What Is Life Really Like? 💫🕊️

84. Taas Se Tapahtuu

•pov: Jeon Ju-Hyung
•kirjoitettu: 25.7.2020
---------------------------------

Astuin ulos kalliista koruliikkeestä ja lähdin hain pyöräni liikkeen edestä. Avasin ketjulukon ja tungin sen pieneen saamaani muovipussiin. Lähdin ajamaan sinisellä kaupunkipyörälläni kohti rivitalo asuntoamme.

Perille päästyäni jätin pyörän etupihallemme ja laitoin sen uudelleen lukkoon varkauden estämiseksi. Otin käsiini pyörän korissa olleen muovipussin ja kotiavaimet. Availin kotioven ja astuin sisälle eteiseen. Olin tyytyväinen siihen ettei Hoseok ollut tällä hetkellä kotona, vaan joidenkin kavereidensa kanssa ulkona. Saisin hoitaa kaiken valmiiksi ja pyytää tuon sitten kanssani jonnekkin ulos.

Vaihdoin makkarissa itselleni siistimmät vaatteet, eli toisin sanoen sinisen ruudullisen kauluspaidan ja mustat farkut. Kauluspaidan päälle otin mustan pikkutakin.
Suuntasin sen jälkeen keittiöön, jossa odotti ostamani kukkakimppu. Tyhjensin vielä sen pienen valkean muovipussin sisällön siihen keittiöön pöydälle, ja katselin niitä tyytyväisenä. Ehkä elämäni suurin saavutus ikinä.

Otin puhelimeni esille ja etsin Hoseokin numeron. Laitoin tuolle viestillä vain että näkisimme kymmenen minuutin kuluttua kotimme lähellä olevassa puistossa. En kertonut sen enempää. Jos olisin, yllätykseni olisi mennyt täysin pilalle. Senhän piti olla yllätys eikä ennalta kerrottu. Olin päättänyt mennä puistoon kävellen, joten ehtisin sinne juuri hieman aikaisemmin kuin kymmenessä minuutissa. Tarkoituksenani oli olla siellä ennen Hoseokia. L

....

Saavuin lähipuistolle noin 6 minuutissa. Astelin yhdelle puisista penkeistä ja istuin sille loppu ajaksi odottelemaan. Otin puhelimeni esille ja kerroin Hoseokille olevani jo täällä, mutta sanoin myös että kiireen pitäminen olisi turhaa. Parempi vain mitä enemmän sain olla vielä yksin, ja miettiä miten kaiken tekisin, jotta ne menisi varmasti oikein.
Kaivoin pikkutakkini taskussa piilossa olleen pienen samettisen rasian ja katselin sitä kädessäni. En avannut sitä enää tässä vaiheessa, etten kadottaisi sen sisältöä. Hymyilin itsekseni välittämättä ohikulkijoiden oudoista katseista ja mielipiteistä yksinäni hymyilystä.

Kurkistin nopeasti puhelimestani kelloa ja huomasin Hoseokilta tulleen viestin. Tuo oli näköjään lähettyvillä matkalla puistolle. Nousin penkiltä ylös, tungin rasian piiloon taskuuni, puhelimeni toiseen taskuun ja kukkakimpun selkäni taakse piiloon.

Jäin seisomaan puiston hiekkatien reunalle, jotten olisi muiden täällä olevien ihmisten edessä. Pidin kaikki mukanani olevat tavarat piilossa, jottei Hoseok näkisi niitä heti ensimmäiseksi. Katselin eteenpäin josta Hoseok asteli lähemmäs minua kohti askel askeleelta. Pieni jännitys valtasi kehoani kaikkialta, ja sydämeni hakkasi lujempaa kuin koskaan ennen elämässäni.

"Moi rakas", Hoseok hymyili ja jätti huulilleni lyhyen suudelman.

Hymyilin ja halasin tuota varovasti pitäen edelleen kukkia piilossa selkäni takana. Huomasin heti sen jälkeen Hoseokin epäilevän ja hämmentyneen ilmeen.

"Mitä sä piilottelet?", tuo kysyi täysin pokkana.

"Nää on sulle", hymyilin ja otin esille selkäni takana olleet kukat. Ojensin kimppua tuota kohti hymyillen edelleen lempeästi ja iloisesti.

Hoseok nappasi kukat kädestäni ja nuuski niitä hetken aikaa. Pieni hymy levisi tuonkin kasvoille aika pian sen jälkeen.

"Mulla on vielä yks asia noiden kukkien lisäks. Se on se oikee syy miks sut ylipäänsä pyysin tänne", hengitin hetken aikaa välissä ja jatkoin sen jälkeen puhumista:
"Sä oot mun elämän tärkein asia, enkä haluu ikinä menettää sua. Toisin, haluun elää sun kanssa mun koko loppu elämän. Sun avulla oon päässy yli kaikesta tosi vaikeesta tapahtuneesta. Oot yks upeimmista asioista mitä mun elämässä on koskaan tapahtunu. Oot mulle tällä hetkellä se kaikista arvokkain asia"
Pidän taas hetken mittaisen tauon, ja tungen käteni pikkutakin taskuun. Kaivan sieltä esiin pienen samettisen, siniset rasian. Polvistuin toiselle polvelleni maahan ja avasin rasian kunnolla auki.
"Siks kysynkin sulta nyt, tuutko sä, Jung Hoseok, mun aviomieheksi?"
Jäin katsomaan Hoseokia hymyillen kirkkaasti silmät loistaen onnesta. Tiesinhän tavallaan tuon sanovan myöntävän vastauksen, sillä oli tullut ajan kanssa selväksi Hoseokin olevan aivan umpi rakastunut minuun.

-Pov vaihtuu-
•Jung Hoseok•

Kuuntelin vain tarkkaan edessäni polvillaan olevan vanhemman sanoja. Osa niistä kylläkin puuroutui korvissani tuntiessani samalla kyynelten vierivän silmistäni alas poskia pitkin maahan. Katsoin vain Ju-Hyungia sumealla katseella, sillä kyyneleet peittivät suurimman osan näkökentästäni. En ollut pitkään aikaan itkenyt näin paljoa, vaikka kaikki nämäkin kyyneleet olivat pelkkiä onnen kyyneliä. Yritin sanoa jotain vastaukseksi, mutta sanat takertuivat isoksi kasaksi kurkkuuni.

"Tulen!", huusin ihan yhtäkkiä. Säikähdin ehkä hieman itsekin omaa äänenvoimakkuuttani, mutten voinut sille juurikaan mitään. Olin vain niin ihmeellisen onnellinen juuri nyt.

Ju-hyung nousi seisomaan edessäni ja kurkotti käteeni. Hetken päästä vasemman käteni nimettömää sormea koristi kapea hopeinen timanttisormus. Nostin katseeni siitä mieheen, ja hymyilin tuolle leveästi. Olihan tämä tilanne aika uskomaton mielestäni.

Annoin tuolle nopean mutta rakkautta täynnä olleen suudelman huulille, välittämättä ollenkaan niistä homofoobikoista ympärillämme. Itsepähän olivat valintansa tehneet.

....

Kotona vain makoilimme sängyssä käytyämme ensin nopeasti suihkussa.      Olimme molemmat aika väsyneitä pitkän päivän jäljiltä emmekä jaksaneet sen takia tehdä enää mitään sen enempää.

Illasta vielä söimme iltapalan ja kävimme nukkumaan. Kietouduin aivan kiinni Ju-Hyungiin nukahtaen onnellisena siihen. Rakkaimpani käsien suojaan...

-hp-