What Is Life Really Like? 💫🕊️

58

Pov' Kim Taehyung

•

En voinut uskoa tätä todeksi. Vihdoin Jungkook oli kokonaan minun. Ja ikuisesti. Olisimme ikuisesti onnellisina yhdessä.

Pidin Jungkookia käsistä kiinni katsoen tuon kauniita, kirkkaita silmiä. Tuntui etten saisi katsettani ikinä irti noista. Maailman upeimmista silmistä. Ruskeat, kirkkaat ja sellaiset joista näkee koko universumin sekä samalla tulevaisuuden. Ja se tulevaisuus oli upea, mahtava ja ikimuistoinen. Ainakin toivoin niin.

Hetken päästä menisimme pieneen rakennukseen joka oli koristeltu samalla teemalla kuin tämä ranta. Valkoisella teemalla. Jostain syystä pidin tästä valkoisesta.

Päätimme Jungkookin kanssa että menisimme ihan hetkeksi kotiin. Menisimme vain sitä kautta ennen juhlapaikalle menoa.

"Oot niin komee~" Kuiskasin Jungkookin korvaan virnistäen pienesti. Tiesin kyllä tasan tarkkaan missä merkeissä viettäisimme huomisen. Pysyisimme peiton alla koko päivän ja yön.

•

Hetken päästä jo lähdimme kävelemään kotiin. Sinne ei olisi kävellen kamalan pitkä matka, joten ehtisimme hyvin käymään siellä. Pidin koko matkan tiukasti kiinni Jungkookin kädestä.

"Oon niin onnellinen ku oot nyt kokonaan mun" Kuiskasin hiljaa. Käännyin katsomaan vieressäni kävelevää nuorempaa blondia kävellen samalla eteenpäin.

"Niin mäki" Jungkook hymähti ja katsoi minua nyt myös.

Katsoin sen jälkeen nopeasti yhdistettyjä käsiämme ja Jungkookin sormessa olevaa sormusta. Niin kaunis.. Pieni timanttisormus koristi tuon silmiä kauniisti.

•

Pääsimme kodillemme ennätys ajassa hihih. Kiiruhdin edeltä keittiöön ja kaivoin keittiön yhdestä laatikosta pienen paperipussin. Astelin takaisin Jungkookin luo ja ojensin pussin tuolle.
"Avaa se. Se on sulle. Tavallaan ku lahja" Sanoin ja odotin innolla tuon avaavan pussinsa.
Jungkook avasi pussin ja kurkkasi sinne sisälle. Huomasin heti kuinka hänen katseensa kirkastui entisestään.
"No mitä tykkäät?" kysyin ja katsoin tuota hymyillen iloisena
"Tää on aivan ihana lahja. Miten sulla oli varaa tälläseen?" hän lopulta kysyi. Olin varannut meille yhteisen ulkomaan matkan. Kerroin tuolle kaiken mitä tuo nyt ikinä halusikaan tietää. Aika pian sen jälkeen lähdimme kävelemään juhlapaikkaa kohti.

Taino, oikeastaan vain minä kävelin silloin. Kannoin yllätyksekseni jo nyt väsynyttä Jungkookia repparissa. Ei se minua haitannut. Se oli vain todella suloista. Ihme ettei tuo jo nukkunut. Sen verran väsyneeltä tuo vaikutti.

Kuulin taas kerran yhden syvän haukotuksen selässäni roikkuvalta nuoremmalta blondilta.

"Ootko varma et jaksat? Voin kyllä viedä sut kotiin nukkumaan" Huokaisin hiljaa jatkaen kuitenkin matkaa samalla.

"Ei... Mä *haukotus* jaksan kyllä tulla sinne. Ja oishan se.. hhahh.. Outoa ettei toinen meistä tulis paikalle ollenkaan" Jungkook selitti perusteellisesti. Nyökkäsin vain vastaukseksi. Jos saisin päättää veisin tuon kyllä heti paikalla kotiin unille.

Pääsimme perille jonkin ajan päästä. Avasin mökkirakennuksen oven. Sieltä tuli heti ihana tuoksu hyvistä ruuista. Kuulin myös ihmisten puhetta, joka sai minulle hymyn suulle. Olin onnellinen että sain vihdoin kohdata tämän päivän.

•

Kaikkien maailman puheiden ja pienien lahjojen jälkeen pääsimme syömään. Haimme kaikki isot lautaselliset ruokaa. Oli jo aikakin, sillä nälkä alkoi tulla kovempana kuin koskaan ennen.

Söin ruuan rauhassa mutta kuitenkin äkkiä. Hain vielä lisää. Söin senkin. Eniten odotin jälkiruokaa. Vihdoin kun koitti sen aika, hain itselleni ison lautasellisen kaikkia tarjolla olevia herkkuja. Heti kun palasin pieneen pöytäämme Jungkook nousi ja lähti hakemaan itselleenkin ilmeisesti jälkiruokaa. Leveä hymy levisi vain enemmän kasvoilleni huomatessani Jungkookin palaavan pöytään myös leveä hymy kasvoillaan.

Hänen istuttua tuolilleen annoin pienen mutta pitkän suukon tuon hiuksien sekaan. Hymyilin vain koko loppu ajan syöden jälkiruokalautaseni kokonaan tyhjäksi. Sen jälkeen olin ihan täynnä.

•

Pidimme koko loppu päivän hauskaa.

Kukaan meistä ei osannut odottaa mihin tämä päivä johtaisi. Miten tässä loppuen lopuksi käy?

Odotimme hyvää.
Toivoimme hyvää.
Mutta mikään ei ollut varmaa.

•

Myöhään yöllä makasimme Jungkookin kanssa sängyllämme ja katsoimme toisiamme hymyillen onnellisina. Emme puhuneet paljoa. Emme tarvinneet sanoja kuvaamaan onnellisuuttamme. Sen huomasi jo katsomalla toista tarpeeksi syvälle silmiin ja sydämeen.

Mutta pitääkö se sanoma paikkaansa vai ei?
Rakkaus on sokea?
Sitä ei ketään tiedä. Ainakaan vielä.

Odotimme enemmän.
Saimme enemmän.
Välttämättä hyvät odotukset eivät kohtaa todellisuutta.

Nyt vain päätimme elää täysillä välittämättä siitä mitä tulevaisuus toisi joskus mukanaan. Rakastimme toisiamme. Ja se oli tärkeintä.