yhdessä olleiden Miian ja Nikon kovaäänisestä seksistä naapurilta saama heippalappu, ja heinäkuun lopulla yhteen päätyneiden Tommin ja Heidin edelleen vahvana jatkuva alkuhuuma. Meillä sellaista oli ollut tietysti Miamissa ja sen jälkeen hyvin lyhyt aika Suomessa Ollin palattua Euroopan kiertueelta ja mun saatua terveen paperit melanoomasta. En ikinä sanoisi tätä Ollille, mutta alkuvuoden vaiheiden muisteleminen oli saanut mut myös pohtimaan, että ero Joelista oli ottanut mulla niin koville, että mun oli ehkä ollut helppo ihastua Olliin, kun se oli lohduttanut mua ja ollut siinä lähellä Miamin reissussa. Mutta olisinko erilaisessa tilanteessa koskaan kiinnostunut siitä? En ollut varma. Eikä se tarkoittanut, että siinä olisi mitään vikaa, se oli ihana ihminen ja mä tykkäsin siitä paljon. Mutta aika nopeasti senkin kiinnostus muhun oli seksin osalta laskenut, meidän ongelmat ei olleet johtuneet vain mun passiivisuudesta. Ehkä meitä vaan ei ollut tarkoitettu muuksi kuin kavereiksi.

- Kyllä mä oon jossain kohtaa hetkellisesti miettinyt vähän samaa, Olli sanoi. - Mutta sitten oon vaan halunnut olla ajattelematta koko asiaa ja toivonut, että kyllä se tästä muuttuu.

- Mun on jotenkin vaikea uskoa, että se muuttuu. Mä en oikein tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, kun meillä on tosi hyvä suhde. Tää vaan ei oikein ole parisuhde. Me ollaan ku läheiset kämppikset tai parhaat kaverit. Ja se ei johdu siitä, ettetkö sä mun mielestä olis upee ja hyvännäkönen. Tää vaan jotenkin on silti niin.. kaverillista.

- Tarkotatko sä, että oot miettinyt eroa? Olli kysyi ja näytti tosi surulliselta.

- En varsinaisesti mutta en mä tiedä, mä sanoin ja huomasin, että kyyneleet ei ollut enää kaukana. - Mä vaan pelkään, että jos, ja musta tuntuu kun, tää jatkuu tällasena, niin ollaanko me kohta kumpikaan enää tyytyväisiä elämäämme.

Seuraava asia mun oli vielä vaikeampi sanoa ääneen:

- Varsinkin, kun ennemmin tai myöhemmin tulee varmasti tilanteita, joissa me tavataan muita ihmisiä, joiden kanssa tilanne voisi olla erilainen.

Olli katsoi mua ja näytti vähän syylliseltä.

- Mä luulen, että se on aika luonnollista, että niitä ulkopuolisia ihastuksia tulee helpommin, jos omassa suhteessa joku asia ei toimi, mä sanoin ja yritin saada ääneeni mahdollisimman ystävällisen ja ymmärtäväisen sävyn, vaikka oikeesti musta tuntui jo niin pahalta, että teki mieli lähinnä itkeä ääneen. Miksi vitussa elämän ja ihmissuhteiden piti olla näin vaikeita? Miksei meidän suhde voinut vaan toimia luontevasti ja sujuvasti ilman tällasta... puutetta aiheuttavaa puutetta?

- Sä taisit siis huomata, Olli sanoi.

- Sen että se Millan kiinnostus susta ei ehkä ollut ihan yksipuolista? Kyllä se susta vähän näkyi kun puhuit siitä, mä sanoin ja jätin mainitsematta etsiväleikkini Venlan kanssa.

- Siksi mä sanoinkin sille, että meillä on vähän eri näkemykset niistä merch-jutuista, ja päätin etsiä toisen korusuunnittelijan. Mä en halunnut jatkaa enää sen tapaamista, koska se tuntui niin väärältä ja halusin keskittyä suhun. En tehnyt sen kanssa mitään enkä kertonut sille tunteistani.

- Sä ootkin niin ihana ja luotettava, mä sanoin ja menin Ollin kylkeen kiinni. Se laittoi kätensä mun hartioiden ympärille.

- Mutta olisit suostunut sen tapaamiseen töiden ulkopuolella, jos olisit ollut sinkku? mä jatkoin aiheesta kyselyä.

- Niin olisin, Olli vastasi.

- Pitäiskö meidän nyt rauhassa miettiä mitä tehdään, mä sitten sanoin kun en muutakaan keksinyt.

Nyt meidän ongelma oli ainakin sanottu ääneen, eikä se vaan leijunut täällä ilmassa.