What Is Life Really Like? 💫🕊️

027.

-jungkook nk-

Olimme juosseet ja kävelleet Jiminin kanssa monia tunteja pitkin kaupungin katuja. Etsimme paikkaa, joka näyttäisi siltä, minne gidnapattu vanki vietäisiin. Vielä emme olleet löytäneet mitään.

Jimin oli monia kertoja yrittänyt uskotella minulle, että parasta olisi lopettaa. Ainakin tältä päivältä. Taino, yöltä.

Halusin silti jatkaa. Vaikka Jimin kuinka monta yritti estää, en antanut sen onnistua.

|
-Taehyung nk-

Yritin etsiä puhelintani housujeni taskuista. Kävin kaikki mahdolliset paikat läpi. Huokaisten myönsin itselleni, ettei sitä ollut missään. Luultavasti Taeyang oli vienyt sen.

Kaaduin sängylle makaamaan selälleni. Mietin vain, miten Jungkook voi. Toivoin, että nuori poika olisi kunnossa, ja eläisi hyvää elämää, vaikken ollut paikalla. Toivoin, ettei tuo etsisi minua. Ainakaan juuri nyt. Vaikka halusin heti pikimmiten nähdä pienen Jungkookin suloiset kasvot, joku minussa esti halua kasvamasta.

Tuijotin kattoa toivoen että pääsisin pian pois. Takaisin pikku kookieni luo. Saisin taas nähdä päivänvalon, ja olla ehkä taas onnellinen. Saisin käpertyä vasten nuoremman bruneten lämmintä ja tuttua kehoa vasten.

Mukavat ja rauhoittavat ajatukseni Keskeytti oven yhtäkkinen ja nopea aukeaminen. Nousin nopeasti istumaan ja katsoin ovelle. Ystävällisen näköinen poika asteli lähemmäs sänkyäni.
Täristen peruutin sängyn kauimmaiseen nurkkaan. Juuri nyt en olisi halunnut kohdata uusia ja vieraita ihmisiä. Pelkäsin. Minä Pelkäsin vieraita ihmisiä!

Poika asteli sängylleni istumaan. Hän katsoi minua jotenkin säälivällä tavalla. En tajunnut miten joku voisi sääliä minua täällä. Luulisi kaikkien olevan samanlaisia kuin Taeyang ja Hyuna.

Katsoin pientä blondia poikaa yhä väristen sängyn nurkassa.

"Mi-mitä haluat musta!" pystyin melkein huutamalla sanomaan. Ääneni värisi kamalasti. Minä oikeasti pelkäsin.

"En halua sulle mitään pahaa. Usko pois Taehyung mä autan sut pois täältä. Tiedän susta ja Jungkookista. Oon pahoillani, että näin pääsi tapahtumaan." poika puhui. Vieläkään en tuon nimeä tiennyt. Ei se oikeastaan haitannut, mutta nimen tiedon tarve kasvoi pojan puhuessa. Halusin nyt välttämättä tietää kuka tuo mysteerinen mukava poika oli.

" Mikä su-sun nimi o-on?" takeltelin jotenkin epämääräisesti. Toivoin siitä saavan edes jonkin tason selvää.

"Olen.... Chanyeol." poika änkytti nyt itsekin. Olikohan tuokin joutunut uhriksi? Samalla tavalla kuin minä.

"Autan sut nyt pois täältä. Oon ollu samassa tilanteessa sun kanssa"

Nyökkäsin hiljaa. Olin epävärma. Jotenkin päässäni pyöri ajatus, että tämä olisi sovittu asia. Chanyeol johdattaisi minut pois, ja käräyttäisi minut muulle täällä olevalle poruukalle.

Pudistin päätäni huomaamattomasti, ja katsoin Chanyeolia silmiin. Poika katsoi minua luotettavasti.

    ~viikon kuluttua ~

~Chanyeolin nk~

Heti aamusta astelin mahdollisimman hiljaa Taehyungin huoneelle. Koputin oveen ja sain luvan astua sisään. Suljin oven perässäni ja Istuin Taehyungin viereen tuon sängylle.

"Huomenta" sanoin hymyillen rauhallisesti.
"Ootko valmis?" kysyin vielä perään. Halusin varmistaa pojan olevan valmis pakoon.

Taehyung nyökkäsi varmasti ja hymyili vastaukseksi. Nyökkäsin itsekin. Olin suunnitellut paon alusta loppuun tarkasti.

Näytin Taehyungille suunnitelmani paperilta. Poika hyväksyi sen nyökkäämällä.

Päätimme aloittaa paon heti paikalla.
Niin yksinkertaista, kuin se olikin, avasimme ikkunan ja tiputimme alas itse tekemäni pakotikkaat.
Päästin Taehyungin laskeutumaan ensin maan pinnalle ja menin sitten itse perässä.

Maan pinnalle päästyämme, lähdimme minun johdolla pinkomaan keskelle metsää. Siellä odotti autoni, jonka olin aiemmin tänne tullessani jättänyt. Nappasin avaimet housujeni taskusta ja avasin auton ovet yhdellä painalluksella.

"Noniin. Eikun sitten menoksi" naurahdin ja avasin kuskin paikan oven. Istuin penkille ja pamautin oven taas kiinni. Olin kiinnittämässä juuri vyötä, kun Taehyung istuutui viereiselle penkille, pelkääjän paikalle.

Kiinnitimme molemmat omat vyömme, ja Taehyung sulki vielä oven. Käynnistin auton käyntiin ja lähdin ajamaan pois metsästä.

Tiesin juuri ja juuri missä olimme, jq pääsin ajamaan keskustaan.

"Käydäänkö hakemassa syötävää? Kamala nälkä" Taehyung aloitti uuden keskustelun välillemme.

"Käyhän se. Minne mennään, vai onko sillä mitään väliä???" kysyin.

"Ei, ei sillä ole väliä. Kunhan saan jotain hyvää syötävää." poika naurahti.

Käänsin auton pienelle tielle, joka johti mukavaa ja pientä ruokapaikkaa kohti. Pysäytin auton yhdelle parkkipaikoista, ja sammutin moottorin. Avasin turvavyön ja astuin autosta ulos. Odotin toisen astuvan autosta ulos, että voisin lukita ovet.

Lähdimme yhdessä astelemaan kohti ruokapaikan ovia. Avasin ovet ja menin ensimmäisenä sisään, jääden odottamaan Taehyungia paikan eteiseen.
Pojan tultua ovesta sisään ja suljettua sen, sipsutimme tiskille tilaamaan jotain pientä syötävää. Tilasimme ruoat mukaan otettaviksi. Söisimme ne sitten autossa matkalla minun kotiini.

Istuimme pöydässä ainakin viisi minuuttia, odottaen tilauksiamme.

Vielä minuutti.

Noin kuuden minuutin kuluttua pitkä ja hoikka tyttö toi tilauksemme pöytään. Kiitimme ja maksoimme, ja lähdimme takaisin autolle.
Avasin ruokapussini ennen kuin lähdin ajamaan keskemmälle kaupunkia.

Sivusilmällä katsoin kun Taehyung vieressäni suloisesti mutusti ruokaansa. Itse söin aina välillä, mutta suurimmaksi osaksi keskityin ajamiseen.

Vihdoin kun pääsimme pienen omakotitalon pihaan, astuimme autostani ulos ja suljin ovet. Nappasin talon avaimet taskusta ja avasin ulko-oven. Päästin Taehyungin ensin sisään, ja menin sitten itse perässä sulkien oven takaani.

Vein ruokapussini pienen keittiön pienelle pöydälle ja istahdin pehmustetulle puupenkille. Päätin syödä nyt ruokani loppuun, kun en sitä ajaessa ehtinyt syödä. Taehyung istui vastapäätäni ja tuijotti pöytää kamalan vaivalloisen oloisena.

"Onko kaikki hyvin?" kysyin äkkiä suu täynnä ruokaa.

"Ummm... Joo kai" pojan kasvot olivat harvinaisen vaaleat.

"Mä nään että sulla ei ole kaikki okei. Kertoisit nyt. Mä voisin ehkä auttaa sua" yritin kaikkeni saada poikaa kertomaan, mikä tuota vaivasi.

"Huoh okei.... No kun siis ton kidnappauksen takia mä jouduin eroon mulle tosi tärkeestä henkilöstä."

"Minkä niminen hän on? Saatan ehkä tuntea. Jos vaan kerrot"

"Jungkook. Jeon Jungkook." poika änkytti taas.

Mietin hetken. Ihan kuin olisin kuullut tuon nimen ennenkin, ja tuntisin sen nimisen henkilön.

"Taidan tuntea hänet."