What Is Life Really Like? 💫🕊️

042 "Koska Sä Otit Tän?"

-Jungkookin nk-

"T-Taehyung...." sopersin heikolla äänellä. Käännyin katsomaan Taehyungia.

Taehyung siirsi lasittuneen katseensa minuun. Tuon silmistä näki surun, pelon, huolen ja osittain kaikkia maailmassa olevia tunnetiloja.

"Niin rakas Jungkookie?" Taehyung kysyi ottaen hellästi kädestäni kiinni.

"Mun oli pakko sillon pelastaa sut. En vaan voinu lähtee ite. Sen jälkeen ku olin työntäny sut pois, en päässy enää liikkumaan. Sillon oli jo liian myöhäistä" värisevällä äänellä yritin kertoa kaikkea tapahtunutta omasta näkökulmastani.

"Jungkookie sulla ei oo mitään hätää. Kaikki on nyt hyvin ja sä selviit" tuo kuiskasi hiljaa, mutta kuuluvasti.

Taehyung katsoi minua silmissään tällä kertaa ymmärrystä.

-

Muutaman tunnin päästä Taehyung istui yhä tuolillaan. Olin sanonut tuolle miljoonia kertoja ettei tuon tarvinnut istua siinä jatkuvasti takiani. Poika oli kuitenkin sanonut joka kerta vastaan. Huokaisin hetken päästä luovuttaen asian suhteen. Kyllä tuo sai jäädä jos kerran noin kovin halusi. Ymmärsin kyllä ettei Taehyung halunnut jättää minua yksin tässä tilanteessa.
Hetken päästä huoneeni ovi aukesi uudemman kerran vähään aikaan. Sisään astui kaksi tuttua henkilöä. Näköni oli hieman sumentunut, ja hahmot olivat liian sumeita tunnistettaviksi.
-"Jungkook, ootko sä kunnossa?" toinen kysyi molempien tullessa lähemmäs. Tunnistin toisen hahmon tuon äänestä. Veljeni. Mutta ketä tuo toinen oli?
-"Mä oon ihan täysin kunnossa." Tokaisin. Oli ihanaa että minusta pidettiin huolta, hieman kuitenkin ärsyyntyen kaikista kysymyksistä.
-"Päätettiin tulla Hoseokin kanssa kattomaan sua" veljeni kertoi. Molemmat seisoivat nyt sänkyni vieressä ja Taehyungin tuolin vierellä. Huoneessa oli jännästi vain yksi tuoli, joten kaikki eivät päässeet istumaan.
Nyökkäsin jollain tavalla siirtäen päätäni hieman kovalla tyynyllä. Sairaalan tyyny oli erittäin epämukava.

Juttelimme hetken tilanteestani ja kaikesta muusta tapahtuneesta. Jotenkin ajauduin puhumaan veljestäni ja Hoseokista.

"Mites teillä muuten menee?" kysyin. Kaikki varmaan yllättyivät aiheesta mistä puhumisen aloitin. Halusin kuitenkin palavasti tietää mitä veljeni elämään kuuluu.

"Ihan hyvin. Ei mitään erikoista" tuo totesi. Huomasin kuitenkin näköni selvittyä Hoseokin kohdistavan toiseen hieman jopa hämmentyneen katseen. Oli päivän selvää noilla kahdella olevan nyt jotain, mitä ei oltu kerrottu. Hymyilin vain antaen asian olla. Tottakai minua kiinnosti, mutta saavathan kertoa ajallaan asiansa.

"Mä käyn hakemassa juotavaa. Haluuks sä Jungkook jotain?" Taehyung sanoi ja nousi penkistään ylös. Tuo katsoi minua vielä hetken.

"Haluun vettä" vastasin hiljaa jääden katsomaan, kun Taehyung poistui huoneesta sulkien oven vielä perässään.

"Onks teidän välit kunnossa vaikka tämmönen juttu sattukin?" Hoseok kysyi istuen vuorostaan tuoliin.

Nyökkäsin vastaukseksi. Tottakai meillä oli kaikki hyvin. Vaikka olinkin saanut Taehyungin huolestuneeksi pahemman kerran, ei tässä mitään ongelmaa ollut. Hoseok hymyili nyökäten helpottuneena. Huomasin selvästi kuinka kaksi huoneessa olevaa poikaa katsoivat toisiaan sillä tavalla.