~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

34.

Joel oli jo ennen puolta päivää mun oven takana, ja toi take away -ruokaa mukanaan. Olin eilen maininnut, että kävelylenkkejä lukuun ottamatta en diagnoosin saatuani oikein ollut viihtynyt julkisilla paikoilla nopeiden mielialan vaihteluideni kanssa. Se oli sitten niin ajattelevainen, että toi ruokaa tullessaan, eikä ehdottanut ulos syömään lähtemistä. Mulla oli toisaalta vähän huono omatunto siitä, että heti Ollin poissa ollessa vietin siltä salaa näin paljon aikaa Joelin kanssa, mutta eihän tässä ollut kyse mistään muusta kuin siitä, että Joel piti mun päätä kasassa näinä helvetin vaikeina päivinä. Me vaan oltiin ja välillä juteltiin. Se lähti viiden aikoihin, ja toivoi, että ihan oikeasti soittasin sille, jos mulle tulisi koska vaan olo, että haluan puhua. Se ei kai oikein uskonut mun todella tekevän niin tarpeenkaan tullessa.

Olli palasi sunnuntaina, ja mä vietin sen luona kaiken ajan niiden kiertueelle lähtöön asti. Tunsin itseni todella hölmöksi, kun otin sinne mukaan työkoneeni, jolla esitin välillä tekeväni jotain. Mutta paljon en viitsinyt koneella olla, puhuin vain ympäripyöreästi töitä olevan nyt vähemmän, ja että voisin tehdä niitä enemmän seuraavalla viikolla Ollin ollessa maailmalla.

Luokkakokouksessa oli kuulemma ollut kivaa. Olli kertoi tavanneensa siellä Heidin, jonka kanssa oli ollut lukiosta alkaen yhdessä neljä vuotta, ja jonka kanssa oli pysynyt kaverina sen jälkeenkin. Ne pitivät välillä yhteyttä, ja joskus harvakseltaan olivat käyneet kahvilla Ollin Oulun vierailuiden aikana. Heidi oli kuulemma muuttamassa loppukesällä Helsinkiin.

- Ja se on siis vaan kaveri. Erosta on vuosia, eikä meillä sen jälkeen ole koskaan ollut mitään enempää, Olli sanoi. Se istui sohvalla ja hieroi mun hartioita mun istuessa sen edessä lattialla.

- En mä heti epäile jotain, jos sulla on nainen kaverina, mä naurahdin.

- No en mä niin ajatellutkaan, mutta.. halusin vaan sanoa. Ettei sulle tule joku olo, että ei kai sama paska kohta toistu mikä kävi sen Joelin ex-hoidon kanssa.

- Ihan kiva kun sanot. Kyllähän petetyksi tulemisen jälkeen helposti tulee vähän vainoharhanen olo, mä sanoin ja nojasin sen jalkoja vasten.

Perjantaina lähdin kyytimään Ollin lentokentälle. Niiden lento Amsterdamiin, josta kiertue lauantaina oli alkamassa, lähti myöhään iltapäivällä. Terminaalin eteen pysähtyessäni nousin autosta sen verran, että avasin takaluukun, josta Olli otti laukkunsa. Olisihan se sen luukun saanut itsekin auki, mutta oikeasti halusin päästä antamaan sille vielä pitkän suudelman muualla kuin ahtaassa autossa.

Kun mä lopulta maltoin irtautua siitä, näin Joonaksen ja Joelin kävelevän tien yli mun auton edessä. Joel katsoi mua suoraan silmiin ja vilkaisi sen jälkeen Ollin suuntaan ja taas muhun. Mä pudistin lähes huomaamattomasti päätäni. Joel pyöräytti vähän silmiään ja oli selvästi turhautunut, että en edelleenkään ollut muuttanut mieltäni ja kertonut Ollille. Ne otti Joonaksen kanssa jo muutaman askeleen kentän ovien suuntaan, mutta sitten Joel yhtäkkiä kääntyi ympäri ja tuli pikasesti halaamaan mua.

- Koita pärjäillä. Ja muista että se lupa soittaa koska vaan pätee mun ollessa reissussakin, se samalla kuiskasi mulle sen verran hiljaa, että kukaan muu ei kuullut sitä.

Ne jatkoi siitä kolmestaan matkaa kentän ovia kohti. Mä ajoin pois ja yritin hengitellä rauhallisesti kehä kolmoselle päästyäni. Nyt pitäisi vaan saada aika kulumaan tiistaiaamuun asti. Leikkaukseen pääsemisen jälkeen olisi sitten varmaan uudet ongelmat haavojen ja toipumisen kanssa.

***

Sunnuntaina mun oli pakko laittaa Joelille viestiä, jossa kysyin ehtisikö se soittaa. Lähestyvä leikkaus oli alkanut aiheuttaa pientä paniikkia, ja olin edellisen yön pyörinyt sängyssä saamatta juuri nukuttua. En ollut koskaan aiemmin ollut leikkauksessa, nukutettuna tai ylipäänsä yötä sairaalassa. Se ympäristö ahdisti mua jo etukäteen. Pahinta oli ehkä se, kun joutui täysin toisten armoille ja piti vain luottaa, että lääkärit ja muut osaisi hoitaa hommansa huolellisesti. Ehkä tässä oli jotain samaa kuin lentopelossa, jonka ajattelin mulla johtuvan juuri siitä elämänsä toisten ammattitaidon varaan antamisesta.

BC:llä oli illalla keikka Antwerpenissä, enkä tiennyt kuinka kiireinen Joelin iltapäivä oli, mutta mun viestin lähettämisestä ei kulunut kuin pari minuuttia, kun se soitti. Me juteltiin pitkään. Joelin kanssa puhuminen rauhoitti mua paljon. Se oli varma, että leikkaus menisi hyvin ja mä toipuisin nopeasti, ja oli tosi pahoillaan siitä, ettei voinut olla mun tukena Suomessa. Se tuntui olevan huolissaan, miten selviäisin haavan ja mahdollisten kipujen kanssa kotona sairaalasta pääsemisen jälkeen, ja toivoi kovasti, että pyytäisin Venlaa tai Miiaa aluksi avukseni. Mä en aikonut niin tehdä, koska pelkäsin Miian kertovan Nikolle joka kertoisi Ollille, tai Venlan paljastavan asian jonkun kuullen ennenkuin olisi edes huomannut sen lipsahtavan suustaan. Joel kyseli mun tiistain aikatauluja ja mille osastolle siirtyisin leikkauksen jälkeen. Lopulta me lopetettiin puhelu sen siirtyessä soundcheckiin.