~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

13.

Pian mun Italiasta paluun jälkeen alkoi jo lokakuu. Pimenevät illat ja syksyn harmaus tuntuivat kaupungissa jotenkin kolkommilta kuin maalla, joten yhdeksi viikonlopuksi ajelin Parkanoon nauttimaan luonnon rauhasta ja tapaamaan vanhoja ystäviäni. Osalla heistä oli jo lapsia, mutta elämäntilanteiden erilaisuudesta huolimatta meidän yhteydenpito oli onneksi säilynyt aika tiiviinä. Mä en ollut koskaan osannut ajatella haluavani lapsia, eikä tässä ollut tapahtunut muutosta, vaikka ystävät ympärillä tulivat äideiksi. Perhe-elämä tuntui turhan sitovalta, kun olin niin tottunut itsekseni olemiseen ja vapauteeni. Hyvä parisuhde oli eri asia, sellaisen olin kyllä toivonut joskus löytäväni, vaikka arjesta olin osannut yksinkin nauttia.

Kaupunkielämän jälkeen tuntui rauhoittavalta istuskella juomassa teetä mun vanhan kotitalon terassilla ja katsella tuulessa kullankeltaisina kahisevia haapoja. Talo sijaitsi haja-asutusalueella pari kilometriä kylän keskustan ulkopuolella, ja lähimmät naapurit reilun puolen kilometrin päässä olivat kaikki eläkepäiviään viettäviä ikäihmisiä. Pystyin helposti kuvittelemaan itseni taas myöhemmin asumassa täällä. Ehkä jo parin vuoden päästä, kun olisin hetken katsellut muutakin. Pysyvää kaupunkilaista musta tuskin saisi.

Joel näytti viihtyvän Helsingissä ja oli kertonut haaveilleensa jossain vaiheessa muutosta ulkomaille johonkin suurkaupunkiin kuten Berliiniin. Mä viihtyisin sellaisessa miljoonakaupungissa ehkä viikon lomalla, jonka jälkeen todennäköisesti alkaisin kaivata Suomen väljyyteen. Meidän tulevaisuuden toiveet taisi poiketa aika lailla toisistaan, ja mun oli vaikea kuvitella Joelia viihtymään tänne mun kotimaisemaan. Näin mielessäni sen saapuvan starailemasta jostain Wembleyn headline-keikalta ja painuvan hakemaan meille polttopuita metsästä ja kohta kiroilevan pellon laidassa mutaan juuttuneen traktorin ratissa. Ei vittu. Ajatus tuntui niin naurettavalta, että multa purskahti teet suusta terassille, kun hihitin itsekseni. Missä kohtaa pitää huolestua, jos hauskimmat jutut elämässä on niitä, joita kertoo itselleen oman päänsä sisällä ja joille sitten yksinään nauraa?

***

Mun arki Helsinkiin palattua jatkui tavallisena. Tein töitä, kävin pari kertaa viikossa Jeminan kanssa salilla ja joskus iltaisin, kun en jaksanut laittaa ruokaa, kiertelin kokeilemassa mistä ravintolasta löytyisi mun lähialueen paras itämainen ruoka. Miian kanssa me aloitettiin säännölliset tiistai-iltojen kävelylenkit. Meistä kumpikaan ei ollut erityisen innokas lenkkeilijä, mutta yhdessä kalenteriin sovittu aika helpotti sohvan pohjalta nousemista sateisina syysiltoina.

Seurasin somesta BC:n kiertueen etenemistä, ja muutaman kerran soittelin Joelin kanssa myös videopuheluita, mutta enemmän me kuitenkin viestiteltiin. Joel tuntui nauttivan reissussa olemisesta, vaikka unenpuute välillä kiristi hermoja. Mua sillä oli kuulemma kova ikävä, ja välillä sen viestit oli aika kuumottavia, kun se kuvaili niissä yksityiskohtasesti mitä aikoi mulle tehdä sängyssä Suomeen palattuaan. Vihdoin kiertue päättyi Lontooseen, josta ne sitten lensivät kotiin yhtenä sunnuntaina noin viikkoa ennen marraskuun vaihtumista.