-kertojan nk-
keskellä yötä Taehyung heräsi painajaiseen. Unessa tuo oli menettänyt itselleen tärkeän ja rakkaan ihmisen. Poika nousi sohvalle istumaan ja yritti tasata hengitystään. Äkkiä tuo huomasi itkeneensä. Posket olivat kyynelistä märät, ja paita reunuksesta kostea. Myös tyyny, joka Taehyungilla oli, oli kostunut kyynelistä. Uni oli ollut pojalle niin toden tuntuinen.
Taehyung nousi ylös ja käveli pieneen keittiöön. Poika avasi kaikki kaappien ovet etsien lasia. Kauan etsittyään Taehyung löysi lasin, laittoi sen hanan alle ja täytti kylmällä vedellä. Lasi tyhjeni melkein sekunnissa.
Laskettuaan lasin tiskipöydälle, tuo jäi nojaamaan käsillään pöydän pintaa vasten. Taehyung sulki silmänsä yrittäen kertoa itselleen, ettei juuri näkemänsä uni ollut totta, ja että Jungkook olisi täysin kunnossa tuon päästessä takaisin nuoremman luo.
Chanyeol eksyi myös keittiöön. Hänkin oli tullut juomaan. Poika huomasi heti Taehyungin nojaavan pöytään. Blondi kävi nopeasti hakemassa lasin ja täyttämässä sen vedellä, ja meni sitten toisen taakse ja laski kätensä tuon selälle. Taehyung kääntyi katsomaan juuri tullutta Chanyeolia. Vaaleatukkainen poika yritti jotenkin hymyillä, mutta ei onnistunut. Huonot ajatukset vyörysivät koko ajan yli muun maailman.
"Mikä sulla on? Oot selvästi itkeny. Voit kertoo mulle. Oon ihan vaikka sitä varten tässä" Chanyeol hymyili Taehyingille lohduttavasti. Hän taputti toisen selkää rohkaistakseen kertomaan todellisen tilanteen.
Yht'äkkiä Taehyung kääntyi kohti Chanyeolia. Lasi blondin kädessä tippui lattialle. Vedet levisivät sinne tänne. Onneksi lasi ei rikkoutunut.
Taehyung nappasi Chanyeolin tiukkaan halaukseen. Tuo painoi päänsä toisen rintaa vasten ja alkoi itkeä lohduttomasti.
"Shh shh... Ihan rauhassa nyt vaan. Lopeta itkeminen ja hengitä. Kerro mulle heti ku oot valmis. En pakota"
Taehyung hengitti raskaasti yrittäen tasata sitä mahdollisimman hyvin. Tuon ollessa valmis kertomaan murheensa Chanyeolille, poika avasi suunsa ja kertoi : "Mulla on vaan niin kamala ikävä Jungkookia. Pelkään koko ajan että kun palaan, se ei oo enää täällä. Tai sille on sattunut jotain kamalaa. Näin jopa pahaa unta, että menetin sen. Mua vaan pelottaa ihan hitosti" Taehyung kasteli kyynelillään Chanyeolin paidan etumuksen.
"Anteeks ku kastelen sun paidan" Taehyung nyyhkäisi siirtäen katseensa Chanyeolin silmiin.
Chanyeol hymyili huvittuneena, mutta ymmärtäväisenä ja silitti Taehyungin poskea, pyyhkien samalla kyyneliä pois.
"Ei se haittaa Taehyung, ei se haittaa" tuo kuiskasi.
Chanyeol painoi toisen uuteen halaukseen. Halaus oli kannustava.
Irrottauduttuaan toisistaan, Chanyeol käski Taehyungin sohvalle odottamaan. Vaaleatukkainen nuori teki niin kuin sanottiin. Tuo ei uskaltanut sanoa vastaan, tai ehdottaa muutakaan. Tällä aikaa Chanyeol lämmitti kaksi mukia kaakaota. Valmiit kaakaot hän asetteli pienelle muovitarjottimelle, ja asetti mukeihin vielä kivan väriset pillit. Tarjottimen poika kantoi olohuoneen pöydälle, ja istui Taehyungin viereen sohvalle. Blondi kietoi heidän ympärilleen ison viltin, joka oli toiminut Taehyungin peittona yön.
"Haluatko puhua vielä jostain??" Chanyeol kysyi varovasti. Hän ei halunnut millään tavalla painostaa Taehyungia kertomaan mitään. Ei tuon ollut pakko jollei halunnut.
Taehyung pudisti päätään. Chanyeol ymmärsi ja nyökäytti. Hän nappasi tarjottimelta molemmat mukit, ja ojensi niistä toisen Taehyungille. Toinen nuorista otti mukin vastaan ja maistoi sitä varovasti. Kaakao oli kuumaa, joten Taehyung puhalsi sitä hieman. Chanyeol katsoi Taehyungia hymyillen.
Chanyeol joi oman kaakaonsa nopeasti sen kuumuudesta huolimatta. Kun molemmat olivat juoneet kaakaonsa, nuo käpertyivät toisiaan vasten. Chanyeol silitti Taehyungin selkää.
"Mennäänkö takaisin nukkumaan? Kello on vielä aika vähän yöllä" Chanyeol ehdotti melkein kuiskaten.
"Joo" Taehyung vastasi puoli unesta. Pojan silmät olivat melkein kiinni ja tuon pää lepäsi Chanyeolin olkapäällä. Blondi naurahti ja kysyi : "Haluutko tulla mun kanssa mun huoneeseen nukkumaan? Sohva saattaa olla hieman epämukava. Ainakin sänky on mukavampi. Sen tiedän. Olen itsekin joskus nukkunut tuossa sohvalla"
Taehyung nyökkäsi. Tuskin poika edes sisäisti mitenkään mitä Chanyeol sanoi. Niin unessa tuo jo oli.
"Näytät olevan tosi väsynyt. Jos mä kannan sut" Chanyeol ehdotti. Taehyung kuitenkin kieltäytyi ravistamalla päätään kovaa.
"No. Ihan miten vaan tahdot" Blondi poika naurahti ja nousi ylös. Taehyung lähti kohti makuuhuonetta edellä. Chanyeol tahtoi kävellä jäljessä ihan vain siltä varalta, jos edellä menevä vaikka kaatuisi, kun nukahtaisi pystyyn.
Taehyung käveli melkein puolet matkasta hoiperrellen kuin olisi pahasti kännissä. Viimeisen kulman kohdalla pojan jalat kuitenkin pettivät. Taehyung kaatui lattialle. Käsillään tuo yritti ottaa vastaan seinän kulmasta. Chanyeol peitti suunsa käsillään, ettei olisi nauranut. Eihän tässä tilanteessa olisi saanut nauraa, mutts blondi ei voinut reaktiolleen mitään.
Chanyeol kävi nappaamassa Taehyungin syliinsä, ja kantoi toisen sängylleen. Blondi istui Taehyungin vieressä hetken, kunnes peitteli tuon ja itsensä. "Hyvää yötä" Chanyeol kuiskasi jo nukkuvalle Taehyungille.
Pian oli jo Chanyeolkin täydessä levollisessa unessa.
**
Aamulla Taehyung heräsi ensimmäisenä. Herätessään hän huomasi Chanyeolin nukkuvan kädet ja jalat kiedottuna hänen ympärilleen. Taehyung naurahti ihan hiljaa. Aivot kävivät niin hitaalla, että vasta pitkään siinä maattuaan, hän tajusi mukkuneensa Chanyeolin sängyssä blondin vieressä. Mitään muistikuvaa ei ollut, miten hän oli siihen joutunut. Taehyung oli ollut yöllä heräämisen jälkeen niin väsynyt, että viimeinen muisto mitä siitä oli jäljellä, oli se, kun hän vuodatti kyyneleitään Chanyeolia vasten.
Taehyungilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin herättää Chanyeol, kun tuo halusi ylös. Vaaleatukkainen yritti ravistella Chanyeolia hereille kaikin tavoin. Huutaa tuon korvaan hän ei ruvennut.
Monien yrityksien jälkeen vihdoin Taehyung sai Chanyeolin hereille. Poika katsoi Taehyungia ihmeissään ja näytti hetken jo miettivän, mitä Taehyung teki hänen sängyllään, hänen vieressään. Kuitenkin kaikki valkeni tuolle kun hetken mietti.
"Nukuitko paremmin?" Chanyeol kysyi.
"Joo" Taehyung vastasi lyhyesti. Hän oli nukkunut paljon paremmin, kuin aikaisemmin sohvalla. Se oli huomattavasti kovempi. Ehkä kaikki Chanyeolin muut kaverit olivat vain niin kännissä, ettei sohvan pehmeydellä taikka kovuudella ollut minkäänlaista väliä.
/
Kommentoikaa kaikkea hasua xD
YOU ARE READING
What Is Life Really Like? 💫🕊️
Fanfiction{VALMIS} Kouluun tulee uusi poika, Taehyung. Aluksi Jungkook ei välitä tuosta ollenkaan, mutta ajan kuluessa nuoren tunteet alkavat kasvaa. Mitä tapahtuu? Jatko osa: what was life like before death pt. 2
