What Is Life Really Like? 💫🕊️

79.

•Pov: Park Jimin
•Kirjoitettu: 19.7.2020
----------------------------------

Istuimme Yoongin kanssa  jäätelökioskin penkillä jäätelöt käsissämme. Minulla oli mansikka ja Yoongilla tunkkainen tummasuklaa. En ymmärrä miten Yoongi pystyi pitämään sen makuisesta jäätelöstä.

Katselin samalla maisemia ja söin aina välillä sinisestä pahvi purkista jäätelöäni. En koskaan ottanut jäätelölle törreöä, sillä pelkäsin sen sulavan ja tippuvan maahan. Siksi otin sen aina purkkiin ja söin lusikalla. Yoongilla se oli tötterössä.

"Valmis!", Hihkaisin saatuani jäätelön syötyä loppuun. Pomppasin pelkintä ylös ja vein tyhjän pahvipurkin ja lusikan roskikseen. Yoongi söi vielä penkillä tyytyväisenä vohveliaan.

Vihdoin kun tuokin oli valmis, lähdimme kävelemään käsi kädessä kohti kauppoja. Halusin etsiä yhdestä tietystä vaatekaupasta tietyn hupparin. Olin rakastunut siihen, kun sen yksi päivä näin kyseisen kaupan nettisivuilla.

Astuin pian sisälle vaateliikkeeseen vetäen Yoongia kädestä perässäni. Lähdin valtelemaan pitkin hyllykköjä etsien isokokoista vaalean sinustä hupparia, jossa oli valkoisia pilvien muotoista kuvioita.

Vinkaisin hiljaa Yoongille löytäessäki hupparin yhden hyllyn ylhäältä. Ylsin sinne juuri ja juuri. Vedin hupparin hyllyltä alas ja katsoin sen koon. Juuri sopivan iso. Tykkäsin enemmän liian isoista huppareista kuin juuri ja juuri sopivista. Puhumattakaan sitten liian pienistä.

Siirryin Yoongi perässäni kassalle, asettaen hupparini myyjän eteen. Kuului piippaus, jonka jälkeen Yoongi maksoi hupparini. Tungin sen mukanani olevaan pieneen reppuun, ja nappasin Yoongia jälleen kädestä kiinni. Lähdin kävelemään tuon kanssa ulos kauppakeskuksesta.

Menin jotain ihme pikku katuja pitkin, pidentäen kävelymatkaa kotiin. Halusin vain jostain syystä viettää aikaa raikkaassa ulkoilmassa Yoongin kanssa.

"Eiks me voitais mennä vaan kotiin? Meet nyt ihan jotain ihme reittejä ja huomaan et pidennät meiän kotimatkaa tahallas", Yoongi totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Ihme hiljaisuuden rikkoja...

"Haluun olla sun kanssa hetken ulkoilmassa. Täällä on paljon kivempi seikkailla ku sisällä kotona", selitin ja vilkaisin Yoongia nopeasti. Siinä sain idean. Suoraan lähdin suuntaamaan kohti lähellä olevaa puistoa. Olihan siellä kaunista. Lampi, penkkejä, paljon kukkia ja nurmea.

"Minne sä mua nyt viet?", Yoongi kysyi ihmeissään.

Selitin tuolle kuinka päätin viedä meitä puistoon hetkeksi ihan vain istuskelemaan. Vedin Yoongin penkin eteen ja istahdin siihen tomerasti. Kuin automaattisesta pyynnöstä Yoongi istui viereeni. Nojauduin vanhemman kylkeä vasten ja suljin silmäni. Pieni hymy kaartui samalla pikkuhiljaa huulilleni. Vieressäni istuvan Yoongin kehon lämpö valtasi omanikin. Rakastin sitä tunnetta. Yoongin lämpö oli ainut, jonka halusin itsessäni tällä hetkellä tuntea. Pian pääsisimme naimisiin ja voisimme olla toistemme kanssa koko loppu elämämme ajan.

"Jimin...", Yoongi kuiskasi hiljaa rikkoen jälleen välillämme olleen rennon hiljaisuuden. Vanhempi silitti samalla hellästi hiuksiani. Tunsin myös Yoongin kiinnostuneen katseen itsessäni koko ajan.

"Niin?", hymähdin hiljaa avaten silmäni. Irrottauduin Yoongista hieman kauemmas jääden katselemaan tuon kasvoja.

Ilmeisesti Yoongi oli saanut haluamansa, eli huomioni itseensä. Sillä ei hän sanonut mitään vaan iski huulensa vasten omiani. Siinä vaiheessa unohdin kaiken muun ympäriltämme, ja keskityin vain Yoongin valloittaviin huuliin. Kuljetin käteni varoen tuon niskan taakse painaen vanhempaa vahvemmin vasten itseäni. Sipaisin välissä Yoongin pehmeitä ja hieman pörröisiä hiuksia.

Kuulin ympäriltämme muutamia loukkauksia, mutten välittänyt. Hetken päästä harmikseni Yoongi kuitenkin vetäytyi kauemmaksi ja käänsi katseensa meitä nuorempiin poikiin. Huomasin kuinka hänen ilmeensä kiristyi, ja hampaat pureutuivat toisiaan vasten. Katsoin Yoongia hieman hämmentyneenä. Näin kuinka tuon silmissä loimusi suuret liekit vihasta johtuen. Yoongi nousi tomerasti ylös ja asteli poikien eteen. Vedin käteni nopeasti kasvojeni peitoksi, jotten näkisi tilannetta. Tiesin kuitenkin tappelun syntyvän edessäni. Yoongi vastaan ne kaksi varmaan 16-17 vuotiasta nuorempaa poikaa. En kestänyt katsoa sitä.

Jonkin ajan mäiskimisen jälkeen uskalsin katsoa. Pojat olivat juosseet karkuun, kun taas Yoongi istuskeli maassa huonon näköisenä. Nousin äkkiä paniikissa ylös ja kyykistyin vanhemman vierelle. Heti siihen mentyäni, huomasin pojan veriset kasvot. Hän oli saanut monia lyöntejä pitkin kasvoja ja kehoa. Kyynelten kohotessa silmiini nostin Yoongin hyvin reppuselkääni. Lähdin mahdollisimman nopeasti kävelemään kotiin takaisin, jotta saisin tuon haavat puhdistettua. Minun teki pahaa nähdä tuleva aviomieheni tuossa kunnossa. Ei kenenkään pitäisi kokea tällästä oman suuntautumisensa takia... Eikä varsinkaan minun Yoongini.

....

Laskin Yoongin istumaan vessanpöntön kannen päälle. Avasin lääkekaapin luukun avaimella, ja otin sieltä kaiken tarpeellisen. Siis puhdistusaineen, laastareita ja vanulappuja ainakin.

Aloitin heti puhdistamaan tuon haavoja ja vammoja. Kastelin vanulappuja vähitellen puhdistusaineella, puhdistaen sillä haavoja Yoongin kasvoilta. Huomasin kuinka se ilmeisesti kirveli, sillä Yoongi irvisteli välillä.
Välillä vanhempi myös kiemurteli kuin mikäkin tuhatjalkainen.

"Pysy nyt paikoillas, ni mä saan puhdistettuu nää!", mutisin Yoongin jatkaessa kiemurtelua.

Vastaukseksi sain vain silmien pyöräytyksen. Jatkoin puhdistusta, ja asettelin joihinkin haavoihin pienet palat laastareita.

"Valmista", huokaisin heti kun sain kaiken kokonaan valmiiksi. Olipahan siinäkin homma. Aikuinen, joka ei meinaa pysyä paikoillaan haavojen puhdistuksen aikana. Huhhuh....

Yoongi nousi ylös ja lähti kanssani olohuoneeseen. Ajattelin siellä sitten hieman jutella tuon kanssa äsken tapahtuneita asioita läpi.

Istuin sohvalle vetäen Yoongin aivan itseeni kiinni istumaan. Siirsin heti katseeni tuohon.

"Yoongi...Mitä äsken tarkalleen ottaen tapahtu?", kysyin suoraan. Mitä sitä tällästä asiaa kiertelemään. En kyllä muutenkaan kauheasti kierrellyt asioiden kertomista tai puhumista niistä.

"Ne pojat tuli haukkuu meitä, suutuin ja löin toista niistä. Sit ne alko lyömään molemmat takas. Ja tässä sitä sit ollaan", Vanhempi selitti kuin tämä olisi hänelle arkipäiväistä. Onneksi se ei kylläkään ollut. Ainakaan tietääkseni.

"No oo onnellinen et oltiin siellä yhessä. Muuten mitä lie sulle ois voinu käydä", huokaisin dramaattisesti.

"Onneks sä olit siellä paikalla, pikku Jiminie", Yoongi lässytti nyrpistäen samalla hieman nenäänsä. Hymähdin vain ja kietouduin tuon käsien suojaan isoon haliin.

En ikinä päästäisi Yoongista irti. Yoongi olisi ikuisesti minun... Ei kenenkään muun!