What Is Life Really Like? 💫🕊️

018. Pt.2

                    ~ Jungkook nk ~

Olin juuri pukemassa hupparia takaisin ylleni, kun kuulin vessan ulkopuolelta huutoa. Nimeäni huudettiin.

"Tule perässä" kuiskasin nopeasti Taelle, kunnes katosin vessasta ulos ja etsin sen nimeäni huutavan naisen.

Vihdoin löysin hänet.

"mitä nyt?" hätäinen kysymys tulvi suustani ulos ilman mitään muita päätöksiä.

"siinähän sinä olet. Ei mitään hätää. Veljesi on hereillä"

En saanut enempää sanoja suustani. Juoksin vain niin nopeasti, kuin jaloistani pääsin veljeni huoneen ovelle. Tömähdin kiinni olevaa ovea vasten. Pyörittelin päätäni hetken ja avasin pikaisesti oven. Astuin sisään ja kompuroin mahdollisimman paljon sängyn viereen penkille.

"Mi-miten sä voit!?" huusin ehkä liiankin kovaa. En voi säädellä ääntäni tälläisessä tilanteessa.

Nappasin Jung-Hyunin käden omiin juuri kun huoneen ovi aukesi uudelleen jälkeeni. Taehuyng asteli viereeni istumaan.

"Kuka toi on?" Jung-Hyun kysyi armottomasti pelokkaana.

"Se on mun kaveri" vastasin.
"ainakin vielä" hymyilin perään. En tiennyt vielä mitä olimme Taehyungin kanssa, mutta eiköhän se pian selviäisi.

"Okei. Mä oon Jeon Jung-Hyun." poika esittäytyi Taehyungille.

"Mä oon Kim Taehyung. Mut sano vaan Taehyung tai Tae" vieressä istuva harmaatukka selosti innokkaasti. Uudet ystävät näköjään kelpasi aina tuolle.

Hymyilin onnellisena. Veljeni on hereillä, Taehyung kanssani täällä. Vaikka Jung-Hyunin selviäminen ei ollut vielä varmaa, olin silti iloinen.
                           •
          Tähän väliin kysymys.            Haluatteko Jung-Hyunista virallisen hahmon tähän kirjaan?
                           •

Nyt oli taas kuitenkin se aika, kun vanhempani olivat lähteneet työmatkalle.

Kävelimme käsikädessä kohti pientä kerrostaloa, jossa poika kertoi asuvansa. En ollut ennen edes käynyt tässä osassa kaupunkia. Hassua eikö?

Sisälle päästyämme iskin heti keittiön pöydällä olevaan koriin, joka oli täynnä hedelmiä. Karmiva nälkä valtasi koko kehoni. Minä vain söin.
Rauhoituttuani mätkähdin sohvalle tuntemani Taehyungin kanssa.
Huokaisin hiljaa ja yritin saada katsekontaktia poikaan. Tuo kuitenkin vain tuijotti telkkarin tummaa ruutua tyhjä katse kasvoillaan.

"Mikä sulla on? Ku niin tylistyneenä istut" rikoin piiitkän ja ärsyttävän hiljaisuuden.

Hetki kesti ennen kuin sain vastauksen.

"en mä mitään" tuo ravisteli päätänsä.

"Mitä siellä koululla tapahtui mun lähdön jälkeen?" minua ku  kiinnosti niin kamalasti asian laita puoli.

"No se vähän niinkun räjähti..."

"Rä-Räjähti!!??" huusin pelästyneenä. Meidän kouluko räjähtänyt? Eihän täällä koskaan ollut juuri tapahtunut mitään. Siksi yllätyin aika suuresti.

Poika nyökkäsi ja nosti minut itsensä viereen. Istuin aivan hiljaa kylki kiinni Pojan kyljessä. Laskin pääni varovasti ja hellästi toisen olkapäätä vasten. Suljin silmäni, mutta en nukahtanut. Tuskinpa tulisin nukkumaan koko yönä, vaikka sain rakkaimman luona ja vieressä ollakin.