~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

63.

Mä käveltiin hiljaista, kapeaa sivukujaa kohti parin sadan metrin päässä olevaa katua, johon olin jättänyt auton. Katulamppu valaisi vain himmeästi hämärää maisemaa, jossa ei liikkunut ketään. Yhtäkkiä Joel pysähtyi ja katsoi mua vakavan näkösenä.

- Voidaanko olla hetki tässä, ennenku lähdetään ajamaan sinne talolle, jossa ei kuitenkaan saada olla rauhassa. Mä oikeestaan halusin sun hakevan mut koska... oon jo pitkään halunnut puhua sulle yhdestä asiasta.

- Okei?

Mitäköhän nyt olisi edessä? Mua alkoi vähän jännittää, vai oliko se vaan Joelista tarttuvaa. Sitä näytti jännittävän oikeastaan ihan hitosti, kun tarkemmin katsoi. Me istuttiin jotain kukkaistutusta kiertävälle matalalle kiviaidalle.

- Mä oon koittanut etukäteen miettiä, miten tän sanon. Mutta nyt kaikki katoo päästä, kun pitäis saada suunsa auki, Joel sanoi turhautuneen kuulosena oltuaan hetken hiljaa.

- Mieti rauhassa, ei meillä ole kiire mihinkään, mä vastasin ja jostain syystä laskin käteni sen käden päälle, jolla se hermostuneena nyppi jotakin meidän välissä olevasta pienestä kiviaidan kolosta.

Joel hymyili vähän ja sanoi sitten:

- Hitto, en mä osaa alottaa muuten ku menemällä suoraan asiaan. Mä haluan sut takasin. En kaverina, en kämppiksenä vaan tyttöystävänä.

Hyvä etten tipahtanut siitä hiton kiviaidalta. Jos Joelin oli äsken ollut vaikea löytää sanoja, niin musta tuli ton sen pommin jälkeen hetkeksi täysin mykkä.

- Tää saattoi tulla sulle yllätyksenä, kun me molemmat tiedetään mun aiemmat ongelmat ja on koettu niiden seuraukset, Joel jatkoi.

- No... niin tuli.

- Ja mä ymmärrän, jos sulle tulee ekana mieleen, että tässä ei ole mitään järkeä ja samat ongelmat taas vaan toistuisi. Mutta niin ei tulis käymään.

- Sä kuulostat aika varmalta.

- Ja olen. Mä tiedän, että moni asia on muuttunut reilussa vuodessa, Joel sanoi ja silitti peukalollaan mun kämmenselkää.

- Mikä sen muutoksen on saanut aikaan?

- Kaikki mitä on tapahtunut. Viimiset puolitoista vuotta on saanut mun päässä aika perustavia juttuja paikalleen. Terapiasta on ollut iso apu sen kanssa, että oon saanut käsiteltyä niitä mun ongelmia, mihin meidän juttu viimeksi kaatui. Mutta sen lisäksi on paljon muuta. Mä oon kokenut, miltä oma olo tuntuu sen jälkeen, kun olen satuttanut sua pahimmalla mahdollisella tavalla, enkä halua kokee sitä enää ikinä. Oon joutunut elämään sen jälkeen ilman sua, ja todennut, että en halua elää ilman sua. Pelännyt helvetisti, että kuolet siihen syöpään, ja miettinyt miten pystysin sen jälkeen jatkamaan omaakaan elämääni, vaikka me ei silloin edes oltu yhdessä. Ollut monien naisten kanssa yhden illan ja muutamien kanssa vähän pidemmän ajan, ja huomannut, että kukaan ei tunnu sun jälkeen miltään. Jos jonkun luulin tuntuvan, niin se paljastui heti todellisen luonteensa hiton hyvin peittäneeksi hulluksi. Oon nähnyt sut rakastuneena toiseen, mikä on tuntunut... en mä tiedä. Olin samaan aikaan oikeesti onnellinen siitä, että sait mun paskan teon jälkeen olla suhteessa, jossa tiesin ettei Olli ikinä tekisi sulle sellasta ja varmasti kohtelis sua hyvin. Sen kerran Oulussa kun ei kohdellut niin mun teki mieli nylkee se. Mutta koko ajan musta tuntui myös siltä, että se on vienyt jotain mulle kuuluvaa, ja teidän näkeminen yhdessä tuntu aina yhtä pahalta kuin sillä ekalla kerralla Miamin hotellin ravintolassa, vaikka en sitä tietenkään kenellekään sanonut. Venla tottakai näki mun läpi, ja kyseli asiasta kerran viime kesänä, juhannuksena paljussa. Säikähdin, että sä olit kuullut, kun yhtäkkiä olit siinä melkein vieressä, mutta näytit kyllä siltä, ettet ollut. Sen jälkeen sanoin sille, etten halua puhua jutusta enää koskaan, ettei kukaan vahingossa kuule ja kun ei siitä puhumisesta tuntunut olevan mitään hyötyä, kun en sua kuitenkaan enää voisi saada.