--------------------------------
Pov' Kim Taehyung
--------------------------------
Kävelin Rockyn kanssa kaupan hyllyjen välissä. Etsimme jotakin syötävää minun syntymäpäivilleni. Täyttäisin tänään 21. Kutsuin luokseni myös muutamia muita kavereitani. Kuitenkin Yoongin tuntiessani, tiesin että hän toisi joitakin omia kavereitaan mukanaan. Sellaisiakin, joita edes minä en tuntenut. Mutta ei se minua haitannut. Yleensä, mitä enemmmän poruukkaa on, sitä hauskempaa. En kyllä tiennyt pitikö se oikeasti paikkaansa.
Ostimme kaupasta kaiken muun tarpeellisen. Yoongi lupasi hankkia meille juomat. Onneksi. Itse en ollut mikään sellaisten ostaja. Kylläkin välillä ne maistuivat ihan hyvin. Tänään varsinkin ajattelin juoda hieman. Unohtaa kaiken menneen.
Aikoisin tänään ainakin kertoa kaikille muille ystävilleni Rockyn vain hyvänä ystävänäni. Eihän tässä oltu edes sovittu vielä mistään sen vakavemmasta. Enhän ollut täysin edes varma pystyisinkö tähän. Ehkä vain vain turvaa ja läheisyyttä Jungkookin jälkeen. Jos vain annoin itseni uskoa sen olevan paras vaihtoehto. Ehkei se kuitenkaan ollut.
Maksoimme äkkiä kassalla kaiken ettei kylmään tulevat jutut menisi pilalle. Eihän niitä sitten voisi myöhemmin syödä ollenkaan. Se ei olisi kivaa, sillä aika paljon jutuista oli jääkaappiin laitettavia.
--------
En olisi millään jaksanut kävellä takaisin kotiin, sillä tulimme kauppaan vähän pidemmälle.
Sen takia Rocky ehdotti, että tilaisimme taksin. Hyväksyin suunnitelman tietenkin heti, sillä en tosissani jaksaisi kävellä askeltakaan takaisin. Koska minä maksoin ostokset kaupasta, Rocky pakotti minut hyväksymään maksavansa taksimatkan. No tottakai hyväksyin sen. Ei minun ainakaan tarvitsisi käyttää omia rahojani aivan kaikkeen.
Rocky tilasi taksin netistä ja otti sitten jonkin verran rahaa esille. Jäimme taksin odotuksen ajaksi vain nojailemaan kaupan seinää vasten ja juttelemaan jostain turhasta maailmassa.
Taksin tulossa ei mennyt kyllä kauaakaan. Istuin itse sen takapenkille Rockyn mennessä eteen. Hänen sanojensa mukaan ihan vain siksi, että hän saisi maksaa helpommin matkan lopuksi. Hyväksyin vain senkin ja menin vain tyytyväisenä taakse.
-------------
Päästyämme taksilla kotipihaan Rocky maksoi matkan käteisellä. Nousimme molemmat yhtä aikaa autosta ulos ja kiitimme kuskia matkasta. En tiedä miksi taksikuskeja ylipäänsä kiitetään matkasta.
Kipitin ovelle ja avasin sen tuttuun tapaan avaimella, jossa roikkui kiinni kaksi metallista kirjainta. J ja K. Olin napannut ne Jungkookin avainnipusta muistoksi. Tuijotin kirjaimia hetken, ennen kuin sain aikaiseksi avata oven. Kuulin takaani jo Rockyn hoputukset siitä kuinka en saisi jäädä haikailemaan. Huokaisin hiljaa ravistaen päätäni. Olisi pakko yrittää parhaani olla haikailematta turhaan. Tiesin ihan hyvin etten saisi Jungkookia takaisin enää. Enkä voisi korvata tuota jollain uudella. Aloin koko ajan olla vain epävarmempi Rockysta. Halusin kuitenkin yrittää. Jos siitä ei tulisi vähään aikaan mitään, luovuttaisin ja kertoisin Rockylle koko totuuden.
Astuin eteiseen sisälle ja jätin nopeasti kenkäni niille tarkoitettuun telineeseen.
Otin paremman otteen kauppakassista ja kannoin sen viimeisillä voimillani keittiöön. Laskin muovipussin keittiön yhdelle tasoista ja avasin sitä hieman. Aloin tyhjentää tavaroita niille tarkoitettuihin paikkoihin. Kylmään menevät jääkaappiin, ja kaikki muut kuivatavaroiden sekaan normaaleihin kaappeihin.
Tavaroiden purun jälkeen Vilkaisin kelloa. Juuri sopivasti. Yoongin ja Jiminin olisi kellon mukaan määrä saapua tänne aivan pian. Sovimme heidän tulevan etuajassa, jotta saisimme kaikki juomatkin valmiiksi ennen muiden vieraiden tuloa paikalle.
ВЫ ЧИТАЕТЕ
What Is Life Really Like? 💫🕊️
Фанфикшн{VALMIS} Kouluun tulee uusi poika, Taehyung. Aluksi Jungkook ei välitä tuosta ollenkaan, mutta ajan kuluessa nuoren tunteet alkavat kasvaa. Mitä tapahtuu? Jatko osa: what was life like before death pt. 2
