What Is Life Really Like? 💫🕊️

88

•pov: Min Yoongi
•Kirjoitettu: 27.7.2020
---------------------------------

Astelin katua pitkin aurinkoisella säällä aikaisin aamusta. En olisi muuten tehnyt näin, mutta Jimin oli lähtenyt töihin aiemmin ja minun hommakseni jäi viedä Yoonwa päiväkotiin. Sen kerrottiin olevan tytön nimi. Aika ihana. Pidin koko matkan ajan Yoonwan pienestä kädestä kiinni. Se oli oikeasti pieni omaani verrattuna. Tyttö oli muutenkin vielä todella pieni.

Avasin päiväkodin pihan portin ja astuin siitä pihan puolelle Yoonwanin perässä. En olisi joskus ennen ajatellut vieväni joskus tulevaisuudessa omaa tytärtäni päiväkotiin. Olin kyllä tyytyväinen ja onnellinen siihen että päätimme loppuen lopuksi tehdä tämän ison päätöksen Jiminin kanssa. Se oli iso asia uhrata oma elämä ja vapaa-aika tähän, mutta se oli hyvä päätös. Parempi kuin olisi osannut kuvitella.

Vaihdoin muutaman sanan Yoonwanin päiväkodin hoitajan kanssa, jonka jälkeen jätin tuon sinne ja lähdin itse hakemaan kahvia jostainhan läheltä. En jaksanut keittää kahvia kotona ennen lähtöä. Hyvä että olin edes saanut itseni ja Yoonwanin ylös sängystä.

Tilasin kahvini lähellä olevasta kahvilasta, joka oli juuri auennut. Millä hyvällä tuurilla satuin sinne juuri aukeamis aikaan? No, parempi vain. Istuin kahvilan pöydän ääreen ikkunan vierelle. Siitä pystyin hyvin katsomaan ohi kulkevia töihin meneviä ihmisiä kiireisinä. Onneksi oli sentään mukava ilma eikä mikään kaatosade. Siinä vaiheessa ehkä hieman säälisin kaikkia noita ihmisiä. Nyt vain pidin niiden katsomisesta. Oli hauskaa nähdä kuinka erilaisia kaikki olivat. Mielessäni samaa aikaa mietin missä kukakin mahtoi olla töissä tai muutenkin minne he olivat matkalla. Saatoin välillä olla ehkä hieman liian kiinnostunut muiden tekemisistä.

Join kahvin rauhassa ja lähdin sen jälkeen kotiin. Ajattelin ensin tehdä itselleni ruokaa, ja sen jälkeen vain ihan katsella jos televisiosta tulisi jotain mielenkiintoista, vaikkei niin yleensä tapahdukaan. Ainahan sitä saa yrittää ja tuhlata aikaansa sellaiseen. Sitä minä tein nyt päivät kun Jimin oli töissä ja Yoonwan päiväkodissa. Pitäisi varmaan hankkia itsellenikin joku työ. En vain tiedä mikä minulle sitten sopisikaan. Olin aika nirso sen suhteen mitä halusin elämälläni tehdä, saatikka sitten mitä tekisin työkseni. Täytyisi vain tehdä hommia sen työpaikan löytymisen eteen. Olin kyllä päässyt laiskistumaan paljon koulun lopun jälkeen.

Avasin kotioven avaimella astuin sisään. Päin kasvojani hyökkäsi heti se tutun kodin ihana tuoksu. Hymyilin itsekseni ja astelin keittiön puolelle. Ruuaksi tein tällä kertaa ihan perus kotiruokaa (käyttäkää mielikuvitustanne).

Istuin tuolille jossa yleensä aina muutenkin Istuin. Olin vain aina tottunut menemään juuri siihen tietylle tuolille kun esimerkiksi söimme. Kuuntelin syödessäni keittiön seinällä olevan pyöreän mallisen harmaan kellon tikitystä. En tiedä millä ihmeen tavalla, mutta sen kuunteleminen sai minut rentoutumaan kunnolla. Ei sillä että olisin ollut jotenkin jännittynyt. Pakkohan se oli myöntää, että Yoonwanin vieminen päiväkotiin ensimmäistä kertaa jännitti kovasti. Onnistuin siinä kuitenkin loppuen lopuksi ihanteellisesti.

Minun ei ainakaan vapaaehtoisesti tarvitsisi tänään poistua kotoa, jollei Jimin taas keksisi upeita ideoitaan. Olihan nekin osa piristystä päivään. Kuitenkin nuorempi oli luvannut hakea Yoonwanin kotiin päiväkodista päästyän illemmalla töistä.

Sain kyllä olla todella ylpeä Jiministä, kun hän jaksoi huolehtia kanssani vielä pienestä lapsesta rankan työnsä lisäksi. Jimin ohjasi ja auttoi pientä poikaryhmää kohti unelmiaan ja saaman levysopimusta isolta levy-yhtiöltä. Se oli suuri saavutus päästä sellaiseen työhön. Mielestäni Jimin oli siihen kyllä täydellinen. Hän rakasti tanssimista ja laulamista, muttei koskaan itse päässyt siihen hommaan. Hän pääsi siinä samassa seuraamaan kun toiset pääsivät koko ajan lähemmäs omaa unelmaansa. Jimin tavoitteli vanhaa omaa unelmaansa samalla uralla siinä samalla, vaikkei siihen päässytkään. Hän vain oli osa sitä.

Vein tyhjät astiat pesukoneeseen ja suljin sen luukun. Suuntasin olohuoneen puolelle ja römähdin sohvalle. Nappasin television kaukosäätimen toiseen käteeni sohvan toisesta päädystä. Käynnistin television ja etsin jonkin erittäin perus tylsän elokuvan.

....

Katselin kaikkia elokuvia telkkarista koko päivän. Tai koko sen loppu ajan kun olin yksin kotona. Pian kuulinkin jo oven aukeavan ja sen jälkeen iloisen moikkauksen: "Moi, me tultiin nyt!", Jimin hihkaisi eteisestä. Ei kauaakaan kun kaksikko oli jo olohuoneessa ja tunkeutunut sohvalle seurakseni. Nousin kunnolla istumaan ja suutelin nopeasti Jiminin pehmeitä huulia. Pörrötin varovasti Yoonwan blondeja hiuksia.

"Keittiössä on ruokaa jos teillä on nälkä", kerroin ja hymyilin leveästi. En tosissaan voisi enää olla tämän onnellisempi.

Jimin nyökkäsi ja pomppasi ylös sohvalta.
"Mennääs syömään", hän sanoi Yoonwanille ja auttoi tuon mukanaan keittiöön. Kuuntelin tarkkaavaisesti sieltä kuuluvaa iloista puhetta ja hälinää. Vieläkin minun oli hieman vaikeaa kuvitella tämän kaiken olevan minun oma perheeni. Sain itse olla se vanhempi, enkä se käskyteltävänä oleva lapsi.

-hp-