~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

62.

Sain nukuttua lähtöä edeltävänä yönä ehkä puolen tunnin pätkän, kun tiesin herätyksen soivan jo aamuyöllä. Jotenkin kuitenkin pääsin sängystä ylös ja keitin ison kupillisen vahvaa kahvia. Aamupesujen jälkeen olin valmis lähtemään kentälle, koska olin pakannut kaiken valmiiksi jo edellisenä iltana.

Lento kesti vajaa viisi tuntia, ja me oltiin perillä paikallista aikaa kymmenen jälkeen. Aleksi ja Kasperi oli meitä kentällä vastassa Kasperin isän tila-autolla, jolla ne oli ajelleet Granadasta eiliselle keikalle vietettyään talolla jo koko edeltävän viikon. Ne oli juuri myös tuoneet Ollin, Tommin ja puolet crewistä kentälle odottamaan Suomen lentoa. Ollilla ei ollut vielä kiire omaan turvatarkastukseensa, ja se oli jäänyt odottamaan mua autolle, kuulemma ihan vain siksi, että halusi nopeasti vaihtaa kuulumiset, kun meidän suunnitellut tapaamiset huhti-toukokuulla oli kiireiden takia jääneet. Oli mukava jutella sen kanssa edes hetki pitkästä aikaa, ja me laitettiin saman tien kalenteriin päivä, jolloin sovittiin menevämme kahville, kun oltaisi taas molemmat Suomessa.

Aleksi ja Kasperi halusivat aika pian pysähtyä matkalla syömään tien vieressä näkyvään ravintolaan. Mulla ja Miialla ei ollut nälkä, koska me oltiin paria tuntia aiemmin syöty lentokoneessa kerrankin hyviltä maistuneet ateriat viimistä murua myöten. Pysähdyksen jälkeen matka jatkui, ja noin tunnin päästä me alettiin saapua Granadan metropolialueelle. Olin lukenut, että siellä asui vajaa puoli miljoonaa ihmistä.

Kasperin perheen talo sijaitsi noin viiden kilometrin päässä ydinkeskustasta viihtyisällä ja rauhallisen näköisellä omakotialueella. Muut Espanjaan jääneet oli saapuneet sinne perille jo ennen meitä. Talo oli avara ja vaalea, uudenaikaisesti ja tasokkaasti sisustettu. Etuovelta pääsi suoraan isoon, avoimeen olo- ja ruokailuhuonetilaan, jonka toiselta puolelta kulki uloskäynti takaterassille ja pihalle, jossa oli upea puutarha, grilli, lepotuoleja ja iso uima-allas. Alakerrassa oli lisäksi keittiö ja kolme makuuhuonetta. Yläkerrassa makuuhuoneita oli neljä lisää. Sain oman huoneen yläkerrasta Joelin naapurista. Muissa huoneissa ylhäällä majoittuivat Aleksi ja Kasperi ja Joonas. Nikon ja Miian ja crewin Roopen ja Mikon huoneet olivat alakerrassa.

Me oli suunniteltu Miian kanssa heti seuraavalle päivälle seitsemän kilometrin pituisen Cahorros de Monachil -reitin vaeltamista läheisessä Sierra Nevadan kansallispuistossa. Tänään me haluttiin vain makoilla uima-altaalla pitkän matkustamisen jälkeen. Olin jo menossa aurinkotuoliin makoilemaan pelkässä bikinien alaosassa ja topissa, mutta pilvetöntä taivasta katsellessani nappasin kuitenkin takaoven vieressä roikkuvasta naulasta jonkun hupparin päälleni. En halunnut grillata itseäni enkä varsinkaan käsivarttani auringossa. Yksi kierros melanoomaa tuntui riittävältä. Huppari oli aika isokokoinen, ja sain peitettyä sillä hyvin itseäni. Kasperi kertoi sen kuuluvan todennäköisesti äitilleen tai siskolleen, jotka viettivät paikassa monta viikkoa joka vuosi. Sen taskussa tuntui heiluvan joku pieni, kova esine, jonka kaivoin esille. Se näytti kyljessä olevan ison itikan kuvan perusteella hyttyssuihkeelta. Tähän aikaan vuodesta itikoita ei tuntunut kuitenkaan olevan, ja altaalla sai makoilla rauhassa.

Patikointisuunnitelmiemme takia mä ja Miia ei lupauduttu mukaan, kun Joel, Joonas, Niko, Mikko ja Roope alkoivat alkuillasta tehdä lähtöä kaljalle. Kasperi neuvoi niille hyviä paikkoja, joista läheskään kaikki eivät sijainneet keskustassa, ja ne päättivätkin lähteä kävellen katselemaan jotakin parin kilometrin päässä olevaa baari- ja pubialuetta, josta voisivat siirtyä yöllä keskustaan klubeille. Aleksi ja Kasperi oli molemmat alkaneet iltapäivän aikana voimaan vähän huonosti, eivätkä lähteneet mukaan. Ne miettivät, olivatko saaneet päivällä tienvarsiravintolassa syömästään ruuasta jonkun taudin, koska molempien oireet alkoivat melkein yhtä aikaa oksetuksen tunteella ja pienellä lämpöilyllä. Ne menivät huoneeseensa lepäilemään, ja muiden lähdettyä etsimään hyvää baaria mä ja Miia käytiin ilmottamassa Kasperille, että lähdettiin vielä iltalenkille. Kasperi ehdotti, että voisi etsiä jostakin talosta meille taskuun mukaan turvasumutteen, kun iltakin jo pimeni. Se kertoi isänsä hankkineen sellaisia taloon useampia. Vaikka melko turvallisessa maassa oltiinkin, niin Granadan seudulla oli kuulemma viime vuosina ollut aiempaa enemmän huumeisiin ja huumekauppaan liittyviä ongelmia, joista luettuaan Kasperin isä oli vaatinut vaimoaan ja tytärtään pitämään sumutteita mukana yksin ulkona liikkuessaan. Me uskottiin Miian kanssa pärjäävämme ilmankin, ja lähdettiin juoksemaan tunnin lenkki, jolta päästiinkin turvallisesti takaisin. Mä menin sen jälkeen suihkuun.

Pian mun suihkusta tulon jälkeen Kasperi tuli niiden huoneesta huolestuneen näköisenä. Se kertoi Aleksin kuumeen nousseen kovaksi, ja sen oksentaneen viimisen tunnin aikana lähes kymmenen kertaa huoneen yhteydessä olevaan vessaan. Kasperin oma olo ei ollut yhtä paha, vaikka sekin oli kalpea ja kertoi oksentaneensa muutaman kerran. Mä vähän säikähdin Aleksin nähdessäni, kun me mentiin Miian kanssa katsomaan sitä. Se oli valkoinen kuin lakana, ja käveli seinistä tukea ottaen taas kohti vessaa, josta hetken päästä alkoi kuulua yökkimisen ääniä.

- Sulla taitaa olla aika paha ruokamyrkytys, Miia sanoi Aleksin palatessa lähes kaksinkerroin kävellen vessasta kohti sänkyä. Aleksi ei jaksanut vastata mitään, ja kaatui mahaansa pidellen sängylleen.

- Voisko jompi kumpi teistä viedä Aleksin päivystykseen? Kasperi kysyi meiltä. - Toi kuume ja oksentaminen kuivattaa sen kohta, kun sillä ei pysy enää mikään sisällä. Mä ajaisin muuten sen itse sinne, mutta munkin olo on aika kamala.

Me katsottiin Miian kanssa toisiamme. Kumpikaan meistä ei varmaan kokenut itseään kovin varmaksi ajamaan vieraalla autolla vieraassa kaupungissa ulkomailla, mutta Aleksi kyllä oikeasti näytti siltä, että saattaisi kaivata lääkärin arviota ja ehkä tiputukseen laittamista. Mä lupauduin viemään sen kolmen kilometrin päässä sijaitsevan sairaalan päivystykseen, jonka reittiä Kasperi alkoi naputella mun puhelimen karttasovellukseen. Miia haki keittiöstä Aleksille oksennuspusseja automatkaa varten. Ilta oli nopeasti viilentynyt, ja mä nappasin ohuiden leggingsieni ja toppini lisäksi päälleni taas jonkun lainahupparin eteisestä, kun talutin Aleksia autolle. Se oli niin huonovointinen, että sen oli vaikea edes kävellä itse.

Karttasovellus neuvoi onneksi sujuvasti reitin päivystykseen, jonka ovien viereen sain auton parkkiin ja lähdin saattamaan Aleksia sisälle. Se ei joutunut odottamaan pitkään, ennen kuin hoitaja tuli hakemaan sen odotustilasta. Mä jäin aulaan odottelemaan mitä tapahtuisi. Jos Aleksi pääsisi pian pois, en viitsisi ajella turhaan edestakasin.

Selasin aikani kuluksi Instagramia, jossa baariin lähtijät näyttivät tuntia aiemmin julkaisseen kaljatuoppien ja tapaksien kuvia jostakin El Rocio -nimisestä baarista. Kirjotin Joelille viestin, jossa kerroin mitä oli tapahtunut ja missä olin. Se vastasi juoneensa baarissa muutaman, mutta olevansa oikeastaan valmis jo palaamaan talolle, ja kysyi jos voisin hakea sen sairaalalta lähtiessä mukaani. Kartan mukaan matkaa niiden baarille ei tulisi kuin reilu kilometri. Lupasin hakea Joelin ja laittaa sille viestiä kun olisin lähempänä.

Ei kulunut kuin vartti, kun hoitaja tuli juttelemaan mulle Aleksista. Hoitaja puhui englantia vain vähän, mutta ymmärsin selvästi, että Aleksi joutuisi jäämään yöksi tarkkailuun ja tiputukseen. Mä voisin siis lähteä pois. Kävelin autolle, ja painoin karttasovelluksen ohjaamaan mut seuraavaan paikkaan. Pääsin aika lähelle baaria, mutta noin neljää sataa metriä ennen perille pääsyä kadut äkillisesti kapenivat ja muuttuivat pieniksi, ahtaiksi sivukujiksi, joista en ollut edes varma saiko niihin ajaa autolla, ja vaikka olisi saanut, niin en todellakaan halunnut lähteä niille naarmuttamaan Kasperin isän tila-autoa. Pysäköin auton parkkiin viimeisen isomman kadun varteen, ja lähdin kävelemään baarille päin, koska en olisi osannut kirjoittaa viestiin Joelille tarkkaa sijaintiani.

Perille päästyäni huomasin kaikkien muiden olevan selvästi enemmän päissään, mutta Joel vaikutti melko selvältä. Muut jäivät vielä jatkamaan iltaansa baariin, koska keskustan klubeille kannatti kuulemma mennä vasta selvästi puolen yön jälkeen. Olin tyytyväinen, että ne eivät pyytäneet multa kyytiä keskustaan, jonka ruuhkissa ajaminen vieraalla, kalliilla autolla olisi ollut vielä pelottavampaa kuin täällä vähän sivummassa. Me lähdettiin Joelin kanssa kahdestaan kävelemään autolle.