What Is Life Really Like? 💫🕊️

017. Kouluja Ja Vessahommia Pt. 1

Julkaistu: 8.4.2019
Kirjoitettu: 8.4.2019
LUE OMALLA VASTUULLA!

- seitsemästoista luku-

- kertojan nk-

Jungkook lähti ambulanssin mukana kohti sairaalaa. Muut kun taas seisoivat muiden oppilaiden ja opettajien kanssa kentällä katsomassa koulun paloa. Alkoi näyttää siltä, että palo koveni ja liekit suureni. Koulun sisällä palohälyttimet pirisivät ilmoittaakseen palosta, joka oltiin onneksi huomattu ajoissa.

Nyt jos vielä oppilaat olisivat sisällä, eikä varoittimet olisi toimineet, olisi oppilaat luultavasti kaikki tuhoutuneet.

Liekit suurenivat hetki hetkeltä ja musta savu peitti ilmaa yhä enemmän. Osa oppilaista yski savun takia.

- Taehyung nk -

Siinä mä vain tuijotin palavaa kouluamme. Huokaisin hiljaa. Ilma oli todella kuuma ja hikeä valui otsaani pitkin alas. Harmaat hiussuortuvat liimautuivat ihoani vasten.

Irrotin katseeni hetkeksi koulusta ja Käännyin Hoseokia kohti. Kysyin tuolta Jungkookin veljestä. Poika ei vastannut minulle minkäänlaisilla sanoilla eikä eleillä. Aurinkoiseksi esittäytynyt poika tuijotti nyt vakavana pelosta koulua.

Jätin pojalle puhumisen sikseen ja keskityin nyt omaan turvallisuuteeni. Mietin kuitenkin jatkuvasti nyt sairaalassa kärsivää Jungkookia. Tuo oli varmasti surusta sekaisin. En edes tiennyt että pojalla oli veli, joten tunsin itseni tyhmäksi.

Tilanteen rauhoituttua aioin puhua Hoseokille. Niin päätin tehdä.

Edestämme kuului nyt kamalaa pauketta ja rätinää. Kannatti katsoa, sillä juuri siinä vaiheessa koulun katto ja seinä palasia sinkoili sinne ja tänne.

Pelottavaa, mietin.

"Ha-haluan mennä Jungkookin luo!" sopersin hiljaa.

Ilmeisesti takakansi seisova oranssipää kuuli Sen, kun laski kätensä olkapäälleni kuin lohduttaakseen. Tuskinpa jungkook haluaisi tehdä kanssani mitään erikoista hetkeen.

Käännyin taas kerran Hoseokia kohti, kun koulun meihin päin oleva seinä kaatui kokonaan, katto rämähti alas ja koko koulu räjähti. Kuului vain jättikokoinen pamaus ja siinä se sitten ison liekkipilven saattelemana räjähti.

"Minne kouluun me nyt mennään? Eikai se ole kaukana!?" huusi aivan viimeisenä seisova blondi poika. En tuntenut tuon nimeä vielä.

Pojan edessä seisova Sinihiuksinen pidempi poika yritti rauhoitella toveriaan, kuitenkaan onnistumatta siinä.

"Noniin oppilaat kuunnelkaa. Saatte nyt lähteä kotiin. Ilmoitamme teille myöhemmin tulevan koulurakennuksen sijainnin." rehtori selitti kiihtyneenä.

Päät liikkuivat holtittomasti edes takas, kun oppilaat nyökkäsivät rehtorin puheelle. Opettajat viittoivat meidät turvallista reittiä koulun ohi.

Katsoin muiden katoavan omille kotiteilleen, kun itse lähdin kohti sairaalaa. En ollut aivan varma oliko Jungkookin veli nimeltään mikälie julkisella- vai yksityisellä puolella. Selvittäisin sen sitten infosta.

Astelin pitkin askelin kohti sairaalan isoja ovia. Päälläni minulla oli vain musta huppari ja revityt farkut. Roikotin käsiäni jotenkin hupparin taskuissa ja huppu tiiviisti pääni suojana.

Astuin tarmokkaasti ovien eteen, jotka aukesivat omatoimisesti sivuille. Siirryin nopeasti mutta rauhallisesti infon eteen. Nojasin pöytätasoon, kunnes pienikokoinen nainen avasi läpinäkyvän muoviluukun.