~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

50.

Marraskuu alkoi seuraavalla viikolla. Joel pääsi torstaina sairaalasta kotiin. Me käytiin Ollin kanssa perjantaina viemässä sille jääkaappiin niitä muutamaa tuotetta, joita se lähinnä yleensä söi. Olisi se itsekin päässyt kävelemään kauppaan, mutta yksikätisenä toimiminen kaupassa ja muutenkin oli työlästä. Muistin sen hyvin keväältä, jolloin mun oli pitänyt hetken varoa oikean käteni käyttöä leikkaushaavan takia. Joelilla tilanne oli pahempi, kun kyseessä oli murtumat. Käden kuntoutuminen ja fysioterapia veisivät aikaa.

Olin juuri purkamassa kauppakassia sen jääkaappiin, kun mun puhelin soi. Soittaja näkyi olevan mun vuokranantaja Pekka. Mitähän sillä oli asiaa? Mä olin hoitanut vuokrani ajallaan, eikä me oltu pidetty mitään yhteyttä sen jälkeen, kun olin muuttanut sen asuntoon yli vuosi sitten.

Pekka meni suoraan asiaan. Se kertoi, että ne olivat avovaimonsa kanssa päättäneet erota ja laittaa yhteisen kotinsa myyntiin. Pekka muuttaisi takaisin omaan asuntoonsa, jota se oli viimeiset kymmenen vuotta pitänyt vuokralla. Se halusi ilmoittaa asiasta jo hyvissä ajoin, ja mun tarvitsisi muuttaa pois vasta seuraavan kuun lopussa. Mä ymmärsin toki tilanteen, mutta puhelun loputtua stressaannuin välittömästi asiasta. Vaikka onnistuisin löytämään uuden sopivan asunnon loppuvuoden aikana, niin millä todennäköisyydellä se olisi valmiiksi kalustettu niinku mun nykyinen? Ison muuttokuorman hakeminen Parkanosta ja sen kanssa ajeleminen joulukuun lopun kylmässä pimeydessä ei houkutellut yhtään.

- Tohon on helppo ratkasu, Olli kommentoi sohvalta, jossa se istui Joelin kanssa. - Muuta mun luokse.

Ehdotus tuli niin nopeesti ja yllättäen, että mä jäin vaan tuijottamaan Ollia. Se näytti siltä, että oli sanonut jotain maailman itsestäänselvintä. Joel vieressä katseli ilmeettömänä lattiaa.

- Suurin osa öistä me muutenkin ollaan jomman kumman, lähinnä mun luona. Mitä järkeä maksaa kahdesta asunnosta? Olli jatkoi kun mä en saanut sanaa suustani.

Se oli kyllä oikeassa. Ei yhteen muutto edes kovin suuri muutos nykyiseen olisi. Ja Helsingin vuokrahinnat oli sellaiset, että mun tosiaan oli aika tyhmää käyttää suurta osaa osa-aikatyöni palkasta tyhjänä olevaan yksiöön. Ollin pitkät poissaolot ulkomailla varmistaisi sen, että saisin edelleen viettää aikaa yksinkin, mitä välillä tarvitsin.

- Niin..., mä sanoin ja aloin alkushokkini jälkeen jo hymyillä. -Miksi me ei voitaisi muuttaa yhteenkin.

Olli nousi sohvalta. Äkillisestä puhelusta oli nopeasti seurannut vielä äkillisempi käänne, jota mun oli vaikea edes heti sisäistää. Kuulin vessan oven kolahduksen. Joel oli mennyt sinne.

- Tottakai sä saat harkita tätä rauhassa, Olli sanoi ja suuteli mua kevyesti. - Mutta musta se olis ainoa oikee ratkasu.

- En mä usko tarvitsevani kauheesti harkinta-aikaa, mä sanoin.

Olli pyysi mua keittämään kahvit ja lähti hakemaan alhaalta kahvilasta leivoksia. Sen mielestä tätä asiaa piti nyt juhlia edes munkeilla.

Joel tuli vessasta.

- Sellasta, se kommentoi.

- Niinpä, mä sanoin vähän hämmentyneenä sen niukasta reaktiosta.

- Hieno juttu, mä oon ilonen teidän puolesta, se sitten sanoi vähän viiveellä.

- Olli meni hakemaan munkkeja alhaalta.

- Okei. Toi alaovi on muuten nykyään aina lukossa. Mutta ehkä edes Olli ei ole niin tyhmä, ettei osaisi soittaa summeria, Joel sanoi hymyillen.

- Joo. Me huomattiin tullessamme, että se oli lukossa, mutta päästiin rappuun kun joku sun naapuri tuli juuri ulos. Olli otti kyllä sun avaimet eteisen pöydältä mukaansa, mä sanoin.

- Mun avaimet? Joel toisti, ja näytti yhtäkkiä siltä, niin kuin olisi nähnyt aaveen.

- Nii... Mikä sulle tuli? Tuliko huono olo? mä säikähdin.

- Ei...

Mä en oikein tiennyt oliko se "ei" vastaus mun kysymykseen vai sanoiko Joel sen jostain syystä itsekseen. Jotenkin se kuulosti enemmän jälkimmäiseltä. Se ei puhunut enempää, mutta näytti stressaantuneelta.

Kahvilassa ei kestänyt kauaa, ja pian Olli olikin jo eteisessä leivoslaatikon kanssa.

- Menikö siellä kaikki hyvin? Joel kysyi siltä.

- Joo, miksei olis mennyt? Olli ihmetteli hyväntuulisesti, laski Joelin avaimet takaisin eteisen pöydälle ja tuli keittiöön.

Joel kävi eteisessä ja tuli sitten meidän kanssa pöytään istumaan. Se vaikutti taas ihan normaalilta itseltään, ja mä unohdin sen oudon käytöksen viimeistään siinä vaiheessa kun se pyytämättä leikkasi mulle yhdellä kädellä kinuskitäytekohdan omasta Omar-munkistaan.