~ It Started On The Beach ~ || Blind Channel

12.

Joel oli alun perin luvannut, että voisi saatella mut vielä keskiviikkona Malpensan kentälle, josta palaisi sitten keskustaan illan keikkapaikalle. Me oltiin kuitenkin muutettu suunnitelmia, koska olin Miian kanssa samalla lennolla. Mä ja Miia mentäisiin puolen päivän aikaan BC:n keikkabussin kyydissä keskustaan asti, ja jatkettaisiin siitä kahdestaan lentoasemalle menevään junaan.

Joelin hyvästeleminen keskustassa meinasi ottaa mulla vähän koville, mutta onneksi aurinkolasit peitti silmien punasuuden kun kävelin mua sivummalla odottaneen Miian luo. Muiden ihmisten nähden itkeminen oli aina ollut mulle jotenkin hankala asia.

Miia oli ihan mukavan ja rennon oloinen tyyppi ja junamatka kului sen seurassa nopeasti. Se kertoi seurustelleensa Nikon kanssa neljä vuotta ja käyneensä BC:n Euroopan kiertueiden aikana aiemminkin tällasissa pienissä reissuissa miehensä luona. Pitkiin erossaoloihin oli kuulemma tottunut, vaikka ne eivät edelleenkään kivoilta tuntuneet. Ne asuivat kaksiossa Pohjois-Helsingissä, jossa Miia työskenteli toimintaterapeuttina jossakin yksityisessä kuntoutusfirmassa. Vapaa-ajalla ne viihtyivät Nikon kanssa paljon kotona, mutta joskus lähtivät mukaan Joelin ja Joonaksen ja näiden yhteisen isomman kaveriporukan illanviettoihin.

Joel oli mulle vähän näistä kavereistaan kertonutkin. Venla oli sen hyvä ystävä, jonka se oli tuntenut vuosia, ja ne olivat hetken seurustelleetkin kauan sitten, mutta todenneet nopeasti tulevansa paljon paremmin toimeen kavereina. Venla asui nykyään yhdessä Frontal Lobe -nimisessä metallibändissä rumpuja soittavan Villen kanssa. He taas olivat tiiviisti tekemisissä toisen pariskunnan Jyrin ja Rean kanssa, joilta Joel oli lainannut Audia meidän mökkireissulle. Jyri ja Reakin tekivät jotenkin töitä musiikin parissa, mutta koska en tajunnut alasta paljoakaan, niin mulle ei ollut jäänyt Joelin puheista mieleen mitä nämä työt käytännössä sisälsivät. Aiemmin porukkaan oli myös kuulunut Joonaksen kanssa seurustellut Maria ja tämän läheinen kämppis Essi, mutta Joonakselle ja Marialle oli tullut ero alkuvuodesta. Miia kertoi, että marraskuulle tämä porukka oli suunnitellut koko viikonlopun kestäviä pikkujouluja, joihin myös Aleksi ja Olli varmaan tulisivat. Oulussa edelleen asuva Tommi tuskin saapuisi paikalle.

- Ne pidetään Sipoossa. Rean vanhemmat on tosi rikkaita ja niillä on siellä vapaa-ajan asuntona kartano, jota Rea joskus lainaa kavereiden kanssa juhlimiseen. Kuolet kun näät kuinka upee se on, Miia jutteli.

Sen viimisistä sanoista mä tulkitsin, että se oletti mun olevan marraskuussa edelleen Joelin kanssa, mikä tuntui ihan kivalta kommentilta jonkun sen pidempään tunteneen suusta. Sitähän mäkin tietysti kovasti toivoin. Me ei oltu Milanossa puhuttu mitään siitä mikä tää meidän juttu tällä hetkellä oli. Tapailua vai jo jotain vakavampaa? Mua vähän kadutti, etten ollut itse ottanut asiaa puheeksi näiden päivien aikana, mutta jotenkin aika oli vain kulunut kaikkeen muuhun. Jotain pystyi ehkä kuitenkin päättelemään Joelin rauhalliseen Amerikan käytökseen liittyvistä puheista, joita olin parvekkeen ovesta kuunnellut. Halusin uskoa, että sama jatkuisi sillä myös tän Euroopan kiertueen ajan. Toisaalta mun omat ajatukset tuntuivat koko viimeisen kuukauden vaihdelleen laidasta laitaan omasta olotilastakin riippuen. Hyvinä päivinä uskoin vahvasti meidän jutun jatkumiseen, mutta sitten kun mikä tahansa muu elämään tai vaikka työhön liittyvä asia aiheutti stressiä ja yleistä vitutusta, niin koin heti itseni jotenkin riittämättömäksi ja en uskonut Joelinkaan musta kovin pitkään jaksavan kiinnostua. Tuntui kuin Miia olisi osannut lukea mun ajatukset, kun se seuraavaksi kysyi:

- Saako kysyä, että ootteko te siis Joelin kanssa ihan yhdessä?

- Saa. Mä en vaan oikein osaa vastata, kun en itsekään tiedä. Tosi alussahan tää juttu on.

- Se näytti kyllä siltä, että tykkää susta tosi paljon, Miia sanoi hymyillen.

- Ai jaa. Kiva kuulla. Kyllä mäkin tykkään siitä ja toivon, että tästä tulis jotain pidempiaikasta.

Miia kai huomasi pienen epävarmuuden mun äänessä.

- Toivot... mutta et oo varma tuleeko niin käymään? se kysyi myötätuntosella äänellä.

- No kun Joel ei kai oo ollut kauheen sitoutuvaa tyyppiä...

- Niin. Eihän se oo ollut. Mä ymmärrän, että sua epäilyttää. Mutta kyllä mä oon jotenkin Joelinkin kohdalla aina uskonut, että ihmeitä voi tapahtua, kun se vaan löytää oikeen ihmisen.

Juna saapui lentokentälle. Me oltiin tehty lähtöselvitykset etukäteen ja käveltiin suoraan turvatarkastukseen. Meidän istumapaikat oli lennolla kaukana toisistaan, ja Suomen päässä Miia jatkaisi myöhäisellä lennolla suoraan Ouluun vanhempiensa luokse, joten me vaihdettiin numeroita ennen koneeseen nousua ja sovittiin, että mentäisi joskus yhdessä vaikka lenkille. Mä olin tainnut saada Helsingistä kolmannen kaverin työpaikan Jeminan ja Kaisan lisäksi.

Kone lähti ajallaan, ja lento sujui hyvin, vaikka nousun aikana mä puristinkin lievän paniikkikohtauksen partaalla penkkini käsinojia.

Olin kotona kymmenen aikaan, ja painuin nopean suihkun jälkeen suoraan nukkumaan, koska aamulla olisi taas aikanen herätys töihin.