What Is Life Really Like? 💫🕊️

13. Patjoja Ja Muumitikkareita

                   ~Jungkook nk~

"Kerro nyt mikä sua vaivaa" anelin.

"Okei mä kerron. Mä tykkään susta. Mut Jimin taitaa olla jo varannu sut.." Taehyung huokaisi.

Tuo tunki suuhunsa vuoron perään uusia suklaamunia. Ilmeisesti poika hermoili.

"Mmmmmm... Tuota.." mietin tarkkaan mitä seuraavaksi sanoisin.
"Ei me olla Jiminin kanssa. Vaikka se tykkää musta, mulla ei oo mitään sitä kohtaan." naurahdin lisäksi.

"Umm.. Okei" harmaatukka änkytteli.

Hymyilin pojalle rohkaisevasti. Yritin parhaani mukaan saada tuon olon mukavaksi luonani. En tiedä miten hyvin siinä onnistuin, mutta ainakin yritin. Söimme siinä hetken aikaa ihan hiljaa.

"Vi-voisinko mä jäädä Y-yöks?" Taehyung änkytti siirtäen katseensa minuun.

"Tottakai voit jäädä" hymyilin.
"käyn laittamassa sulle pedin mun huoneeseen. Tuuks mukaan vai ootaks tässä?"

"Mmm... Noi voin tulla vaikka mukaan" harmaatukka mietti hetken ja vastasi sitten tulevansa mukaani.

Nyökkäsin ja nousin sohvalta ylös, poika perässäni. Lähdimme yhdessä pieneen varastoon. Menin itse edeltä ja vanhempi perässä. Yritimme saada patjaa roinien keskeltä. Patja oli lujasti jumissa. Revimme sitä kaikin voimin. Kuitenkin tömähdimme yhtäaikaa lattialle ja ovi pamahti kiinni. Nousin äkkiä hätäisenä ylös ja yritin riuhtoa ovea auki. Se ei auennut kuitenkaan. Käänsin katseeni pikaisesti Taehyungiin. Poika näytti rauhalliselta, kun taas itse olin kauheassa paniikissa. Yritin kaikin voimin ja tahdoin saada ovea auki. En missään vaiheessa vain onnistunut. Luovutin. Pyllähdin lattialle Taen viereen. Painoin pääni polviin ja suljin silmäni.

               ~taehyung nk~

Jäimme sitten Jungkookin kanssa jumiin pieneen ja ahtaaseen varastoon. Poika oli yrittänyt kaikkensa saada ovea auki, ilman tulosta. Nyt brunette istui vierelläni pää polvissa. Kuulin pientä nyyhkytystä. Kuulin selvästi nuoremman raskaan mutta taukoilevan hengityksen.

"Mikä on?" kysyin ja asetin käteni tärisevän mytyn ympärille.

Poika nosti kasvonsa polvistaan. Tuo katsoi minua kärsivänä silmät kyynelistä punaisina. Jungkookin naama oli aivan märkä. Silitin toisella kädelläni rauhoittavasti bruneten selkää.

"M-mä..." nuorempi brunette yritti tasata sanojaan, mutta turhaan.

"Mitä sä? Kerro vaan" huolestuin.

"M-Mä... Pe-pelkään a-ahtaita pa-paik-paikkoja" bruneten itku vain paheni.

Onnekseni sain pojan sanoista selvää. Yritin lohduttaa tuota silittämällä pojan pehmeitä hiuksia kädelläni. TUON HIUKSET OLIVAT NIIN PEHMEÄT!!

"Ihan rauhassa nyt vaan. Ymmärrän kyllä jos sä pelkäät ahtaita paikkoja, mut mä oon täällä sun seurana"

Jungkook nyökkäsi vaisusti. Hymyilin hieman. Pääsisimmekö täältä pois? Tulisiko ketään päästämään meitä täältä, vai ku olisimmeko tänne!?
      
                2tunnin kuluttua

                ~jungkook nk~

Kuulin äkkiä ulko-oven aukeamisen ja kiinni pamahtamisen. Havahduin äkkiä mietteistäni ja tuijotin varaston ovea taukoamatta. Hysteerinen toivon tunne valtasi koko kehoni.

"Täällä! Apua!" huusin niin lujaa kuin pystyin. Toivoin tulijan olevan äitini, joka tulisi pelastamaan meidät täältä. Pian kuulin varaston ulkopuolelta hiljaisia askelia ja huhuilua.