-kertojan nk-
Jungkook käveli Taehyungin kanssa yhtä matkaa koululle. Kesäloma oli juuri loppunut ja uuden lukuvuoden ensimmäinen päivä koitti. Molemmat olivat myöntäneet oman jännityksensä.
Kuitenkin heti koulun pihalle saavuttua, poikia vastassa odotti parhaimmat ystävät. Jimin, Yoongi ja Hoseok. Kaikki tervehtivät ensin toisiaan, kunnes lähtivät kaikki yhdessä sisälle isoon koulurakennukseen. Ensimmäiset tunnit kaikilla oli samat. Viimeisellä tunnilla Hoseok, Jungkook ja Taehyung olivat samalla tunnilla. Yoongi ja Jimin samalla.
Koulun päätyttyä pojat istuivat hetken koulun pihalla penkeillä jutellen kaikenlaista.
"Mun pitää mennä" Jungkook tokaisi äkkiä. Tuo sai kaikki muut paitsi Yoongin säpsähtämään. Hiljaisuus oli jatkunut niin pitkään, ettei ketään odottanut kenenkään puhuvan.
"Minne meet?" Taehyung kyseli.
"Mulla on vähän juttuja kotona" Jungkook vastasi ja vilautti pienen hymyn.
Taehyung nyökkäsi. Jimin hymyili kaksikolle. Niinkuin kaikki muutkin tekivät.
Jungkook nappasi reppunsa ja lähti tallustamaan kohti kotiansa. Kesken matkaa tuo pysähtyi tien reunaan laittamaan kuulokkeet korvilleen. Parin minuutin jälkeen Jungkook jatkoi matkaansa. Kotimatkalla ei tapahtunut onneksi mitään ihmeellistä tai normaalista poikkeavaa.
Kotipihalle päästyään Jungkook kaivoi avaimen repun pienemmästä taskusta, avasi oven ja astui eteiseen sulkien oven jälkeensä.
Brunette potki kenkänsä pitkin eteisen lattiaa.
-jungkook nk-
Halusin yllättää Taehyungin tuon syntymäpäivänä, joka olisi jo muutaman päivän päästä. Ajattelin hankkia tuolle upean, ison ja kalliin lahjaksi. Lisäksi ajattelin värjätä hiukseni. Olin miettinyt väriä kauan. Loppuen lopuksi päädyin kuitenkin pinkkiin. Mielestäni se sopi minulle, ja uskoin Taehyunginkin pitävän.
Parturi aikani olisi tänään. Muutaman tunnin kuluttua minulla olisi täysin uudenlaiset hiukset. Olin samaa aikaa innoissani ja todella peloissani.
Aika vieri eteenpäin niin nopeasti, että aloin jo lähteä matkaan. Minulla kestäisi kävellen noin vartti kyseiselle parturille. Puin kengät jalkoihini ja heitin kevyen ja hieman ohuen takin ylleni. Avasin oven astuen jo viilentyneeseen ilmaan ja suljin oven jälkeeni. Tungin avaimet ja puhelimeni takin taskuihin. Tallustelin normaalia reipasta tahtiani kaupunkia kohti. Jonkinlainen hymy yritti hiipiä kasvoilleni. Annoin itseni hymyillä. Siinä sitten kävelin kohti kaupunkia leveä hymy kasvoillani.
Perille päästyäni Istuin odotus penkille. Odotin hetken kunnes minut jo kutsuttiin. Tällä kertaa Istuin asiakkaan peilin edessä olevalla mustalla nahkatuolilla.
"Mitäs saisi tällä kertaa olla?" minua huomattavasti vanhempi mies kysyi. Olin täällä vakio asiakas, ja tunsimme toisemme jotenkin.
"Aattelin värjätä mun hiukset." kerroin.
"Mikäs sut noin saa päättämään?" mies naurahti
"Niin! Ja mitä väriä saisi Jeonille olla?"
"Aattelin yllättää mun poikaystävän" hymyilin.
"Ja pinkkiä. Tiiät kyllä mimmosesta tykkään" naurahdin ja katsoin miestä peilin kautta.
Tuo nyökkäsi alkaen tehdä työtään.
*
Jonkin ajan päästä olin jo valmis.
"No? Miltä näyttää?"
ŞİMDİ OKUDUĞUN
What Is Life Really Like? 💫🕊️
Hayran Kurgu{VALMIS} Kouluun tulee uusi poika, Taehyung. Aluksi Jungkook ei välitä tuosta ollenkaan, mutta ajan kuluessa nuoren tunteet alkavat kasvaa. Mitä tapahtuu? Jatko osa: what was life like before death pt. 2
