What Is Life Really Like? 💫🕊️

71

-------------------------
Pov' Park Jimin
-------------------------

Istuin bussin viileällä penkillä ja katsoin ikkunasta ulos, taakse katoavia maisemia. Ulkona satoi kaatamalla vettä, ja oli muutenkin poikkeavan hämärää. Ilma oli kostea ja viileä.

Tajusin pysäkkini tulevan pian kohti. Painoin katossa olevaa punaista stoppi nappulaa, ja nousin ylös. Kävelin jo valmiiksi oven eteen, ja pidin kahvasta kiinni etten kaatuisi bussin pysähdyttyä.

Bussin ovet aukesivat ja astuin niistä ulos sateeseen. Vedin takkini hupun päähän, ja lähdin astelemaan kohti kaupungin laidalla olevaa puurakennusta. Tänään olisi viimeinen päivä harjoittelussa. Sen jälkeen saisin toivon mukaan ainakin virallisen työpaikkani. Saisin siitä samalla mukavasti rahaa.

Pysähdyin rakennuksen ovien eteen katoksen alle. Otin hupun pois päästäni ja ainakin yritin ravistella itseni kuivaksi. Olin kastunut niinkin lyhyellä matkalla liian paljon.

Naputtelin ovikoodin ja avasin sen merkkiäänen piipattua. Astuin sisälle isoon ja avaraan eteiseen antaen oven sulkeutua jälkeeni.
Lähdin kiipeämään portaita ylös toiseen kerrokseen. Sinne päästyäni koputin tottuneesti harmaaseen oveen.

Sen takaa paljastui jo tutuksi tullut mustahiuksinen mies. Olihan tuo ollut minulle tuttu omalla tavallaan jo monia vuosia. En vain ole ollut miehen kanssa sen enempää tekemisissä. Vaikka meillä olikin aika paljon ikäeroa, tulimme hyvin toimeen.

"Tervetuloa, Jimin" tuo sanoi hymyillen tavallista ystävällistä hymyään.

Vastasin takaisin samanlaisella hymyllä, ja astelin peremmälle isoon salin tapaiseen huoneeseen. Siellä jo istuikin pieni ryhmä minua nuorempia. Hymyilin noille ja astelin salin peilien eteen.

"Kaikki valmiina tämän päivän hommiin?" kysyin katsoen kaikkia nuoria vuoronperään.

Sain kaikilta heti myöntävän vastauksen. No, miksikäs muunkaan takia nuo täällä olisivat, jos eivät tykkäisi.

"Hyvä. Aloitetaan sitten. Venytelkää aluksi oma-aloitteisesti" sanoin ja aloin itsekin venytellä.

------------

Tunnin jälkeen päästin muut nuoret menemään pesulle, kun itse jäin vielä istuskelemaan saliin.

Hetken kuluttua tuleva työnantajani Seokjin istui vierelleni. Keskustelimme hetken aikaa vähän kaikesta. Pian sain jo tietää, että sain vakiopaikan työstä. Minusta tulisi siis uusi tanssiopettaja nuoremmille. Tämänhetkisen ryhmäni ikähaara meni siinä 13-15 välillä. Se oli minusta yllättävän hyvä.

"Kiitos, kiitos tosi paljon. Oon niin kiitollinen, että sain tän työn. Se on mulle tosi tärkee asia." kiittelin Seokjinille niin monta kertaa kuin mahdollista.

Yllättävää että juuri Seokjin, vanha koulussa työskennellyt perusti oman tanssikoulunsa. Ihan hyväkin asia se oli. Sillä sain sieltä työni.

"Mä meen nyt. Nähään sit ens viikolla" naurahdin hiljaa ja nousin ylös.
Vilkutin vielä Seokjinille heipaksi, ennen kuin poistuin salista rappukäytävään.

Lähdin astelemaan rappusia tällä kertaa alaspäin. Soitin samalla Yoongille kertoakseni ilouutiset työpaikastani. Onneksi tuo vastasikin todella pian puheluuni.

"Yoongi mä sain sen paikan vakioks!" huudahdin innoissani päästyäni rappukäytävästä ulos. Sade oli jo loppunut, joten päätin kävellä kotiin.

"Onnee siitä! Mä oon kaupassa, haluutko jotain?"

"Joo! Tuo mulle jotain tosi hyvää suklaata" sanoin mahdollisimman nopeasti.