What Is Life Really Like? 💫🕊️

019. Yöllisiä Lenkkejä

                ~Jungkook nk~

Olimme menneet Taehyungin kanssa huoneeseeni. Sain maata rauhassa sängyllä, kun Taehyung valmisti itselleen patjaa sängyn viereen.
Nappasin pienestä repustani ison T-paidan ja shortsit. Sujautin vaatteen kainalooni ja kipitin vessaan. Suljin oven lukkoon ja aloin vaihtaa vaatteitani. Otin paidan pois ja katsoin kehoani hetken aikaa.

Pitäisi käydä salilla, mietin.

Vaihdoin isomman T-paidan ylleni ja vaihdoin farkut shortseihin. Palasin takaisin huoneen ovelle ja koputin siihen. Valkoinen ovi aukesi ja astuin sisään. Oven vierellä seisoi juuri vaatteensa vaihtanut minua hieman vanhempi Taehyung.

Hymyilin pojalle ja astelin istumaan pehmeälle sängylle. Nappasin pinkin pörröviltin ylleni ja laskin raskaalta tuntuvan pääni tyynyn pinnalle. Selasin vielä hetken aikaa puhelintani sen jälkeen, kun Taehyung oli jo nukahtanut. En saanut millään unta.

Nousin istumaan ja mietin hetken voisinko tehdä jotain herättämättä vieressä, patjalla makaavaa upeutta.

Avasin puhelimeni näytön. Suljin nopeasti silmäni kirkkaasta valosta. Kirkas valo paljasti puhelimessani olevan taustakuvan Taehyungista. Hymyilin kuvalle hetken kunnes siirsin katseeni yläreunassa olevaan kelloon.. 2.45am.

Nousin niin hiljaa sängyltä ja huivin vessaan. Kouraisin pienestä korista paksumman hupparini ja pujotin sen pääni yli T-paidan päälle. Samoin tein housujen kanssa. Luoja kiitos minulla oli ne. Käväisin ripeästi keittiössä hakemassa kaapista yhden paahtoleivän. Runnoin sen hupparin taskuun. Hiivin mahdollisimman nopeasti ja hiljaa eteiseen. Pujautin kengät jalkoihini ja avasin oven. Kamala ääni siitäkin tuli. Astuin yhdellä, pitkällä askeleella ruskeasta puuovesta ulos talosta. Riensin rappuset alas ja avasin vielä yhden ove ja päästäkseni ulkoilmaan.
Ovi meni automaattisesti kiinni, joten pääsin heti matkaan. Kävelin kädet hupparin taskuissa pitkin tyhjiä katuja. Vain katulamput valaisivat pimeää maata. En kuullut ympäriltäni mitään muita ääniä, kuin kenkieni alla rapiseva asfaltilla oleva irtohiekka. Jatkoin matkaani harppoen eteenpäin pitkillä askelilla. Muutaman kerran meinasin kaatuakin. Onneksi en sen pahemmin satuttanut itseäni. Läheisen pikku- kaupan valoissa seisoi kaksi pitkää miestä. Miehet olivat niin lähellä toisiaan ja lähemmäs mennessäni huomasin noiden olevan aivan kiinni toisissaan. Luulivat varmaan ettei kukaan laiseni huomaisi heidän touhujaan kaupan pihalla. Pyh sanon minä.

Hiivin lähemmäs yrittäen pysyä varjoissa. Onnekseni tummat vaatteet auttoivat siinä. Musta huppari, ja Tumman siniset farkut. Ei ne farkut kyllä mukavalta tähän aikaan tuntuneet, sanokaa minun sanoneen.
Tarpeeksi lähelle päästyäni pystyin tunnistamaan toisen miehistä. Naama niin sanotusti minuun päin olevan miehen tunnistin Namjooniksi. Mitä räjähtäneen koulun rehtori nuoleskeli toisen miehen kanssa tähän aikaan yöstä kaupan edessä?
Siirryin niin, että tällä kertaa Namjoon olikin selkä minuun päin ja se toinen mysteerimies naama minuun päin. Harmillisesti pitkä mies olikin liian naama kiinni Namjoonin omassa, ja hyppy muuten kasvojensa suojana, niin etten nähnyt kuka tuo oli. Selvittäisin tämän kyllä. Se oli selvä