What Is Life Really Like? 💫🕊️

62

* olen pahoillani mutta en keksi väliin mitään joten skip pari viikkoa  vaikkapa *

---------------------------------
Pov' Kim Taehyung
---------------------------------

Kirjoitin viestillä vanhalle ystävälleni osoitteeni, missä nykyään asuin. Olin päässyt jo kotiin Yoongin luota, sekä Jungkookin hautajaiset oltiin pidetty. Melkein meinasin jättää silloin itse kokonaan menemättä, mutta jälleen kerran hyvä ystäväni Yoongi sai pääni käännytettyä. Onneksi. Olin ihan onnellinen loppuen lopuksi, siitä että menin Jungkookin hautajaisiin. Sain sanoa tuolle lopulliset hyvästit.

Laskin puhelimeni sohvalle viereeni. Vilkaisin nopeasti seinällä tikittävää kelloa ja nousin sen jälkeen lähteäkseni keittiöön. Laitoin valmiiksi kaksi kuppia teetä. Asetin tee -mukit pöydälle ja jäin vain odottamaan ystäväni Rockyn tuloa.

Ei mennyt edes kauaa, kun ovikello jo soi. Rockylla oli aina ollut tapana soittaa ovikelloa, kun yleensä kaikki muut koputtivat.

Lähdin suoraa tietä eteiseen avaamaan ovea. Oven takaa paljasti Rocky. Vanha lapsuudenystäväni, jota en ollut nähnyt moniin vuosiin. Tuon päästyä sisälle ja riisuttua kenkänsä eteiseen, kiedoin käteni tuonko ympärille, ja halasin tiukasti. Ikävöin tuota. Ja vasta nyt tajusin, kuinka paljon olinkaan Rockya ikävöinyt näiden vuosien aikana. En vain ollut kiinnittänyt siihen huomiota, kun kaikki huomioni oli ollut kiinni Jungkookissa. Nyt kuitenkin ehtisin keskittymään Rockyyn.

Halauksen jälkeen päästin tuon peremmälle. Pyysin Rockya keittiöön jotta voisimme juoda tekemäni teet.

"Tein meille teetä ennen ku tulit tänne. Toivon että maistuu hyvälle" hymyilin pienesti. Minua kuitenkin ehkä hieman jännitti tavata Rocky pitkän ajan jälkeen. Mutta kyllä se siitä vielä.

Rocky nyökkäsi ja tuli perässäni keittiöön. Istuimme molemmat pöydän ääreen ja kaadoimme laseihin kuumaa vettä teepussin seuraksi. Sen jälkeen annoimme niiden jäähtyä hieman ennen juomista.

Juttelimme Rockyn kanssa kaikesta menneestä. Meidän yhteisistä lapsuuden muistoista. Ajatukseni oli keskittynyt täysin jutteluumme, joten en enää miettinyt niin paljoa mitä suustani ulos päästin. Siinä siis lipsautin ulos Jungkookin hautajaiset, meidän häät ja kaiken sen miten ja milloin Jungkook kuoli. Tuntui että juuri nyt hain ja vielä sainkin Rockylta turvaa kaikkeen pahaan. Rocky auttoi minua rentoutumaan ja olemaan vihdoin täysin oma itseni. Pystyin hymyilemään, nauramaan ja olemaan avoin. Pidin Rockysta. Paljon. Ei. En ikinä voisi tehdä niin. Enhän?

Pudistin päätäni pienesti ja huomaamattomasti. Yritin vain saada mielestäni kaikki ne ajatukset pois siitä, että mukamas pitäisin Rockysta. Hyvästä lapsuudenystävästäni? Ei missään nimessä. En voisi pettää Jungkookin luottamusta.

Suurin osa muista voisi sanoa minua hulluksi. Käyttäydyn yhä niin kuin Jungkook olisi elossa. Mutta ehkä salaa yhä toivoin sitä.

"Tae? Onks kaikki hyvin? Näytät tosi mietteliäältä" Rocky katsoi minua huolestunut ilme kasvoillaan.

"Joo. Kaikki on hyvin. Paremmin ku hyvin, nyt kun sä oot siinä. Ja siitä puheen ollen, mun pitäis varmaan kertoa sulle yks juttu johon sä liityt" huokaisin hiljaa nostaen katseeni tuohon.

En tiedä olisiko nyt väärä aika kertoa tällästä, mutta halusin sen pois alta mahdollisimman nopeasti ja äkkiä.

"Mennään makkariin jooko." ehdotin. En tiedä oliko ehdotukseni hieman kyseenalaistettava, mutta no, meni jo...

Kuitenkin siihenkin sain myöntävän vastauksen. Menimme siis yhdessä makkariin sängylle istumaan. Tuntui oudolle. Ei kauaa aikaa sitten makoilin tässä Jungkookin kanssa ja mietin meille yhteistä tulevaisuutta. Sitäkään ei enää tule olemaan. Minun tulisi vain jatkaa elämässäni eteenpäin. En saisi juuttua tähän.

"Rocky... Tää tuntuu oudolle enkä tiedä miten tää pitäis sanoa, koska tavallaan pelkään sun reaktiota tähän. Mut... Musta tuntuu et mä tykkään susta..."mutisin lopun hiljaa. Olin kuin mikäkin pikkulapsi, kun pelkäsin kertoa mistään tunteistani koskaan. Uskoin tämän olevan vaikeaa vain Jungkookin tapauksen jälkeen. Mutta elämässä pitää jatkaa eteenpäin tapahtumista huolimatta.

"Tae... Se on ihan fine et sua jännittää kertoo. Ymmärrän ihan täysin et se on sulle outoa Jungkookin jälkeen. Mut oon onnellinen siitä et sait kerrottua. Ei kannata pitää mielessä mitään isoa asiaa, vaan se kannatta aina kertoa" Rocky aloitti rauhallisella ja ymmärtäväisellä äänensävyllä.
"Ja nyt mä sanon sulle Kim Taehyung, mäkin pidän susta. Ja haluun olla varma, että tää kaikki on sulle okei"
Tuo lisäsi vielä.

Rocky laski lämpimän kätensä omieni päälle syliini. Katsoin hetken aikaa käsiämme, ja sen jälkeen nostin katseeni ylös Rockyyn. Katsoin tuota vain hetken. Sitten nojauduin tuota vasten antaen pääni nojata tuon olkaa vasten. Suljin silmäni antaen itseni rentoutua. Sain mielessäni painavan asian vihdoin sanottua ja sain oloni siinä samalla paljon kevyemmäksi. En tiedä mitä tästä tulisi, vai tulisiko yhtään mitään? Jos tulisi, toimisiko se.

Nyt kuitenkin vain istuimme sängyllä, molemmat aivan hiljaa. Keskityimme kuuntelemaan toistemme hengitystä ja sydämen rauhallista sykettä. Emme tehneet mitään sen enempää. Ei tähän tarvittu mitään tämän enempää. Olimme tyytyväisiä juuri tässä. Pysyimme toistemme lähellä, antamassa tukea ja onnellisuutta. Ehkä saisin tästä elämälleni uuden alun. Jos voisin aloittaa kaiken alusta, Rockyn kanssa. Ikinä se ei olisi samanlaista, mutten voi jumittua tähän kohtaan elämääni. En voi ikuisesti haikailla Jungkookin perään, joka ei enää ikinä palaa takaisin elämääni. Minun tulee ja pitää jatkaa eteenpäin. Voin tehdä sen tutun ja turvallisen Rockyn kanssa. Ehkä. Tulen luultavasti harkitsemaan asiaa. Nyt vain olin iloinen Rockyn seurasta, ja uskoin tästä tulevan jotain ihan hyvääkin. Rocky ei ikinä satuttaisi minua. Onneksi tiedän sen. Rocky on maailman yksistä upeimmista persoonista.

Kukaan ei
kuitenkaan
Koskaan ylitä
Jungkookia.
Ikuisesti
muistoissani,
•Kim Jungkook•