What Is Life Really Like? 💫🕊️

67

-------------------------------
Pov' Kim Taehyung
-------------------------------

Astelin pitkin tummia, sateisia katuja kohti kauppaa. Pitäisi ostaa ruokia viikonlopuksi, jos haluaisin syödä jotain.

Olin iloinen siitä että olimme saaneet sopia Rockyn kanssa kaikki asiat läpi. Onneksi... En halunnut olla tuon kanssa missään riidoissa. Sovimme olevamme vain kavereita ainakin vähän aikaa. En ollut valmis vielä mihinkään. Päähäni iski Jungkookin kuolema, tein sitten mitä tahansa.

Olimme nähneet Rockyn kanssa muutaman kerran riitelyn jälkeen. Yoongi oli auttanut meitä paljon sovun tekemisessä.

Poikkesin lähempää olevassa kaupassa, ja ostin sieltä jotakin kukkasia ja muutaman pienen kynttilän. Lähdin sen jälkeen kävelemään kohti pientä hautausmaata. Ajattelin käydä nopeasti Jungkookin haudalla ja viedä sinne kukkia sekä muutaman kynttilän.
Kannoin toisessa kädessäni pientä, valkoista muovipussia. Avasin hautausmaan harmaan ja rautaisen portin pienesti raolleen. Astuin siitä varovasti sisälle, ja suljin perässäni. Sitä kun ei kuulunut jättää auki. Lähdin hitaasti astelemaan kapeaa hiekkapolkua pitkin hautausmaan aivan perälle asti. Olin halunnut Jungkookin hautapaikan syrjempään muista. Jotta varmasti aina muistaisin sen sijainnin. Pysähdyin vihdoin sen tietyn ja harmaan hautakiven kohdalle. Kyykistyin alas, ja lqksin ensimmäisenä kukat haudan eteen. Asettelin sen jälkeen kynttilät sopiville paikoille, ja sytytin ne taskussani olevalla sytkärillä.

"Rakastan sua aina" kuiskasin kivelle hymyillen hieman. Muutama säälittävä kyynel tipahti samalla poskeani pitkin maahan, haudan edustalle. Pidin toista kättäni hellästi hautakiven päällä.

Luin hautakivessä lukevan tekstin monia kertoja.

•Kim Jungkook•
•syntynyt:-------•
•kuollut:---------•
"Lepää rauhassa maailman kirkkaimpana tähtenä"

Huokaisin syvään ja nousin hitaasti ylös. Jäin vielä hetkeksi katsomaan hautakiveä, jonka jälkeen lähdin kävelemään hautausmaalta pois. Katseeni pysyi koko ajan tiukasti maassa. Vedin mustan hupparini hupun syvälle päähäni, ja tungin käteni syvälle sen taskujen uumeniin.

Hautausmaan alueelta ulos päästyäni kaivoin hupparin taskuun laittamani yhden tupakan. Sytytin sen samalla sytkärillä kuin kynttilät, ja asetin varovasti suulleni, huuleni väliin. Jatkoin matkaa ruokakauppaan rauhallisesti kävellen. Ei minulla ollut mikään kiire enää mihinkään.

-----

Kaupalle päästyäni heitän tupakan lopun maahan ja tallon sen kenkäni alle.

Avaan kaupan oven ja sen yläpuolella oleva kello kilahtaa merkiksi jonkun tulleen kauppaan sisälle. Turha sellainen.. Tuhahdin hiljaa itsekseni ja nappasin käteeni yhden kaupan sinisistä ostoskoreista. Kannoin sitä kädessäni seikkaillen kaikkien hyllyjen välejä pitkin. Kyseinen kauppa jossa olin, oli kamalan sokkeloinen nykyään. Ennen se ei ollut, mutta remontin jälkeen siitä tuli todella sokkeloinen.

Aloin ottaa hyllyistä koriin kaikkia tarvittavia juttuja, joita aikoisin syödä ainakin viikonlopun ajan. Voisin sitten myöhemmin käydä ostamassa ensi viikon ruokia.

Viimeisenä haen koriin yhden energiajuoman. Syvään huokaisten astelen kassalle, ja lasken ostoksia kassan hihnalle. Viivakoodin lukijan piippaus raasti korviani koko sen ajan.. Mietin vain miksi niissäkin piti olla niin helvetinmoisen kova ääni. Eikös sitä vähemmästäkin kuullut.

Maksettuani kaiken pakkasin ostokset nopeasti yhteen muovikassiin ja poistuin kaupasta kiittämättä sitä myyjää. Mistä minä sitä kiittäisin-huh?

Tungin vasemman käteni takaisin hupparin taskuun, kun oikeassa kädessä kannoin kauppakassia.

Mietin kävellessäni kaikenlaista. Elämää suurimmaksi osaksi. Mietin kuinka epäreilua elämä on joitakin kohtaan. Esimerkiksi Jungkookia kohtaan. Minun koko elämääni kohtaan... Jungkook oli koko elämäni tärkein asia. Nyt minulla ei enää ollut sitä. Elämäni valo ja syy oli kadonnut ikuisiksi ajoiksi ulottumattomiin. Enkä enää ikinä saisi sitä takaisin elämääni. Jo ajatus siitä sai kyyneleet kohoamaan silmiini. Yritin vastustella niitä vastaan. En onnistunut. Lopulta vain annoin kyynelten virrata isona purona silmäkulmastani poskille, ja siitä maahan tai vaatteilleni. Saatoin näyttää idiootille kävellessäni itkien, yksin. Mutten voinut sille mitään. Olin menettänyt Jungkookin ainiaaksi.