What Is Life Really Like? 💫🕊️

09. What I'm Doing!!

                     ~jungkook nk~

     "Ei onnistu. En mä voi olla sun kanssa. Oon pahoillani" huokaisin yhä vieressä istuvalle Jiminille. Pystyin nähdä pojan pettyneen ilmeen.

"mut mä haluun sut!" blondi huusi.

"Mä tahdon sut!" tuo jatkoi.

Menetin hermoni, mutta en näyttänyt sitä ulospäin. Halusin tästä pois. Halusin sairaalaan taehuyngin luo.
Mutta miksi? What I'm Doing!!

Pian kuitenkin jimin pomppasi eteeni ja pysäytti hiljaa liikkuvan keinuni. Poika pomppasi syliini istumaan. Ahdistuin liikaa. Nyt meni yli.
Odotin kuitenkin mitä poika aikoisi.

Jimin käänsi katseensa minuun. Blondi tuijotti suoraan tummiin silmiini. Mietin päässäni mitä pitäisi tehdä. Päätin kuitenkin vain pysyä hiljaa paikoillani. Aivan yht'äkkiä Jimin sulki silmänsä ja asetti huulensa hellästi omilleni. Hengitykseni katkeili ja tuijotin Jiminin erittäin lähellä kiinni olevia silmiä. Poika liikutteli huuliaan pehmeästi omillani. En vastannut heti, mutta opin kuljettamaan huuliani pojan omilla. Tunsin ohikulkijoiden oudoksuvat katseet meissä, mutten välittänyt. Unohdin Taehyungin kokonaan. Elin tässä hetkessä. En voinut vastustaa hetkeä, joten pakosta muutin pienen suukon intohimoiseksi suudelmaksi. Avasin suutani. Kun jimin tunsi sen huulillaan, tuo teki samoin. Sekunnin sisällä tunsin Jiminin kielen hakevan omaani.
Niin se hellä pieni suudelma muuttui rajummaksi kielariksi.

                Hetken kuluttua

Irtauduin Jiminin suudelmasta. Hymyilin pojalle kirkkain silmin. Jimin vastasi hymyyni. Molemmat pidimme tästä hetkestä. Jätimme sen kuitenkin tähän. Sanoin lähteväni sairaalalle. Jimin hieman pettyneenä katsoi perääni.
Tuo tosissaan piti minusta. Nyt voisin sanoa tunteideni olevan oikeasti sekaisin. Pidin suudelmasta jiminin kanssa, mutta silti en saa Taehyungia mielestäni. Pidin jotenkin siitä harmaatukkaisesta pojasta. Juuri nyt en voisi valita noiden kahden välillä. Minun oli pakko saada selvitellä ajatuksiani. Minun oli pakko saada tuntea myös taehuyngin huulet omillani.

Saapuessani taas kerran sairaalan pihaan tasasin hengitystäni. Toivoin taehyungin olevan hereillä. Jos tuo ei olisi, olisin tullut tänne oikeastaan ihan turhaan. Hengitin syvään ennen kuin astuin automaatti ovien eteen. Ovet aukesivat ja astuin yhdellä pitkällä askeleella sisään isoon valkoiseen rakennukseen.

Kuljin sitä samaa melkein jo tuttua reittiä pitkin Taehyungin huoneelle. Avasin ovea varovasti. Siellä se tuttu poika istui lukien jotain kirjaa.

"Saako tulla?" kysyin ovelta.

"Jungkook? Tule vaan sisään." poika vastasi hämmentyneenä tulostani. Tuo laski lehden pöydälle ja pyysi minut tuolille istumaan.

"Mitä sinä täällä teet?" taehyung aloitti keskustelun välillämme.

"Tulin moikkaamaan kaveria. Enkö saisi?" kysyin ja esitin nousevani penkiltä.

Taehyung nappasi kädestäni kiinni ja painaen siitä alaspäin, ikäänkuin pyytäen jäämään. Istahdan takaisin penkille ja hymyilin.

"Tottakai mä jään höpsö" naurahdin.

"Mäkö muka höpsö? Rupee siinä nimittelee. Mä täällä makaan sairaalassa ku te vietätte porukalla kivaa" harmaatukka tuhahti. Tuo taisi olla oikeasti pahalla päällä.

"Itseasiassa. Me ei olla oltu kavereitten kanssa vähään aikaan poruukassa. Paitsi no... Jimin..." aloitin.

"Mitä jimin? Jq miks te ette oo ollu poruukassa enää!?" sain kysymyksiä kuin kaatosadetta taivaasta.

"1. Sä puutut. Siksi me ei olla tehty oikeen mitään yhessä. Sä kuulut meiän jengiin nykyään Taehyung. Ja 2. Jimin suuteli mua äskettäin. Se tunnusti myös tunteensa. Sanoin sille kyllä etten voi olla sen kanssa koska mä....." lopetin asiani täysin kesken. Ei. Nyt ei ole oikea aika tunnustaa tunteitani Taehyungille. Sitten kun tuo pääsee sairaalasta. Sitten teen sen. Haluan tehdä sen Jiminin katseen alla!

" Mitä sä?" sängyllä makaava poika herätti minut ajatuksistani.

" Ei mitään. Mietin vaan. En mä oikeen tiiä mitä teen sen Jiminin kaa" huokaisin ja siirsin katseeni hitaasti lattiaan.

"Sano se sille. Jos se ei usko, tao se sen päähän" poika neuvoi.

"Ei se uskonut aiemminkaan kun sanoin etten voi. Sit se vaan suuteli mua. Okei mä menin mukaan siihen ja vastasin. Se tuntu ihan kivalta mut ei mulla vaan oo tunteita sitä blondia kohtaan.." pidin pienen tauon.

".. Joo, se meiän pieni suudelma muuttu siitä sitte rajummaksi kielariks, mut siihe se jäi. Onneks. En mä pysty tähän. En oo homo. En ainakaan pysty myöntämään sitä itelleni vaikka oisinki. Taino, en pysty myöntämään sitä itelleni, mut tykkään yhestä pojasta silti... "jatkoin.

" Anteeks et joudut kuuntelee täällä ollessas mun rakkaushuolia"pahoittelin tarinani lopuksi.

"Ei se haittaa. Usko pois. Mä oon hyvä kuuntelee muitten huolia ja itse asiassa tykkään kuunnella niitä. Yleensä oon sit kans hyvä ratkoo niitä, mut täs kunnos en pysty" vanhempi selitti pahoitteleva äänensävy tulvien tuon suusta.

"Ei se haittaa. Mä ymmärrän. Jos jätän sut nyt lepäämään, ja lähen" sanoin hymyillen hieman. Nousin seisomaan ja lähdin huoneesta.

Kävellessäni kotiin, toivoin kovin etten törmäisi matkalla jiminiin. En nyt millään haluaisi.

                              •

Täääällästä draamaa.
               Anteeks oli pakko😇