~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

29.

Mitä vittua, Olli? Mitä sä teet? Et sä voi tehdä noin, lopeta. Mehän ollaan kavereita. Eikä me voida muutenkaan tehdä tällasta. Mutta... miks tää sitten tuntuu oikeestaan aika hyvältä? Tai suoraan sanottuna tosi hyvältä. Helvetti. Älä lopeta.

Yllättyneiden, sekavien ja ristiriitasten ajatusteni keskellä mä huomasin pienen hetken ajan vastaavani Ollin suudelmaan. Samassa tajusin, että rannalla tai sen läheisyydessä saattoi olla kuka tahansa meidän porukasta kävelemässä, ja kenenkään ei todellakaan pitäisi nähdä tätä. Lopetin ja vedin itseni irti Ollin otteesta. Se katsoi mua vähän säikähtäneenä.

- Sori, mä en tiedä miten mä noin, se sanoi ja kirjaimellisesti rojahti meidän vieressä rannalla olevan eväsretkipöydän penkille.

Mä en osannut sanoa yhtään mitään. Istuin vastapäiselle penkille, ja tuijotin Ollia. Mitä sillä liikkui päässä, kun se teki yhtäkkiä noin? Miksi se oli suudellut? Oliko se ollut joku tän päivän erityisen tunnelmallisten ympäristöjen laukasema päähänpisto? Koska eihän se musta nyt sillä tavalla ajatellut. Olisinhan mä huomannut sellasen.

Paitsi että tuskin olisin. Mulla oli ollut aina taipumus olla umpisokea sille, jos joku oli kiinnostunut musta. Yleensä miesten oli pitänyt vääntää se ratakiskosta, kun rautalankakaan ei riittänyt. Jostakin nousi mun mieleen kuva Venlasta ja muista nauramassa mun keittiön pöydässä. Mitä ne oli silloin puhuneet? "Ollille varmasti käy sama hotellihuone." "Venla näkee joissain asioissa suoraan toisen sieluun." Ja sitten vielä ne eiliset oudot puheet kuubalaisen kaupunginosan kadulla. Tytöt oli koko ajan olleet kumman kiinnostuneita tietämään miten meillä samassa huoneessa sujuu. Mun sydän oli vähän rauhoittunut äkillisestä suudelmasta, mutta alkoi hakata uudelleen ylikierroksilla, kun mä vihdoinkin tajusin sen, mikä oli ollut ainakin Venlalle selvää ties... mistä alkaen?? Ei jumalauta. Olinko mä ollut näin sokee.

Mulle tuli voimakas tarve päästä meidän oman huoneen rauhaan, ja sanoin sen myös Ollille ääneen. En halunnut nyt törmätä kehenkään tuttuun. Me noustiin ja lähdettiin kävelemään kohti hotellia. Havaijilaismusiikin soinnut häipyi kuuluvista.

Mua vaivasi äskeisessä tapahtumassa nyt kovasti myös se, että pienen hetken ajan se oli tuntunut tosi hyvältä ja olin ollut hommassa täysillä mukana, ennen kuin olin säikähtänyt ajatusta silminnäkijöistä ja vetäytynyt kauemmaksi. Kuinka kauan me oltaisi muuten jatkettu?

Huoneelle päästyä Olli heittäytyi sängylleen makaamaan ja piiloutui painaen tyynyn naamansa päälle.

- Sä oot varmaan vihanen mulle, kuului tyynyn alta sen ekat sanat sen jälkeen kun se oli rannalla nopeesti pahotellut tekoonsa.

- En nyt oikeestaan, mä vastasin. -Mutta toi lievästi sanottuna yllätti.

- Niin se yllätti mutkin, että tein sen. Se vaan tapahtu. Tiedän, huono selitys.

- Sä et sen enempää osaa sanoa mistä mahto johtua, että se noin yhtäkkiä vaan tapahtu? mä kysyin varovasti vihjaillen.

Tyyny nousi vähän ja Olli kurkkasi sen alta. Näky oli niin söpö, että mua alkoi väkisin hymyilyttää. Saman tien hätkähdin sitä, että pidin Ollia söpönä.

- Saatan osatakin, mutta...

Olli ei saanut jatkettua lausettaan loppuun. Se nousi sängyn laidalle istumaan ja nojasi käsiinsä. Mä menin sen viereen, kun tunsin oloni typeräksi ja varmaan aika painostavan näköseksi seistessäni siinä kädet puuskassa. Me istuttiin hetki hiljaa.

- Okei. Mä ehkä tykkään susta. Ja aika paljon.

Olli näytti siltä, että sen teki mieli sukeltaa takaisin tyynyn ja vielä peitonkin alle, kun se oli vihdoin saanut asian sanottua, mutta pysyi kuitenkin istumassa.

- Ja tajuan kyllä, että tunne ei ole molemminpuolinen. Ei sun tarvii pelätä, että alan sua enempää ahdistella, se sitten lisäsi.

Mä en tiennyt mitä vastata. Tunne ei tosiaan ollut ollut sillä tavalla molemminpuolinen, vaikka olin aina Ollista pitänyt ja se oli musta todella hyvä tyyppi. Mutta mitä siinä suudelman aikana oli tapahtunut? Miksi musta tuntui, kuin joku hiton verho olisi alkanut hitaasti väistyä mun silmien edestä, kun nyt katsoin Ollia. Mä näin sen jotenkin eri silmin kuin ennen. Oliko se aina ollut noin hiton komee, sehän näytti joltain miesmallilta. Kai se oli aina siltä näyttänyt. Mä vaan olin tainnut olla sokea sillekin asialle, niinku ylipäänsä kaikelle miesten näkemiselle siinä mielessä, koska olin ollut niin täysin rakastunut Joeliin.

- Ootko sä pitkäänkin.. tykännyt musta? mä kysyin.

- Vaikee sanoa, koska se oikein alkoi. Pikku hiljaa siinä kun me aina välillä nähtiin joissain juhlissa ja paljon juteltiin. En mä oikein voinut sille mitään. Mutta en siitä ole kenellekään sanonut, koska olit mun kaverin tyttöystävä. Enkä tietenkään olis mitään tuollasta tehnyt mitä äsken rannalla tapahtu, jos te olisitte edelleen yhdessä.

- Venla on tainnut huomata mitä ajattelet musta, mä kerroin.

- Ei kai?? Olli sulki silmänsä ja huokasi jotenkin epätoivosen kuulosesti.

- Niin. Se piti sellasta ihme vihjailua asiasta sillon kun me mietittiin sen ja Rean ja Miian kanssa näitä loman huonejakoja mun ja Joelin eron jälkeen. Mä en vaan tajunnut mitään, vaikka olis varmaan pitänyt. Sama jatkui eilen kaupungilla, enkä mä vieläkään tajunnut. Jotkut asiat pitää näköjään heittää mua päin tiiliskivellä, että menee jakeluun...

- Toi kuulosti pahasti siltä, että Rea ja Miiakin kuuli ne vihjailut.

- Kyllä ne kuuli. Ja ymmärsikin ne. Venlalla on kai joku taipumus huomata toisten ihastumiset...

- No Joel on joskus sanonut, että siltä on kai vähän vaikee pitää tiettyjä asioita salassa. Ei vittu, se on tietysti kertonut Joelillekin. Nehän on parhaita kavereita.

- Siitä mä en tiedä. Mutta ei Venla ainakaan millään pahalla oo näyttänyt asiaan suhtautuvan. Musta näin jälkeen päin tuntuu, että se vähän tahallaan järjesti meidät samaan huoneeseen. Kun se oli sellasta ihme tyytyväisenä hymyilyä.

Yksi Ollin aiemmin käyttämä sana oli jäänyt vaivaamaan mua, ja halusin korjata sen, joten jatkoin:

- Ja se mitä tapahtu rannalla.. ei se musta ahdistelulta tai muutenkaan pahalta tuntunut.

- Ei vai?

- Ei. Mä taisin olla siinä hetken ihan yhtä lailla mukana.

Olli hymyili vähän.

- Niinhän sä kyllä olit.

- Sä oot laittanut mut vähän sekasin tänä iltana, sanoin ja koin että tuossa lauseessa tiivistyi täydellisesti mun tän hetkiset ajatukset.

- Sä oot tehnyt mulle niin jo pidempään, Olli naurahti.

Joku outo, lämmin tunne voimistui mun mahassa ja rinnassa, kun katselin sitä. Yhtäkkiä mun teki mieli jatkaa rannalla kesken jäänyttä suudelmaa. Voitaisko me? Keneltä se olisi pois? Kuva Joelista yökerhossa käsi jonkun naisen vyötäröllä vilahti mun mielessä. Ei sille tai kenellekään muullekaan enää kuulunut mitä mä tein ja kenen kanssa. Mutta Olli oli sen kaveri. Mitä siitä seuraisi niiden väleille ja bändille jos me...? Ja olisinko mä muiden silmissä kohta joku hiton kiertopalkinto?

- Mitä sä jäit miettimään? Olli kysyi hymyillen.

- Sitä että mä en jaksa välittää hittookaan mitä muut tästä ehkä ajattelee, mä hetken tuumattuani vastasin, nousin hajareisin sen syliin istumaan ja aloin suudella sitä.