Kauhutarinoita:3

Palo

Oli viileä iltapäivä.
Carolyn oli kävelyllä metsässä.
Hän katseli puita ja toivoi kesän tulevan pian.
Lehdettömät oksat näyttivät käsiltä jotka kurottivat taivasta kohti.

Hän oli suurten metsä peltojen kohdalla.
Hän siristi silmiään iltapäivän auringossa. Jokin seisoi pellolla.
Se oli lyhyt. Kuin lapsi.
Lapsella oli kuitenkin jotain omituista päässään.
Yksisarvisenpää. Ilmeisesti jokin merkillinen maski.

Carolyn pysähtyi ja huusi lapselle.
"Mitä teet siellä?"
Lapsi huomasi hänet ja kääntyi.
Lapsi pudisti päätään ja ryntäsi metsään.
Carolyn oli hämillään.
Lähellä ei asunut lapsia.
Carolyn hyppäsi ojan ylitse pellolle ja päätti seurata lasta.
Ehkä hän oli eksynyt.

Lapsi juoksi kaukana, mutta Carolyn oli huolissaan.
Pian olisi ilta ja metsässä oli vaarallista pimeän tullen.
Aurinko loi vielä viimeisiä säteitään pellon ylle. Metsä lähestyi.
Alastomat oksat kurottivat aurinkoon lohduttomina.

Carolyn oli seurannut lasta jo tovin. Hän oli todella huolissaan ja halusi tietää miksi lapsi oli yksin keskellä ei mitään.
Hän oli myös pannut merkille lapsen vähäiset vaatteet.

Oli alkanut pimetä. Carolyn tarkasti kellon ja se oli jo seitsemän illalla.
Lasta ei enää näkynyt. Mutta Carolyn tajusi ettei enää tiennyt missä oli.
Pimeys oli saartanut hänet uhmaavasti ja hitaasti.

"Voi paska! Puhelimestakin loppuu kohta akku. Voi saatana." Hän kirosi ja mietti mitä tekisi.
Puhelin alkoi temppuilla kunnes se sammui.
Oli todella pimeää. Aurinko oli jo laskenut ja Carolynia alkoi pelottaa.

Yhtäkkiä hän näki valoa.
Se kiisi metsän läpi.
"Se lapsi." Carolyn lähti lapsen perään.
"Odota!"
Mutta lapsi juoksi.

Viimein lapsi pysähtyi. Carolyn hiipi hitaasti metsästä pienelle aukiolle. Siellä oli muitakin valoja. Ja lapsia. Kaikilla lapsilla oli päässä ihmeelliset eläin maskit.
"Hei, tarvitsen apua."
Carolyn käveli lasten keskelle.
Lapset pysähtyivät ja tuijottivat häntä hievahtamatta.

Carolynia alkoi epäilyttää.
Yhtäkkiä kaikki lapset alkoivat juosta hänen ympärillään.
Kaikki valot sammuivat ja tuli pilkko pimeää.
Carolyn kiljui ja yritti harhailla pimeydessä.
Hän yritti tunnustella maata kunnes hänen jalkansa lipesi ja hän putosi.
Hän tömähti kovaan maahan ja voihkaisi kivusta.
Valoja näkyi yläpuolella.
Hän oli kuopassa.
Lapset tulivat kuopan viereen ja he tuijottivat tyhjillä eläinten silmillään Carolynia.
Carolyn tunsi allaan jotain kovaa.
Hän näki käden.
Silloin paniikki valtasi hänet.
Hän muisti että hänen kotinsa läheltä oli kadonnut eräs naapuri.

"Apua!!" Hän kiljui.
Lapset olivat hiljaa ja alkoivat pyöriä kuopan ympärillä.
Sitten he pysähtyivät ja tuijottivat taas Carolynia.
He nostivat käsissään olevat kynttilät kohti taivasta ja pudottivat ne kuoppaan.

Carolyn sai yhden liekin tarttumaan käteensä.
Hän kirkui kivusta. Ja lapset katselivat paloa.
Hän paloi elävältä. Kivuissaan. Yksin.

Illassa tuoksui palanut liha ja savu sykerö nousi taivaalle hiljaa illan pimeydessä.
Kiljunta kuului kauas, mutta ei tarpeeksi kauas että joku olisi kuullut.
Lapset jäivät metsän pimeyteen odottamaan seuraavaa uhria.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Pakotin itteni yrittää vielä jotain. Mut en vaa osaa nyt. :(
LoL ainaki yritän