{VALMIS} Kouluun tulee uusi poika, Taehyung. Aluksi Jungkook ei välitä tuosta ollenkaan, mutta ajan kuluessa nuoren tunteet alkavat kasvaa. Mitä tapahtuu?
Jatko osa: what was life like before death pt. 2
Itkin paareja vasten, joilla veljeni makasi. Huusin raivoissani ettei näin voisi käydä. Tiesi ettei se auta, mutta omaa oloani se auttoi. Sain purkaa kaiken sen tunteen pois sisältäni.
Vilkaisin nopeasti luokkani jonoon silmät punaisina. Taehuyng tuijotti minua kohti kuin järkyttynyt hiiri. Käänsin pääni nopeasti takaisin veljeeni.
"Haluatko tulla mukaan?" minua lohduttava nainen kysyi äkkiä.
Se tuli liian nopeasti. En osannut vastata. Jotenkin mieleni teki mennä mukaan, mutta samalla pitäisi jäädä tänne ystävien tueksi. Äh, miksi kaikki pitää tehdä niin hankalaksi!?
Nyökkäsin kuitenkin vaisusti. Nousin ylös ja annoin kahden naisen nostaa paarit autoon. Muotoilin huulillani ystävilleni sanoja, joita en ääneen saanut sanottua.
Antakaa anteeksi
Hyppäsin perään Jung-Hyunin vierelle. Toinen naisista istui minua vastapäätä vahtimassa ilmeisesti tajutonta tummatukkaa.
Matka tuntui ikuisuudelta, vaikka oikeasti siihen meni aikaa vain noin viisi minuuttia.
Ihan ensimmäiseksi minä hyppäsin ambulanssista ulos, sitten kanssani ollut nainen ja lopulta ajanut nainen tuli ottamaan paareja autosta pois.
"Meidän pitäisi kai esittäytyä sinulle. Vaikka nyt onkin kiire, voimme kyllä nimenne sanoa" pitkähiuksinen laiha nainen totesi hymyillen koreaa hammashymyään.
"Olen Lisa" samainen tyyppi hymyili uudelleen.
"Ja minä olen Amie" myös se toinen sai suunsa vihdoin auki.
Nyökkäsin vaisusti.
"Ja sinä olet tosiaan Jeon jungkook. Jung-Hyunin veli." Lisaksi esittäytynyt nainen varmisti toteamukseni.
Nyökkäsin taas. Suuni oli liian kuiva puhumiseen. Katsoin vain järkyttyneenä, kun veljeni siirrettiin sairaalasängylle. Seurasin poruukkaa hetken, kunnes minut sysättiin sivuun. Jouduin jäädä odottamaan odotushuoneen penkeille ja tuijottamaan kuoleman tylsän valkoista huoneen ovea.
Avasin streak snäppejä entistä nopeampaan tahtiin. Viimeisenä vastaan tuli Hoseokin snäp. Luin kuvan keskellä olevan tekstin. Luin sen huolellisesti ja varmasti ettei mitään jäisi välistä. Omasta lukutaidostani en ollut juuri nyt sata prosenttisen varma.
Ootko kunnossa?
Luin Hoseokin kirjoittaman tekstin ainakin miljoonaan kertaan. Tuijotin kuvaa monia minuutteja. Hoseokin vierellä, sängyllä makasi Taehyung.
Jotenkin se näky pisti sydämeeni. Tiesin kyllä tasan tarkkaan ettemme olleet Taehyungin kanssa yhdessä, mutta silti tuo kuva sai tuntemaan epämukavasti.
Otin kuitenkin odotushuoneen lattiasta snäpin ja kirjoitin siihen:
No vittu saatana mitä luulet! En helvetti oo kunnossa!
En tiedä mikä minuun meni, mutta raivo kiehui sisälläni kuin viimeistä päivää.
Lähetin snäpin yleensä aurinkoiselle, mutta nyt huolestuneelle pojalle.
Nostin jalkani ylös tuolille painaen kasvoni polviani vasten. Taas sitä itkettiin näin.
• Yes I know, tuli lyhyt osa. Mutta siis. Tää on vaan jotenkin pakko jättää tähän xdd.
Sorry ihmiset ja muut oliot:3
Ops! Esta imagem não segue nossas diretrizes de conteúdo. Para continuar a publicação, tente removê-la ou carregar outra.
