~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

28.

Loman ensimmäiset päivät kului Miami beachia ihmetellessä. Kuljin milloin missäkin porukassa aurinkoa ottaen, meressä uiden, iltapäivädrinkillä istuen, kauppakeskuksia kiertäen ja South beachin kuuluisaa Ocean Drive -katua tutkien. Joel oli välillä samassa ryhmässä mukana, ja nämä tilanteet sujui ihan mukavasti. Kerran me jopa jäätiin kahdestaan rantakahvilaan juomaan kokikset muiden lähtiessä jo hotellille. Kolmannen päivän vietin Venlan ja Rean kanssa kiertäen ja shoppaillen Miamin keskustassa. Syömässä me käytiin kuubalaisessa kaupunginosassa. Ne vaikutti innokkailta kuulemaan miten meidän yhteisasuminen Ollin kanssa oli sujunut. Päivät oli kuitenkin olleet niin täynnä ohjelmaa, että huoneella vietetty aika oli rajoittunut lähinnä illalla sänkyyn kaatumiseen, nukkumiseen ja aamuiseen nopeaan meikkaamiseen ennen aamiaiselle ja rannalle tai kaupungille lähtöä. Asiassa ei siis ollut paljon kerrottavaa.

- Se oli nähnyt aulassa jonkun kiinnostavan retken Evergladesin rämeille ja kysyi lähtisinkö mukaan. Sanoin, että kyllä mä voin lähteä, niin se varasi sellasen huomisillalle. Siellä kai mennään ilmaveneiden kyydissä ja katsellaan soiden eläimiä, mä kerroin.

- Mäkin näin esitteen siitä retkestä, Rea sanoi. - Sen nimi oli joku "auringonlaskun alligaattorit".

Venla alkoi jostain syystä tirskua.

- Vai auringonlaskun alligaattorit. No onpas se keksinyt roma.. rommikolaa paremman jutun. Niin siis on tollanen retki kyllä kivempi tapa viettää iltaa ku juoda ja hankkia krapula.

Rea näytti Venlan kummallisen kommentin kuultuaan siltä, että puree poskeaan verille, ettei purskahtaisi nauruun. Niiden käytös oli todella outoa.

Juuri sillä hetkellä kuubalainen orkesteri alkoi soittaa viereisen ravintolan terassilla, ja meidän huomio kiinnittyi niiden ihailemiseen.

***

Sinä iltana olin ensimmäistä kertaa matkan aikana mukana South beachin yökerhoissa, joissa jotkut olivat ehtineet käydä jo muutamana iltana. Join aika vähän seuraavan illan suoretken oloa ja jaksamista silmällä pitäen. Puolen yön aikaan me oltiin korkean tavaratalon huipulla sijaitsevassa trendikkäässä yökerhossa. Lähdin kuumuuden ja kovalla soivan musiikin keskeltä käymään ulkoilmassa paikan kattoterassilla, jossa oli vain muutamia ihmisiä. Joel seisoi siellä yksin kaiteen vieressä, alas kadulle tuijottaen. Katsoin sitä tarkemmin, ja vähän säikähdin kuinka synkältä se näytti. Menin sen viereen.

- Moi.

Joel kääntyi katsomaan mua, ja hymyili mulle pienesti, ennen kuin synkkyys palasi saman tien sen olemukseen.

- Moi, se vastasi.

- Mitä sä täällä seisot miettimässä?

- Tuli vaan joku ahdistus ja tunne, että pitää saada olla hetki yksin ja päästä pois tuolta tungoksesta.

- Ja heti mä tulin keskeyttämään sun yksinolon.

- Ei haittaa, se sanoi ja katsoi mua jotenkin tosi lämpimästi. - Suhun nää mun ajatukset vähän liittykin.

Se oli pitkään hiljaa, mutta selvästi sanomassa jotain. Mä annoin sen rauhassa miettiä sanojaan.

- Oon vähän miettinyt, se lopulta aloitti. - Vaikka mä en pystynyt suhteeseen sun kanssa, niin olisko mahdollista.. tai tuntuuko että haluaisit.. kuitenkin olla vielä jossain tekemisissä Suomeen palattua? Siis pysyä kaverina?

Oho.

- No siis. Miksen. Tai siis joo, mä änkytin.

Joel oli taas jonkun aikaa hiljaa, ja jatkoi sitten:

- Meidän eron jälkeen mua jotenkin helpotti se, että tiesin tän matkan olevan tulossa, ja että näen sut vielä täällä. Mutta nyt täällä ollessa päivien kuluminen onkin ollut ahdistavaa, jos joka päivä ollaan lähempänä Suomeen paluuta ja sitä, että en näkis sua enää ikinä. Musta tuntuis jotenkin turhalta menettää kokonaan näin hyvä ihmissuhde vaan siksi, että oon kykenemätön normaaliin seurusteluun. Olis kiva, jos sun kanssa voisi joskus käydä vaikka vaan vittu kävelyllä ja puhua kuulumisia. Tai että voisit jatkossakin olla mukana jossakin juhlissa, kun susta on kuitenkin tullut nopeesti osa tätä porukkaa.

- Kyllä mustakin on tuntunut kauheelta ajatus, etten näkisi sua enää ollenkaan. Tai Venlaa ja muita. Mun puolesta me voidaan pysyä kavereina. Varsinkin kun me molemmat tiedetään, että tästä ei taida olla mahdollista tulla enää enempää. Niin se on jotenkin selkeetä.

Mä tiesin kyllä, että monesti kaverina pysyminen eron jälkeen ei mennyt pidemmän päälle niin yksinkertasesti jos toisella tai molemmilla oli tunteita jäljellä, toinen löysi uuden tai yhteydenpito muuten vain pikku hiljaa ajan myötä väheni ja jäi. Mutta kai sellaista kannatti yrittää.

Joel näytti meidän juttuhetken jälkeen pirteemmältä, ja me siirryttiin sisätiloihin. Tuntia myöhemmin se näkyi juttelevan tiiviisti jonkun naisen kanssa tanssilattian laidalla ja pitävän sitä kiinni vyötäröltä. Mä arvioin sydämessäni tuntuvan vihlasun olevan jo muutamaa prosenttia pienempi kuin niitä ekan aamun hissiaulan blondeja katsellessani.

***

Seuraavana aamuna nukuin aika pitkään, ja aamiaisen jälkeen menin hotellin uima-altaalle viettämään aikaa. En viitsinyt lähteä mihinkään pidemmälle, koska lähtö alligaattoriretkelle olisi iltapäivällä. Altaalla oli suurin osa porukasta. Monia näytti vaivaavan väsymys ja krapula eilisillan jälkeen.

Me oltiin Ollin kanssa hyvissä ajoin hotellin aulassa odottamassa kyytiämme, ja istuttiin pian mustassa Cadillacissa, jota ohjaava paksuviiksinen puhelias mies kertoi meille matkalla Evergladesista ja sen luonnosta. Ajomatka veneiden lähtöpaikalle kesti reilun tunnin.

Everglades oli elämys. Toisiin lähdössä oleviin veneisiin pakkautui turistiryhmiä, mutta meidän retki oli yksityinen, eli me päästiin kahdestaan pieneen ilmaveneeseen, jossa oli mukavat, pehmustetut istuimet. Seuraavat puolitoista tuntia Rick-niminen kuusikymppinen kapteeni kyyditsi meitä pitkin valtavaa suoaluetta, jossa me nähtiin eksoottisia lintuja, erilaisia kaloja, kilpikonnia ja aivan läheltä myös niitä alligaattoreita, jotka eivät kuulemma välittäneet veneen kyydissä olevista ihmisistä, mutta olisivat mielellään haukanneet meistä palasen, jos olisimme pudonneet veden puolelle. Meillä kävi Rickin mukaan hyvä tuuri, kun satuimme näkemään kaukaa myös harvinaisen Floridan pantterin. Veden yllä huojuvien loputtomien ruohotasankojen ja mangrovemetsien taustalla vaaleanpunasena hehkuva taivas teki retken tunnelmasta todella erityisen. Oli vaikea kuvitella olevansa vain lyhyen matkan päässä Miamin sykkeestä. Mä en tajunnut ajan kulua, ja olin vähän pettynyt kun yhtäkkiä huomasin meidän lähestyvän laiturialuetta, jolta veneajelu oli alkanut.

Sama tuttu autokuski kyyti meidät takasin kaupunkiin. Olli pyysi sitä jättämään meidät parin sadan metrin päähän hotellista ruokakaupan eteen. Sieltä me käytiin ostamassa pientä syötävää illaksi huoneelle, koska retki ei ollut sisältänyt ruokailuja, ja meillä alkoi olla vähän nälkä.

Kaupasta lähtiessä me päätettiin kävellä loppumatka hotellille merenrantaa pitkin. Jos Evergladesin auringonlaskun tunnelma oli ollut hieno, niin ei tässä Miami beachin iltahämärässäkään ollut valittamista. Meren aallot olivat illaksi tyyntyneet, vain pieni lämmin tuulenvire puhalsi Atlantilta. Jossain kaupungin valojen yläpuolella paistoi kirkas tähtitaivas. Liikenteen äänet kadulta kuuluivat vain vaimeasti. Läheisestä havaijilaistyylisestä rantabaarista kantautui rauhallista, rentouttavaa ukulelemusiikkia, jota me pysähdyttiin kuuntelemaan.

Mä katsoin Ollia. Se varmaan ajatteli samaa, että meillä oli ollut aika upeita kokemuksia tänään. Se katsoi mua takasin kuitenkin vähän oudosti.

Sitten se pudotti kantamansa ruokakaupan kassin hiekalle, astui lähemmäs ja suuteli mua.