~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

49.

Kädet vähän täristen painelin Ollin numeron näkyviin ja soitin sille. Loputtomien tuuttausten jälkeen se vastasi, äänestä päätellen syvästä unesta herätettynä.

- Mitä siellä on tapahtunut? mä kysyin saman tien ja huomasin äänenikin tärisevän.

Ollilta vei kai hetki kunnolla herätä ja tajuta maailmasta mitään, ja mä ehdin tulla todella kärsimättömäksi niiden sekuntien aikana. Sen viesti oli ollut niin pelottavan kuulonen.

- Joo, siis... Älä nyt säikähdä, tää kuulostaa pahalta, mutta...

- Sano jo!

- Joel putosi yöllä sillalta.

Ei. Sillä hetkellä mä ymmärsin mitä tarkoitti sanonta maailman mustenemisesta ympärillä.

- Se oli tajuissaan sen jälkeen, ja ainoo näkyvä vamma oli, että sen käsi oli oudossa asennossa. Mutta tietysti ne sairaalassa kuvaa, ettei ole mitään sisäsiä vuotoja. Joonas meni sairaalaan ja lupasi ilmottaa miten siellä menee. Mä pääsin viiden jälkeen nukkumaan ja..., Olli oli hiljaa ja jatkoi ilmeisesti puhelimensa ilmoitukset katsottuaan: - ...sen jälkeen ei ole kuulunut mitään.

Mua helpotti vähän kuulla, että Joel oli ollut tajuissaan. Se kertoi jo jotain pään tilanteesta, mutta tietysti putoamisesta syntyneet sisäiset vammat oli aina mahdollisia.

- Miten se putosi? Ja missä? Miten sellanen on mahdollista?

- Se oli vähän sekava tilanne. Me oltiin kaikki aika kännissä ja kävelemässä baarista Tommin luo jatkoille. Siinä sillalla jotkut pysähtyi ja rupesi kaivamaan tupakkaa taskuistaan. Rea ja Jyri riiteli ja huusi kovaan ääneen, niillä oli siis baarista asti joku kohtaus menossa. Venla oli aika päissään ja itki ja kaivo laukkuansa, kun se oli kai siinä kävellessä huomannut että sen rahapussi on hukassa. Siinä oli siis monta muuta joihin mun huomio kiinnittyi. Yhtenä hetkenä näin Joelin nojailevan siihen sillankaiteeseen ja katselevan jotain kädessään olevaa, en nähnyt mitä, ja seuraavana se oli.. pudonnut. Kukaan ei kai ollut katsonut juuri sillä hetkellä sen suuntaan. Se pystyi puhumaan putoomisen jälkeen ja väitti yrittäneensä puoliksi kaiteen yli nousemalla noukkia jotain mikä siltä oli pudonnut ja kierinyt kaiteen välistä jotenkin roikkumaan sinne taakse, mutta en mä tiedä...

- No mahto olla arvokas esine, jos piti melkein henkensä sen takia menettää, mä sanoin säikähdyksen nostaman kiukun alkaessa nousta päällimmäiseksi. Mitä hittoo Joel oli ajatellut? - Mitä siinä sillan alla oli?

- Pyörätie.

- Kuinka korkee pudotus se oli?

- En mä tiedä... Viisi tai kuusi metriä?

Mun mahassa tuntui samanlainen kouraisu, kuin jostain korkealta alas katsoessa. Niin korkeelta asfalttiin? Miten mun pitäisi kohta pystyä keskittyä opettelemaan jonkun ohjelmiston toimintoja, kun en tiennyt yhtään mikä tilanne sairaalassa oli?

- Laita mulle heti viestiä, kun kuulet jotain. Mun täytyy nousta ja lähteä syömään, että kerkiän sinne hiton koulutukseen.

- Mä laitan.

Mulle ei jäänyt koko koulutuspäivästä mitään mieleen. Iltapäivän puolella Olli laittoi tiedon, että Joel oli ollut monta tuntia kestäneessä leikkauksessa, jossa sen useammasta kohtaa murtunutta käsivartta oli korjattu. Pari kylkiluuta oli myös murtunut. Muuten sillä oli käynyt ihan uskomaton tuuri ja se oli selvinnyt ruhjeilla ja mustelmilla. Jotkut oli menossa jo illalla katsomaan sitä. Mun juna Helsinkiin lähti neljän jälkeen ja olisi perillä puoli kahdeksalta, joten mä en tänään sinne ehtisi. Ja muutenkin mulla oli nyt vahva tunne, että haluaisin käydä sairaalassa yksin enkä isolla porukalla.

Aloin junan lähestyessä Helsinkiä kirjottaa Joelille viestiä, mutta mun oli tosi vaikea keksiä sen sisältöä. Mitä kirjotetaan ihmiselle, joka makaa sairaalassa hengenvaarallisen onnettomuuden jäljiltä? Lopulta lähetin vain lyhyen tekstin:

"Onneks oot hengissä ❤️ Voisin tulla huomenna käymään?"

Yllätyin, kun Joel vastasi melkein heti:

"Oon tainnut sanoo näin joskus ennenkin, mutta et sä musta näin helposti eroon pääse. Saat tulla koska vaan ❤️"

Mä hymyilin lukiessani sen viestin. Mietin kuinka kamalalta olisi tuntunut menettää se, ja tunsin saman tien kurkussani ison palan.

Menin asemalta suoraan Ollille, joka oli juuri palannut sairaalasta. Joel oli ollut leikkauksesta ja vahvasta kipulääkityksestä aika väsynyt, mutta jaksanut hetken jutella. Olli kertoi Venlan kyselleen Joelilta syytä putoamiseen ja jopa sitä, oliko tipahtaminen ollut oikeasti vahinko. Jostain syystä Joel ei ollut millään suostunut kertomaan mitä oli kaiteen takaa tavoitellut, mutta oli moneen kertaan toistellut, että ei varmasti ollut hypännyt tahallaan.

***

Menin seuraavana päivänä alkuillasta sairaalaan, ja olin tyytyväinen huomatessani olevani ainoa vieras. Huoneen toisessa sängyssä nukkui sikeässä unessa joku ikivanhan näkönen pappa. Joel oli hereillä sängyn pääty pystyasentoon nostettuna ja näytti iloselta huomattuaan mut ovella. Mä kävelin sen viereen ja mun teki kauheesti mieli halata sitä, mutta paketissa olevan vasemman käden lisäksi muistin sillä olevan myös kylkiluun murtumia, niin en uskaltanut.

- Mä ehdinkin jo odottaa sua, se sanoi.

- No mä ajattelin, että tähän aikaan mahdolliset muut vieraat olis jo käyneet..., mä sanoin ja istuin sen sängyn vieressä olevaan nojatuoliin.

- Joo, niitä kävi päivällä. Sanon heti saman mitä niille: kysy mitä vaan muuta, mulla älä sitä miksi mä putosin. Se oli vahinko. Enempää en aio vastata.

- Okei... En kysy. Sulta on taidettu tentata siitä jo tarpeeksi.

- Niin on. Ja mä ymmärrän kyllä, että porukalla on käynyt kaikki vaihtoehdot mielessä, koska oon ollut pitkään aika paskana. Ja ne huonot olot voimistuu laskuhumalassa ja krapulassa, kyllä... Ja joskus synkkinä hetkinä ajatukset on voineet olla mulla sitä luokkaa, että tuntuisi paremmalta olla kuollut. Mutta en mä silti itselleni mitään tekisi ja en tahallani hypännyt.

- Kyllä mä uskon sua, mä sanoin ja tarkotin sitä, vaikka mua jäikin ihmetyttämään koko kummallinen tapahtuma. Mutta pääasia, että Joel oli nyt noinkin hyvässä kunnossa.

Mä istuin sairaalassa tunnin verran. Joel oli helpottunut siitä, että se ehtisi toipua rauhassa ennen tammikuussa edessä olevaa albumin julkaisua ja heti sen jälkeen alkavia USA:n ja Euroopan kiertueita. Kipulääkitys oli kuulemma riittävää, ja kaksi murtunutta kylkiluuta ei pahasti haitannut hengittämistä. Tällä tietoa se joutuisi olemaan vielä muutaman päivän sairaalassa tarkkailussa. Mä lupasin poiketa sen luona kun se kotiutuisi.