What Is Life Really Like? 💫🕊️

48. Terapiaa

Pov' Min Yoongi

•

Nousen väsyneenä sängystäni kahdeksan aikaan aamusta. En ole yleensä mikään aamuihminen, mutta nyt olin asettanut herätyksen tähän aikaan. Tykkäsin kyllä valvoa myöhään ja nukkua melkein koko päivän.

Astelen huoneeni kokovartalo peilin eteen. Katselen siitä itseäni hetken aikaa, venyytellen käsiäni ilmaan.

Hankkiudun vaatekaapilleni avaten sen valkoisen puuoven. Selailen katseellani tarkkaan kaikkia hyllyjä sekä naulakoita läpi. Pitäisi pukeutua tänään järkevällä tavalla, koska olen menossa ihan kunnolla ihmisten ilmoille.
Päädyn valkoisiin farkkuihin ja mustaan löysään T-paitaan. Vaihdan yöpukunu valitsemiini vaatteisiin, jonka jälkeen menen keittiöön. Voisin kerrankin syödä kunnon aamupalan. En halua nälän yllättävän kesken tämän päivän tärkeintä hommaa.

Valmistan itselleni kaksi leipää paahtimen kautta, ja korista nappaan yhden omenan. Lisäksi kaadan lasin täyteen ravinteikasta päärynämehua. Yleensä juon kyllä kahvia, mutta nyt ajattelin kokeilla jotain erilaista ja raikasta. Tuntuu että päivästä tulee hyvä ja haluan siksi myös toteuttaa sen.
Istun tumman ruskean puupöydän ääreen aloittamalla aamupalaani. Aivan ensimmäisenä vedän omenan. Jatkan rauhassa leivillä, selaten samalla päivän uutisia puhelimesta, netin kautta.

Aamupalan syötyäni vien astiat nopeasti koneeseen. Päätän myös käydä pesemässä hampaani, jota en aamuisin yleensä tee. En vain ole jaksanut. Iltaisin kyllä joskus vaivaudun. Pitäisi varmaan parantaa tapojani, mutta olen jo niin tottunut näihin tämän hetkisiin.

Eteisessä tarkistan vielä hiusteni olevan ihan kunnossa. Kyllä. Hyvältä näyttää.
Puen takkini, kenkäni ja kaulahuivini. Avaan ulko-oven, lähtien astelemaan rauhaisaan tahtiin katua pitkin. Aurinko paistaa kirkkaana, joten joudun hieman siristelemään silmiäni nähdäkseni jotakin.
Ilma on viileä ja jonkin verran kirpsakka. Aurinko kuitenkin paistaa, jonka takia se hieman lämmittää.

Määränpäähäni ei tosiaankaan ole pitkä matka. Olenkin jo aika nopeasti perillä. Matka meni nopeasti maisemia katsellessa. Itseasiassa minulla on nyt todella hyvä fiilis. Kylläkin hieman jännittynyt. En ole käynyt terapiassa koskaan ennen. Nyt kuitenkin olen päättänyt mennä käymään siellä. Olisi muutama asia mistä haluaisin jutella jonkun kanssa.
En kyllä tiedä miten aloittaisin aiheesta puhumisen. Ketään ei tiedä siitä. Siis vielä.

Olen aina ollut huono puhumaan omista tunteistani tai mistään muustakaan siihen viittaavasta. Vaikken vielä itse ihastukselleni ole valmis kertomaan, kerro jollekin. Täysin tuntemattomalle henkilölle. Olen vain varannut keskustelu ajan muutama päivää sitten. Olen siis tiennyt suunnitelmistani jo jonkin aikaa.

Avaan suht suuren valkoisen tiilirakennuksen raskaan lasioven. Astuttuani sisälle annan oven pamahtaa itsestään kiinni. Siitä kuuluukin yllättävän kova ääni, joka kaikuu rakennuksen autioita käytäviä pitkin. Käytävien seiniä koristaa muutamat taulut ja pienillä hyllyillä jotkin kasvit. Onhan paikasta tehty jotenkin mukavan näköinen. Silti sisälläni jokin puristaa, astellessani pitkää suoraa käytävää pitkin kohti "omaa" huonettani.

Nielaisen syvään kun koputan valkoiseen oveen. Kurkkaan nopeasti kelloa ranteessani. Juuri tapaamisaika.
Hetken päästä ovi aukeaa, ja sen takaa paljastuu valtavaa tekohymyään esittelevä nuori naishenkilö. Tuo pyytää minua peremmälle. Asetun pehmeälle sohvalle tyynyjen sekaan istumaan. Nappaan myös yhden pörröisen tyynyistä syliini ja puristan sitä käsieni väliin.
Nuolen ja puren vähän väliä huuliani nyt enemmän hermostuneena. En ole pitkään aikaan ollut näin hermostunut.

Siirrän katseeni hetken päästä eteeni pienemmälle nojatuolille istuneeseen naiseen. Odotan tuon aloittavan keskustelua, sillä en itse tiennyt miten sellainen yleensä aloitetaan. En yleensä juttele ihmisten kanssa. Ainakaan kasvotusten. Pysyttelen vain aina kotonani peiton alla.

"No, Min Yoongi. Aloitetaan yksinkertaisella kysymyksellä. Mitä sinulle tällä hetkellä kuuluu? Miten elämässä sujuu?"
Nainen aloittaa vihdoin keskustelun. Voisin vaikka huokaista helpituksesta.

"No tota.. Ömm... Ihan hyvää kai. Ja No, ihan hyvinhän tässä sujuu. Ei mitään kamalan erikoista. Suurimman osan ajasta vain nukun tai syön. Tai käyn juomassa kavereiden kanssa."
Selitän. Ihmeellisesti juttu alkaa heti lentää, kun saan suuni auki.

"Mm, okei. No sitten. Haluaisitko kertoa, mikä mieltäsi painaa."

Huokaisen hiljaa ja mietin valmiiksi miten aloitan. Saatuani ajatukset kasaan alan vuotaa tuolle ajatuksiani.

"Nosiis. Oon ollu jo kauan ihastunut yhteen mun kaveriin. Se ei oo ollu mulle aina niin hyvä ystävä, mut nyt lähiaikoina ollaan jotenkin lähennytty. Mua pelottaa myöntää tätä kellekkään sen takia, kun en usko et se tykkäis musta. Se käyttäytyy aina tosi oudosti mun kanssa. Tuskin se ajattelee mua minään muuna kun kaverina, jos sinäkään. Ku oon alkanu miettimään, musta tuntuu et ihan oikeesti rakastan sitä ihan hemmetisti. En kyllä usko et se tykkäis musta... Koska No.. Ei se vaikuta siltä et se tykkäis jätkistä. "
Pidän välissä pienen hengähdystauon.
" Jimin on vaan niin täydellinen... Sen hiukset, kasvot, silmät, huulet... Äh en tiiä mitä selitän.. Mä vaan rakastan Jiminiä niin paljon. Vaikkei se sitä ite tiiä. Vielä. "
Lopetan pitkän puheeni vihdoin. Pidän katseeni tuossa, nähdäkseni tuon reaktion. En tiedä tajusiko tuo tarinastani Jiminin olevan saman sukupuolinen kanssani.

"Okei. Ja tämä Jimin on siis tyttö?"

"Ei. Sama kuin mä, eli poika"
Selvennän asiaa. Ymmärrän kyllä ettei selityksestäni välttämättä saa sitä ihan heti selville.

"Okei..."
Huomaan kuinka nainen hetken miettii sanojaan.
"Ensimmäisenä vinkkinä suosirtelisin miettimään, kuinka voisit kertoa asiasta tälle Jiminille, aiheuttamatta turhaa hässäkkää. Muistelet vaikka ääneen vanhoja, ja otat siten asian esille."

Tunnin tultua täyteen, Nousen ylös, Kiitän maista ja lähden ulos. Huoneesta poistuttuani huokaisen helpotuksesta. Selvisi sentään hengissä tähän asti. Vielä pitäisi kertoa Jiminille. Sain naiselta onneksi ihan hyviäkin vinkkejä kertomisen auttamiseksi. Ajattelen hyödyntää niitä sitten joskus kun olen valmis kertomaan. Paljastamaan jotenkin niin suuren asian, joka muuttaa elämää omalla tavallaan.

Saavun takaisin ulko-ovelle. Astun helpottuneena raikkaaseen ulkoilmaan. Nyt tiedän, että tulen tänne toistekin jos haluan jutella jollekin. Tietenkin vain silloin jos en kenellekään tutulle kykene puhumaan.

Hieman hymyillen kävelen takaisin kodilleni. Tiedän että tunteiden kertominen onnistuu myös viestin kautta. Ehkä se olisi enemmän juttuni kuin kasvotusten kertominen. Siitä tuskin tulisi yhtään mitään. Naurahdan.

Kotiin päästyäni lysähdän vain sohvalle istumaan. Suljen silmäni ja lepään hetken.

Lepohetken jälkeen otan puhelimeni esille. Nyt laittaisin Jiminille viestin, ja kertoisin kaiken. Kaiken siitä mitä tunnen tuota kohtaan, ja kaiken mitä haluan tietää. Haluan tietää onko tuolla mitään kiinnostusta minua kohtaan, onko minulla mitään mahdollisuuksia tuohon.

Avaan keskustelumme. Selailen hetken vanhoja viestejämme hymyillen itsekseni. Aloitan tuolle viestin kurhotraamisen moneen kertaan. Koskaan en vain saa sanoja sopimaan suuhuni. Kaikki tuntuu niin tyhmältä ja teennäiseltä.

Huokaisen turhautuneena ja kokeilen kaikkea. Uutta ja vanhaa. Olen melkein kaikki tavat jo kuluttanut loppuun. Aina olen johonkin rakastunut. Se ei vain ole kestänyt pitkään, kun olen loppujen lopuksi tajunnut ettei kyseinen suhde ollut minun juttuni. Tai sitten minut on jätetty juomisen ja tupakan polton takia. Kyllä, aloitin kyseiset kaksi huonoa tapaa jo todella nuorena.

Vihdoin saan jotkin hyvät sanat kirjoitettua viestikenttään. Harkitsen kauan aikaa viestin lähettämistä. Painan kuitenkin pakosta lähetä nappia.

*Jimin. Mun on pitänyt kertoa tää sulle jo aikoja sitten. Mä... *

•
Uutta lukua weep:3
Toivottavasti tykkäätte :)