Kauhutarinoita:3

Lahja

Oli talvi. Pimeä ilta. Tuuli puhalsi nurkissa ja pyöritti lunta ikkunaa vasten.
Katsoin ulos ikkunasta ja odotin vanhempieni palaamista kaupasta.

Viimein auton valot valaisivat pihatien. Talomme oli kaukana muusta asutuksesta. Ja kotiimme johti pitkä tie peltojen välistä.
Juoksin ovelle yö mekossa.
"Hei!!!"
Äiti käveli sisään käsissään suuri paketti. Isä kantoi kauppakassit.
"Anteeksi Annie, mutta saimme juuri kutsun 20 kilometrin päässä asuvilta naapureiltamme. He pitävät tänä iltana juhlat. Joudut olemaan yksin illan, pärjäätkö?"
Äiti näytti olevan tohkeissaan juhlista, joten en viitsinyt sanoa että en haluaisi olla yksin isossa talossa.
"Okei... menkää vai. Osaan lämmittää illallista ja käydä suihkussa yksin. Muuten, mikä on tuo suuri paketti?"
Katsoin lattialla olevaa pitkää suoraa pakettia.

"Sen piti olla yllätys, mutta avaa se jos haluat. Se on aikainen joululahja." Äiti hymyili ja meni vessaan laittautumaan.
Katsoin pakettia kiinnostuneena ja aloin avata kääreitä.

Hyvästelin vanhempani ovella.
"Nähdään aamulla! Pitäkää hauskaa!!" Vilkutin heille. Pakkanen ja kylmä tuuli sai minut tutisemaan.
Lukitsin etuoven ja varmuudeksi myös väli oven.

Katsoin valtavaa nukkea jonka olin asettanut istumaan olohuoneen sohvalle. Sen valkeat kasvot olivat kiiltävät ja hiukset olivat kauniilla korkki ruuveilla.
Silmät näyttivät yllättävän eläväisiltä, kun miettii kuinka lasittuneet silmät nukeilla yleensä oli.

"Olet syntymäpäivä lahjani. Uusi ystäväni."
Nukke oli kaunis, mutta jollain tavalla pelottava.
Jätin sen istumaan olohuoneeseen kun lähdin suihkuun.

Lukitsin kaikki ovet ja suljin ikkunat. Sammuttelin rauhassa valoja, samalla kun kuivasin pyyhkeellä hiuksiani.
Kävelin olohuoneeseen ja nukke istui yhä sohvalla.
"Et liiku...haha...surullista. Mikä voisi olla nimesi? Gabriellen. Se käy."
En keksinyt parempaa.

Katsoin vielä nukkea. Se tuijotti takkaa.
Posket olivat punaiset.
"Hyvää yötä Gabriellen. En ota sinua huoneeseeni, sillä emme tunne vielä tarpeeksi hyvin." Nauroin itselleni, sillä juttelin nukelle.
Valot sammuivat ja nukke jäi istumaan pimeyteen.

Luin hetken kirjaa.
"Huoh...ulkona on taatusti paljon pakkasta. Taidan laittaa nukkumaan."
Suljin valoni ja painoin pääni tyynyyn.

Keskellä yötä kuitenkin heräsin. Kuulin kopsahduksen alakerrasta. Sitä seurasi joukko outoja ääniä. Ensiksi kahinaa, sitten kopinaa. Kuin joku kävelisi korkokengillä.
Tuijotin ovelle.
"Äiti? Sinäkö siellä?"
Ei mitään.

Sitten kopina jatkui. Portaissa.
"Annie...etkö tiennyt että pelkään pimeää?"
Kuului ääni. Pienen tytön käheä ääni.
"Mitä? Kuka siellä?!"
Kopinaa.
Kahinaa.
Äänet olivat oveni takana.
"Annie...miten saatoit jättää minut alas pimeyteen?"
Itkua.

Tärisin pelosta ja hämmennyksestä.
Nousin hitaasti sängystä.
Kopinaa. Se oli nopeaa ja kuulosti menevän alas.
Avasin oven ja katsoin käytävään.
Ei mitään.
Kävelin hitaasti alas.
Olohuoneeseen tulvi valoa ulkoa. Kuu.
Gabriellen istui yhä sohvalla.
"Sinäkö se olit?" Katsoin nukkea ja naurahdin.
"Gabriellen...voi sinua."

Yhtäkkiä nukke käänsi päänsä kohti minua.
"Kuinka kehtaat sanoa minua Gabrielleniksi?!" Sen pehmeä lapsen ääni muuttui käheäksi.
Kiljuin kauhusta.
Juoksin keittiöön hakemaan veistä.
Kuulin kopinaa.
Naurua.

Mekko vilahti portaiden juurella.
Pidin käsissäni veistä.
"Tule esiin!! Hirviö!!"

Nuken kasvot kurkistivat seinän takaa.
"Leikitään piilosta! Sinä etsit!"
Kopinaa ja sen saattelemana naurua.
Itkin ja olin kauhuissani.
"Mitä haluat!!"
Ei vastausta.

Kävelin käytävällä. Valot eivät toimineet.
Yhtäkkiä eteisessä syttyi valo. Nukke seisoi valossa. Sen valkeat kasvot olivat vääntyneet epämiellyttävään virneeseen.
"Hae minut!" Se kikatti käheällä äänellä.
Se kääntyi ja avasi ulkooven.

"Voin lukita sen ulos!" Juoksin ovelle.
Katsoin eteisen ikkunasta ja se seisoi ulkona lumi sateessa.
Sen punaiset posket olivat alkaneet sinertyä. Sen huulet olivat jäätyneen siniset.
"Tule! Leikitään yhdessä!"
Se kikatti.
Vaikka en halunnut mennä, jokin pakotti.
Kävelin ovelle ja avasin sen.
Kylmä tuuli puski lunta kasvoilleni.
Yö mekkoni heilui tuulessa.

"Tule!"
Se sanoi taas.
Astuin lumeen paljaalla jalalla.
Se kirpaisi.
Nuken ilme oli ilkeä. Se nosti kättään.
Kädessä oli naru.
"Hypitäänkö?"
Sen käheä ääni oli yhä vain rosoisempi.

Kylmyys sai pääni särkemään.
Se käveli peltoa kohti.
Jokin pakotti minut seuraamaan tuota luonnotonta olentoa.
Sen kiharat olivat kuurassa.
Mekko muistutti yhä enemmän yömekkoa.

Kaaduin maahan sillä jalkani olivat tunnottomat.
Oli niin kylmä.
Istuin keskellä peltoa.
Nukke seisoi edessäni.
Jostain syystä laskin pääni lumeen.
"Hienoa..." Se sanoi ja yski.
Katsoin pimeää pilvistä taivasta josta putoili lumihiutaleita.
Käänsin pääni lumessa ja näin talomme kaukana.
Nukke oli päälläni ja teki jotain.
Olin niin kylmissäni etten tuntenut.
Tärisin vain.

Yhtäkkiä hän nousi.
"Haluatko nähdä mikä olen?"
Hän repi hiuksensa pois.
Se oli peruukki.
Hän oli yhä vain valkeampi.
"Sinusta tulee kaunis nukke. Kun jäädyt hiukan."

"Mitä helvettiä?!"
Hän alkoi lapioida lunta päälleni. Kylmyys puri kuin veren himoinen koira.
Se sattui ja pisteli.
En tuntenut huuliani.
Ripsiini alkoi kertyä kuuraa.

"Et tarvitse peruukkia." Hän hymyili ilkeästi.
"Et uskokaan kuinka vaikea tämä operaatio oli minulle. He ajoivat pääni kaljuksi. Pitivät minua pakastimessa. Luulivat että olin kuollut."

Tunsin kuinka kylmyys tarttui sydämeeni.
Tyttö kyykistyi luokseni ja avasi suunsa.
Hän avasi minun suuni. Leukani naksahti sillä se oli jähmettynyt.

Kaikki pimeni hetkeksi.
Avasin silmäni ja makasin yhä lumessa.
Mutta, edestäni nousin minä.
Olin valkea. Kasvoissani oli paleltumia. Silmäni olivat kuurassa. Huulet sinersivät.
"Kiitos...yksi elämä lisää."
Tunsin kuinka sydämeni hidastui.
Ahdisti henkeä.
Katsoin kuinka valkea tyttö pitkine hiuksineen käveli taloa kohti. Minä kävelin. Mutta miksi olin maassa.
Minä menin tuolla!
Hän oli jättänyt maahan pienen peilin eteisestä.
Näin kasvoni.
Olin sinertävä. Silmäni olivat kuopalla ja kasvoni olivat laihat. Kalju pääni oli rosoinen.
Kasvoistani alkoi irrota palasia.
Olin rikkinäinen nukke.
Silmäni olivat jäänsiniset ja näytin kuolleelta.
Mitä hänelle oli tehty?!
Yhtäkkiä tunsin sysäyksen.
Vedin pitkään henkeä ja sitten kaikki pimeni.

Moi! Tässä nyt jotain. Yritin sentään. ._. sori jos tää nyt oli vähä mitä oli. Toivon et oli edes jotenki "hyvä".