Kauhutarinoita:3

Nukke

"Olet sairas..." He sanoivat kaikki yhteen ääneen. Tuijotin heitä uskomatta. " Te ette siis usko minua?" He pudistelivat päitään, vilkuilivat toisiaan ja kääntyivät. Heidän selkänsä loittonivat. Aiemmin päivällä, olin saanut oudon puhelun tuntemattomasta numerosta. " Aika kliseistä? Ajattelette....ehkäpä. Näin kun miettii että tämä on kauhutarina. Niin...voihan se olla. Mutta minulle, se oli kaikki oikeasti vakavaa." Olin kertonut ystävilleni puhelusta. Ja siitä mitä puhelimesta oli kuulunut. He vain...pudistelivat päitään kuten äsken, kun he päättivät pettää minut hädän hetkellä.
" Ring! Ring!" Jep...tuo on puhelimeni soittoääni. Aika tylsä. Jahas...soittaja on "Tuntematon" . Huolestuneisuuden pitäisi nyt paistaa kasvoiltani, ja myönnetään. Olen kalpea. Minua pelottaa. Vastatako vai eikö? Vastaan. Painan vihreää luurimen kuvaa.

" Haloo..?" Hetken on hiljaista. Mutta sitten...alkaa kuulua epämukavaa nirskuntaa ja kohinaa. " Huhuu, kuka siellä?" Lähden kävelemään, yhä yrittäen tavoittaa soittajaa. Tien vieressä on vanha mielisairaala. Toiminnasta poistettu. Olen joskus seikkaillut siellä ystävieni kanssa. Pelottava paikka...myönnetään. Yhtäkkiä kuulen puhelimen ulkopuolelta samaa kirskuntaa mitä puhelimesta. Pysähdyn niille sijoilleni ja alan kuunnella. Vilkaisen sairaalaa, ja yhdessä ikkunassa on joku. Mutta ymmärrän, että se on vain mannekiini. Jotkut toivat vanhoja resuja mannekiini nukkeja sairaalaan ihmisten peloteiksi. Sisällä on paljon niitä. Tuijotan nukkea. Sen rauhallisia kasvoja, kunnes ymmärrän, että meteli tulee samaisesta ikkunasta. Ja että...nukella on puhelin kädessään. " Joku pilailee kanssani! Sen tyypin on pakko olla joku ystävistäni! He ovat taatusti sisällä!" Sen vuoksi he varmasti esittivätkin etteivät usko minua. " Olen vihainen heille!"  Astelen sairaalan pihaan ja etsin sen pienen sisään käynnin mistä aina menemme sinne. Löydettyäni sen, kipitän sisään. Laitan puhelimestani taskulampun päälle. Kitinä kaikuu käytävillä. Minua ei pelota, sillä tiedän että ystäväni ovat kaiken takana. " Tulkaa esiin! Tiedän että te pilailette. En aio päästää teitä kuin koiraa veräjästä."
Pääsen huoneeseen jossa on nukke puhelin kädessä. Revin puhelimen nukelta ja alan tutkia sitä. Puhelin on vanha ja kulunut. Toiminta kelvoton pian. Mutta näemmä toimii vielä. " Kenen puhelin tämä on?" Katselen kuvia, ja ne kaikki ovat minusta. " Mitä helvettiä te nyt oikein leikitte!" Alan huutaa ystävilleni. Vilkuilen ympärilleni. Mutta ketään ei näy. Kirskunta on vain voimistunut.
Käännyn kohti nukkea ja puhelin putoaa käsistäni. Nukke on kääntynyt kohti minua. Se siis istui pyörätuolissa koko ajan. Tuijotan sitä peloissani. " Tää ei oo hauskaa!! Tulkaa esiin ja lopettakaa tää! Tiedän et te teette tän!" Huudan jo hiukan paniikissa.

"Eivät he tee..." Robottimainen ääni sanoo. Se on nukke edessäni. Pelästyn ja säntään ulos huoneesta. Kirskunta on loppunut ja käytävä on täynnä, mannekiineja pyörätuoleissa. " Mitä helvettiä! Apua!!! Lopettakaa!! Tää riittää jo!! Etteks te nää! Mä pelkään! Saitte haluamanne!!" Alan itkeä. Kirskuntaa kuuluu takaani.
" Ei, emme saaneet vielä haluamaamme. Haluamme sinut." Käännyn ja näen huoneessa olleen nuken. Sen ääni on karmivan rosoinen. Tuijotan nukkeja paniikissa. Olen piiritetty! Ne alkavat huojahdella pyörätuoleissaan, liikuttavat jäseniään, pyörittävät päitään... Kaukaa käytäviltä kuuluu lisää nitinää. Erilaista. Ja näen nukkeja..käveleviä nukkeja. Kaadun lattialle. Kiljun ja itken. Ja toivon kaiken olevan vain pilaa. Mutta..se ei ole.

Nuket kulkevat kohti minua. Kurottavat likaisia muovikäsiään kohti jalkojani. Kasvojani. Haluavat minut! Minkä vuoksi? Alan kuulla piipittävää ääntä. Ääni voimistuu. Yhtäkkiä tuttu ääni sanoo "Herätys.." . Ja sitten..herään painajaisestani. :3
No juu...ei nyt mikään niin pelottava. Eikä nyt niin hyväkään, mutta ihsm.