What Is Life Really Like? 💫🕊️

72

--------------------------
Pov' Park Jimin
--------------------------

Istuimme Yoongin kanssa vierekkäin kiinni toisissamme olohuoneen sohvalla. Olin saanut asuntoni muutama päivä sitten myytyä, ja tavaroiden siirto uuteen kotiini oli alkanut. Tänäänkin suunnitelmissa oli siirtää joitakin tavaroita. Lupasin sille vanhan asuntoni uudelle asukkaalle esimerkiksi sohvan ja keittiön kalusteet (pöytä ja tuolit) mukana. Enhän minä tarvinnut niitä, kun Yoongille oli jo valmiina omat. Television laitoin netin kautta myyntiin, ja sekin meni kaupaksi aika nopeasti. Kaikki ylinmärääinen vanha tavarani oli myyty. Nyt vain piti saada kaikki tarvittavat tavarat vanhasta asunnostani uuteen, ennen kuin aika siihen loppuisi.

"No, Syödäänkö nyt niin voidaan mennä raahaa niitä sun tavaroita?" Yoongi kysyi kääntyen katsomaan minua. Käänsin myös katseeni tuohon. Rakastin tuota Yoongin lempeää hymyä. Hymyä, joka oli tarkoitettu ainoastaan minulle.

"Joo. Mitä nopeemmin saadaan ne sieltä pois, tänne, sitä parempi" vastasin ja nousin jo ylös.

Astelin jo edeltä keittiöön ja aloin katsoa jotakin syötävää. En löytänyt muuta kuin nuudeleita, joten päädyin niihin. Emme muutenkaan koskaan syöneet mitenkään kamalan erikoisesti. Ainoastaan syntymäpäivänäni Yoongi halusi viedä minut hienoon ravintolaan syömään ylikallista ruokaa. Hymyilin itsekseni ajatukselle siitä, kuinka paljon Yoongi teki eteeni ja kulutti minuun rahaa.

"Valmista!"
Huusin Yoongille, joka vieläkin istuskeli sohvalla. Asettelin vielä nuudelikulhot keittiön pöydälle, ja myös kaikki syömisvälineet ja lasit.

Pian Yoongi jo astelikin luokseni keittiöön. Hymyilin vanhemmalle ja Istuin pöydän ääreen. Otin oman kulhoni lähemmäs itseäni ja aloin syömään. Oli jo aikakin. Sillä nälkä alkoi olla aika kova.

-------------

Syötyämme nuudelit, lähdimme liikkeelle. Yoongi kiinnitti vuokratun peräkärryn autonsa perään, ja lähti ajamaan kohti vanhaa asuntoani. Olin tavallaan iloinen etten asunut enää siellä. Yoongin asuinalue oli paljon hienompi, kuin vanha omani.

Valkoinen auto pysähtyi valkean omakotitalon pihaan. Astuimme molemmat ulos autosta. Minä avasin oven avaimella, ja astuin sisälle eteiseen. Vedin vanhan kotini tuoksua henkeeni, ja suljin hetkeksi silmäni. Olihan tässäkin asunnossa muistonsa, mutta olin kuitenkin onnellinen päästyäni pois, johonkin uuteen paikkaan.

Kannoimme yhdessä isommat tavarat peräkärryyn, ja pienempiä sitten taas auton takapenkille, ja -luukkun.

Lähdimme takaisin kotiin. Katsoin maisemia ikkunasta niinkuin aina. Aurinko alkoi jo pikkuhiljaa näyttäytymään taivaalla. Hymyilin pienesti itsekseni.

Auto pysähtyi ison omakotitalon pihaan. Talo oli vaalean sininen. Siinä oli kaunis pikku parvekkeen tapainen terassi toisessa kerroksessa. Sieltä näkyi suoraan takapihan puolelle. Takapiha oli iso nurmikko alue. Sitä ympäröi korkea ja valtava kuusiaita. Pienempi etupiha oli hiekkaa. Auton paikan viereltä lähti harmaa laattapolku ulko-ovelle. Rakastin sitä näkyä, miltä talo näytti ulkoa. Se oli kyllä hieno myös sisältä. Yksinkertaisesti siisti, mutta silti jotenkin erilainen kuin muut.

Siirsimme yhdessä kaikki tavarani sisälle taloon ja astelimme vielä omille paikoilleen. Tavaroiden raahaamisen jälkeen istahdin hengästyneenä sohvalle. Ihme että hengästyin jo tavaroiden kantamisesta, ja muuten liikun paljon enemmän. Minullahan tarvitsi olla hyvä kunto työni vuoksi.

Käynnistin television ja etsin sieltä suoraan perään Netflixin sovelluksen. En tiedä olinko hieman lapsellinen, kun aloin katsomaan my little ponya. Se vain oli mielestäni hyvä sarja. Olin jo viimeisen kauden toisiksi viimeisessä jaksossa. Sen jälkeen en tiennyt mitä katsoisin :c