What Is Life Really Like? 💫🕊️

87. Elämän muutos

•Pov: Park Jimin
•Kirjoitettu: 27.7.2020
---------------------------------

Seisoimme Yoongin kanssa ison tiilirakennuksen sisällä. Puristin vanhemman kädestä varmaan niin lujaa, että siihen sattui. En vain voinut sen hetkiselle jännitykselleni yhtikäs mitään.

"Jännittääkö?", Yoongi kysyi katsoen minua pieni hymy huulillaan.

Nyökkäsin vain. Tottakai tässä tilanteessa jännittäisi ihan ketä tahansa.

"Herrat Park Jimin ja Min Yoongi, tervetuloa", vanhahkon oloinen nainen sanoi ja kutsui meidät siinä samassa sisään pieneen piemään huoneeseen. Astuin sisälle Yoongin perässä ja istuin pöydän edessä olevalle toiselle tuolille. Nappasin Yoongin kädestä kiinni tuon istuuduttua myös alas.

....

Hetken juttelun jälkeen kaikki asiat oltiin sovittu ja saatu valmiiksi. Astuimme Yoongin kanssa huoneesta ulos ja lähdimme kävelemään pitkää käytävää pitkin ulos rakennuksesta.

"Huomenna se on sit todellista", hymähdin puolittain itsekseni. Kuitenkin sen verran ääneen, että vieressäni kävelevä Yoongi kuulisi.

"Niin on. En vois olla sit enää yhtään onnellisempi", Yoongi naurahti hiljaa takaisin. Olin niin onnellinen saadessani viettää tämän koko elämäni Yoongin kanssa.

Pysähdyimme matkalla kaupan kautta hakemassa minun lempi jäätelöäni, koska olin niin pyytänyt. Aika usein Yoongi myös hyväksyi kaiken haluamani.

....

Seuraavan päivän aamuna heräsin Yoongin hentoon ääneen.

"Huomenta, pikkunen. Sun pitäis nousta kohta", Yoongi puheli minulle rauhalliseen sävyyn. Rakastin sen kuulemista joka ikinen aamu.

Availin silmiäni ja venyttelin käsiäni ilmaan. Huomasin heti silmäni kunnolla avattuani Yoongin vieressäni. Hän oli ilmeisesti vaihtanut jo vaatteensa ja kaikki, ollut siis hereillä jo jonkin aikaa.
"Huomenta...", mutisin hiljaa ja hieroin silmistäni unihiekkoja pois. Hymyilin lempeästi ja jätin Yoongin huulille hellän suudelman.

"Sulle on aamupala valmiiks keittiössä. Koita nousta, pukee ja tulla sit syömään. Kello on kohta jo 12", Vanhempi selitti edelleen se sama lempeä hymy kasvoillaan.

Nyökkäsin ja nousin istumaan. Yoongi katosi huoneesta muualle ja jätti minut yksin. Väsymyksen takia olisin vain voinut vaipua uudelleen uneen, mutten viitsinyt tehdä niin, sillä tiesin tämän päivän olevan tärkeä meille molemmille. Se myös muuttaisi meidän molempien elämän kokonaan uudeksi. Väsynyt hymy levisi siinä vaiheessa pakosti huulilleni.

Nousin ylös seisomaan ja astelin vaatekaapille. Avasin sen valkean oven ja aloin etsimään itselleni mukavia vaatteita tälle päivälle. Loppuen lopuksi päädyin valkoiseen huppariin ja samanvärisiin farkkuihin. Puin ne nopeasti ylleni ja kiirehdin keittiöön. Yhtäkkiä väsymykseni alkoi vauhtia innostukseen ja jännitykseen.

Istuin keittiön pöydän ääreen puurokulhon eteen. Olihan siinä myös vesilasi lisänä. Hymyilin edelleen kirkasta pientä hymyäni. Aloin heti syömään vadelman makuista puuroa.

Kaiken syötyäni nousin ylös jättäen Yoongin huulille vielä yhden suudelman. Suuntasin kylpyhuoneeseen ja pesin siellä hampaani. Olihan se yksi tärkeimmistä rutiineista.

Sain nopeasti tehtyä kaikki normaalit aamurutiinini. Astuin ulos kylppäristä ja kohtasin Yoongin menossa eteiseen. Tajusin tuon katseesta heti, että minun kuuluisi tulla tässä vaiheessa mukaan eteisen puolelle. Kävin nopeasti juosten hakemassa puhelimeni huoneestamme. Eteisessä vedin kengät jalkoihini ja kevyen ohuen takin ylleni hupparin päälle. Siirryin ulko-ovesta ulos ennen Yoongia. Tuo tuli perässäni ja sulki oven napattuaan avaimet eteisen pöydältä.

Yoongi avasi autonsa ovet. Avasin pelkääjän puolen oven ja istun sisälle autoon. Vedin oven suoraan kiinni sulkien turvavyön. Minua vanhempi mies istui kuskin paikalle ja teki suurinpiirtein samat asiat kuin minä vähän aikaa sitten. Tuo käynnisti vielä auton ennen kuin lähti ajamaan kohti sitä samaa paikkaa jossa olimme eilen. Jännitys sisälläni vain kasvoi isommaksi.

....

Pääsimme perille nopeasti. Auto pysähtyi isolta näyttävän punertavan tiilirakennuksen pihaan. Astuimme molemmat yhtä aikaa autosta ulos ja lähdimme kävelemään käsi kädessä sisälle. Avasin narisevan oven astuen siis sisälle Yoongi koko ajan perässäni. Istuimme odottamaan vuoroamme käytävällä oleville penkeille. Puristin tänäänkin Yoongin kättä murskaksi. En ollut odottanut että minua jännittäisi ihan niin paljon. Oletin hieman vähemmän. Nomutta eihän se yllättänyt, ketä nyt ei jännittäisi tässä vaiheessa elämää. Jos tälläiseen koskaan sai mahdollisuutta.

"Herrat Park Jimin ja Min Yoongi", kuului taas se sama lause ja sama ääni. Ilmeisesti asialla oli taas se sama vanhahko nainen.

Astuimme sisään siihen samaan huoneeseen jossa eilen olimme istuneet melkein tunnin. Toivottavasti emme tänään joutuisi viettämään siellä aikaamme niin kauaa. Halusin jo kotiin jatkamaan elämääni erilaisena kuin koskaan.

Onneksi emme joutuneet istumaan siellä kauaa. Pian jo istuimmekin taas autossa, mutta tällä kertaa myös auton takapenkillä istujan kanssa.

Kotipihalle auton pysähdyttyä astuin autosta ulos ja suuntasin takapenkin ovelle. Avasin sen auttaen sieltä pienen tytön ulos. Pidin kiinni tuon omaani pienemmästä kädestä ja opastin asuntomme ovelle. Otin kiinni ilmasta Yoongin heittämät kotiavaimet, avaten niillä oven. Päästin heti ensimmäisenä pikku tytön eteiseen. Tuo riisui itseltään kengät ja takin, jättäen myös tavaroita täynnä oleva matkalaukkunsa eteisen nurkkaan odottamaan hieman myöhempää. Katselin onnellisena hymyillen tytön perään, kun tuo juoksenteli ilmeisesti myöskin onnellisena pitkin uuden kotinsa huoneita.

Tunsin Yoongin vahvat kädet ympärilläni tuon halatessa minua takaapäin. Hymyillen käännyin ympäri antaen tuon huulille pienen ja hellän suudelman. Ei elämä voisi tästä enää paremmaksi mennä. Minulla oli maailman ihanin aviomies ja vielä lisäksi oma perhe. Kaikki mistä olin joskus ennen unelmoinut, kävi toteen.

-hp-