•
Anteeks siitä, etten ole tätä pitkään aikaan kirjoittanut. Motivaatio on ollut hiukan hukassa, ja tik tok on vienyt liikaa aikaa elämästä :D
Nyt kuitenkin tämä jatkuu taas!!
•
*skip muutama kuukautta*
•Pov' Jungkook
•
On kesä. Ilma on lämmin eikä juurikaan edes tuule. Olemme lähteneet pienelle retkelle. Minä, Taehyung, Jimin ja Yoonginkin saimme raahattua mukaan, vaikkei tuota oikeastaan olisi kiinnostanut.
Ostamme vuorotellen itsellemme rannekkeet huvipuistoon.
Päätamme kaikki yhdessä (paitsi Yoongi ei osallistunut päätökseen) menevämme maailmanpyörään. Osittaisena syynä siihe oli, että sieltä näkisi mukamas kaikki muutkin laitteet.
Jonotamme lämpimän sään ja ihmispaljouden takia kauan. Kun vihdoin pääsemme, istumme pieneen, pyöreään vaunuun ja suljemme sen oven.
Muutamat jälkeemme tulevat vaunut täytetään ennen kuin pääsemme pyörimään kokonaista kierrosta.
*
Käymme läpi muutamia laitteita. Kaikkia emme tietenkään yhdessä. Yoongi väittää ettei hänen päänsä kestä pientäkään pyörimistä tai muuta sellaista.
Laitteiden jälkeen etsimme jonkin huvipuiston ruokapaikoista ja asetumme sinne syömään. Tilaamme kaikki itsellemme ranskalaisia ja hampurilaiset. Valtaamme yhden pyöreistä isommista pöydistä.
"Koska lähdetään..."
Yoongi marisee muka tylsistyneenä.
Oikeasti huomasimme, kuinka tuo nautti ajanvietosta varsinkin Jiminin kanssa.
"No ei nyt vielä! Eihän me olla ostettu edes hattaraa"
Jimin huudahtaa ja kääntää katseensa Yoongiin. Se katse, siinä on jotain erikoista..
*
Ruokailun jälkeen menemme Jiminin johdolla ostamaan hattaraa jälkkäriksi.
Kaikki muut ottavat hattaran paitsi Yoongi. Hänen mielestään se on liian epäterveellistä, eikä muutenkaan hyväksi hänelle.
"Yoongi älä oo noin tiukkis, rentoudu Vähän"
Naurahdan ja napsin hattarasta pieniä paloja vähän väliä.
Yoongi vain murahtaa ja pyöräyttää silmiänsä kyllästyneenä.
*
Käymme läpi vielä joitakin laitteita. Siis minä ja Jimin. Taehyung ja Yoongi eivät innostuneet enää asiasta.
*
Illan tultua poistumme huvipuisto alueelta ja estimme automme. Yoongi kaivaa autonsa avaimet esille ja avaa ovet, jotta pääsemme sisään.
Istun Taehyungin kanssa takapenkille ja Jimin astelee etupenkin puolelle.
Yoongi käynnistää auton ja lähtee ajamaan ensin minun Ja Taehyungin asuntoa. Sitten hän veisi Jiminin kotiin.
Jonkin ajan päästä auto pysähtyy asunnomme pihaan. Olemme ostaneet jokin aika sitten oman asunnon, joka on omakotitalo.
Vilkutamme autoon jäävälle kaksikolle ja astelemme sitten ovesta sisään eteiseen.
Auto kaartaa pois pihastamme ja me Taehyungin kanssa menemme keittiöön syömään kunnon iltapalaa.
Istumme kauan keittiön pöydän ääressä puurolautasten kanssa.
Saatuamme lautaset tyhjiksi viemme ne pesukoneeseen, käymme nopeasti suihkussa ja menemme nukkumaan.
Uni tulee onneksi nopeasti pitkän ja aika rankan päivän jälkeen.
.
Anteeks vielä kun tässä on kestänyt näin kauan :( nyt kuitenkin aion aktiivisoitua!
Tästä luvusta tein lyhyen ja ns yksinkertaisen ihan tarkoituksella.
أنت تقرأ
What Is Life Really Like? 💫🕊️
أدب الهواة{VALMIS} Kouluun tulee uusi poika, Taehyung. Aluksi Jungkook ei välitä tuosta ollenkaan, mutta ajan kuluessa nuoren tunteet alkavat kasvaa. Mitä tapahtuu? Jatko osa: what was life like before death pt. 2
