What Is Life Really Like? 💫🕊️

¦96¦

Pov' Park Jimin
=====================

Palasin aamulla takaisin kotiin. Avasin kotioven mahdollisimman hiljaa, jotten herättäisi aika varmasti nukkuvaa Yoongia.

Riisuin eteiseen takkini ja kenkäni suunnaten sen jälkeen makkariin. Hiljaa jätin matkalaukkuni sinne ja jatkoin matkaani olohuoneeseen. Istahdin sohvalle ja aloin selata puhelintani. Kello oli suurinpiirtein 7, joten uskoin Yoongin nukkuvan vielä ainakin muutaman tunnin.

Kyllästyin pelkästään puhelimella oloon, joten päätin lähteä etsimään jotakin yksinkertaista syötävää keittiöstä. Löysinkin kaapista leipätarvikkeet ja kasasin niistä itselleni kaksi isoa juustosämpylää.

Palasin takaisin olohuoneeseen leipien kera. Käynnistin television ja laskin sen äänentason hiljaiseksi, mutta kuitenkin vielä sellaiseksi että itse kuulin sen ja sain selvää. Selasin kanavia pitkään ennen kuin löysin kiinnostavalta näyttävän elokuvan. Jäin katsomaan sitä syöden pieniä paloja leivistä aina vähän väliä.

-

Kului arvioni mukaan muutama tunti. Katsoin nyt jo toista elokuvaa. En ollut jaksanut viedä astioitani keittiöön, joten ne odottivat sitä hetkeä olkkarin sohvapöydällä.

Kesken elokuvan säikähdin lattian narinaa, joka johtui askeleista. Kiersin katseellani nopeasti asunnon ympäri. Hetken kuluttua se pysähtyi olohuoneen puolelle astelleeseen Yoongiin. Näin kuinka huvittunut hymy hengaili tuon kasvoilla.

"Ei ollu hauskaa! Mä säikähdin!", huudahdin ärtyneenä sille, kuinka Yoongin piti nauraa tilanteelle, kun olin juuri säikähtää henkeni pihalle.

Yoongi vain naurahti hiljaa ja asettui vierelleni sohvalle. Kömmin tuon käden alle suojaan painaen pääni tuon rintaa vasten. Pieni hymy pakostakin tuli kasvoilleni. Olin ikävöinyt Yoongia koko matkani ajan.

"Oliko sulla noin ikävä?", Yoongi kysyi edelleen huvittuneena ja pörrötti hiuksiani.

"No oli!", huudahdin. Ihme juttu ettei tuo edes ymmärtänyt ikäväni määrää tuota kohtaan. Eikö itse sitten ollut ikävöinyt yhtään?

"Rauhotu pikkunen, älä huuda", Vanhempi hymähti ja kietoi kätensä tiukemmin ympärilleni.
"Mä en päästä sua enää minnekkään", tuo lisäsi.

Naurahdin vain hiljaa. Kaikista eniten koko maailmassa rakastin Yoongin läheisyyttä. Juuri nyt saimme olla täysin kahdestaan kotona. Yoongin pyynnöstä Taehyung oli suostunut ottamaan Yoonwanin hoitoonsa täksi päiväksi. Syynä se, että Yoongi halusi kanssani kahdenkeskeistä laatuaikaa, tultuani juuri parin viikon matkalta.

Istuskelimme sohvalla kauan aikaa ihan vain halaillen toisiamme. Yoongi oli kanssani muuttunut todella paljon positiivisempaan suuntaan. Tuo ei ollut enää mikään kivisydän, vaan hellä ja rento tyyppi.

-

"Mulla ois idea, kun kerran koko ajan valitat että sulla on tylsää", Yoongi kuiskasi korvaani. Tunnistin tuon äänensävyn heti. Ja tiesin myös tasan tarkkaan mitä Yoongi sillä ajoi mahdollisesti takaa.

"Ai että sellaista?", naurahdin hiljaa takaisin.

Käännyin ympäri ja kömmin Yoongin syliin hajareisin. Kiedoin käteni tuon niskan taakse nuolaisten huuliani.

"Jimin-ah, sä teet mut hulluks", Yoongi huokaisi esittäen turhautunutta.

Hymähdin ja kumarruin nopeasti näykkäämään tuon korvalehteä. Yoongi inahti hiljaa. Virnistin ja tiesin tasan tarkkaan seuraavan siirtoni. Nousin hieman ylös korjaten asentoani, jonka jälkeen aloin hinkkaamaan itseäni Yoongia vasten. Katsoin koko ajan tuon kasvoja, nähdäkseni vanhemman reaktion. Tuon silmät sulkeutuivat ja suu avautui pienesti raolleen. Hymyilin tyytyväisenä ja jatkoin vielä jonkin aikaa.

Siirsin käsiäni alemmas ja tartuin Yoongin paidan helmasta kiinni. Vedin siitä pikkuhiljaa ylöspäin tehdäkseni kiusaa. Tiesin, ettei Yoongi ollut kärsivällinen enää tässä kohtaa.

Saatuani Yoongin paidan pois tuon yltä, kumarruin tuon ylle ja aloin suudella tuon rintakehää voimakkaasti.
Hiljaisen huoneen täytti Yoongin hiljaiset huokaukset.

-

Hyräilin hiljaa samalla kun tein meille molemmille iltapalaa. Kello oli jo paljon, ja Yoonwa nukkui jo omassa pikku huoneessaan.

Keskityin niin kovin munakkaan paistoon, että oikein säikähdin kun tunsin kädet ympärilläni ja viileät huulet hetkellisesti kaulallani.

Käännyin varoen ympäri ja kohtasin Yoongin väsyneesti hymyilevät kasvot vasten omiani. Hymy levisi huulilleni yhtä isompana mitä se oli ennen Yoongin saapumista.

"Huomenta, muru", Yoongi mutisi tutulla matalalla aamuäänellään. Hymyilin ja laskin lyhyen ja hellän suukon vanhemman huulille.

Käännyin sitten uudelleen ympäri ja jatkoin aamupalan laittamista loppuun.

Sain kaiken pian valmiiksi, ja katoin pöydän. Laitoin kaiken niin siistiksi kuin pystyin, sillä halusin kerrankin jaksaa panostaa. Minusta siitä tulisi silloin paljon syötävän näköisempää, jos se olisi myös ulkoisesti kaikinpuolin hyvännäköinen.

"Syömään!", huusin Yoongille joka oli sillä hetkellä herättelemässä Yoonwania.

Kaksikko tallusteli piakkoin keittiöön. Hymyilin noille ja istuin jo valmiiksi pöytään. Yoongi asetti pienen tytön istumaan omaan tuoliinsa, ja meni sitten itsekin istumaan, minua vastapäätä, niinkuin aina.

Söimme aamupalan rauhassa ja tyytyväisinä. Ja kaikista tärkeintä, yhdessä, perheenä.

~Hoopee

•
Huhhuh, vihdoin uutta lukua ulos! Anteeksi että tässä on jälleen kestänyt. Kadotan vain aina motivaation ja ideat kirjoittamiseen yleensä useaksi viikoksi. Mutta ei hätää, kirja jatkuu vielä 😉