Kauhutarinoita:3

Joulu Yö

Heräsin kovaan vessa hätään. Nousin istumaan vuoteessani ja katsoin ikkunasta jonka ulkopuolella satoi lunta.
Katu oli valkeana ja naapurien jouluvalot loistivat yhä pimeässä yössä.
Nousin ylös ja kävelin vessaan. Vanhempani nukkuivat omassa huoneessaan.
Kävelin olohuoneen ohitse kohti vessaa.

Jokin kuitenkin osui silmänurkkaani pimeydessä.
Peruutin hiukan ja vilkaisin pimeään olohuoneeseen.
Joulukuusi oli nurkassa. Ja sen vierellä kyyhötti jokin.

Minua pelotti.
En uskaltanut lähestyä tummaa hahmoa.
Se näytti aika isolta. Mutta se oli kyyryssä.
Tähyilin sitä hetken, mutta ajattelin että ehkä se oli vain jokin typerä asia kuten iso tyyny.
Menin vessaan ja tarpeet tehtyäni otin kaapista taskulampun.

Mutta palatessani olohuoneen ovelle...hahmo oli pystyssä.
Pelästyin niin että pudotin lampun käsistäni.
"Hyvää joulua...." Se kähisi hiljaa.
Sen ääni oli lamauttava ja pelottava.
Shokista päästyäni ryntäsin nopeasti ylös huoneeseeni.
Menin sängyn alle ja kuuntelin.
"Näin vain harhoja...tämä on unta..." Kuiskuttelin itselleni.

Kuulin askelia.
Sitten kuului töminää.
Tärisin pelosta.

Hiljaisuus.
Kuulostelin vielä.
Mutta en kuullut mitään. Ryömin pois sängyn alta ja kävelin ulos huoneesta.
Käytävällä ei näkynyt mitään.
Kävelin olohuoneeseen ja järkytyin.

Äiti istui sohvalla hiukset pystyssä poltettuna.
Kasvot olivat turvonneet ja sulaneet. Silmät pullistuneet ja harmaat. Huulet muodottomat.
Aloin itkeä ja minua pelotti niin paljon.
"Tämän on pakko olla painajainen!" Kiljuin ja juoksin vanhempieni huoneeseen.

Sänky oli tyhjä.
"Ei!! Isä!! Missä olet!!??"

Yhtäkkiä olohuoneesta kuului "Ho Ho Ho! Hyvää Joulua!"
Ryntäsin sinne ja äitiä ei näkynyt missään.
Mutta isä roikkui katosta hirtettynä teko partaan.
"Isä!!"
Hänen kasvonsa olivat tuskan vääristämät.

"Onko täällä kilttejä lapsia?" Kuului keittiöstä.
Juoksin sinne vihaisena.
"Minä kostan!!"
Minua pelotti mutta olin vihainen ja surullinen.
Halusin tietää kuka oli tämän takana.
Lisäksi se ajatus että tämä kaikki olikin vain painajaista, sai minuun voimaa.

Keittiössä äiti oli pöydällä.
Hän oli yhä palanut. Ei muuttunut yhtään.
Itkin.
Vanhempieni näkeminen tuollaisina...kuolleina...sattui.
Äidin vieressä seisoi joku.
Tumma hahmo.
"Haluatko kinkkua? Vasta paistettua?" ääni sanoi.
"Mene pois!! Tämä on vain unta!!"kiljuin ja itkin.

"Kiltit lapset saavat karkkia...usko pois vain..."
Hahmo alkoi lähestyä minua.
Lähdin pakoon.
Askeleet kaikuivat perässä epätodellisina.

Juoksin omaan huoneeseeni sängyn alle.
Se seurasi minua sinne.
"Tules esiin. Kiltti lapsi ansaitsee karkkinsa...olenhan minä sentään kaikkien rakastama pukki...." ääni nauroi.

Sitten tein elämäni virheen.
"Minä en halua karkkia!!"

Sänky peittoni nousi ja näin kasvot.
Hän virnisti epämiellyttävästi ja veti minut pois sängyn alta.
Kiljuin minkä keuhkoistani kestin.

Itkin. En nähnyt mitään.
Hän nauroi.
Sitten tunsin kuinka hän laski minut johonkin. Se oli ahdas paikka.
Jokin sulkeutui. Se naksahti kiinni.
Alkoi tulla lämmin.
Revin itseni ulos säkistä nähdäkseni missä olin.
Edessä oli likainen lasi.
Paikka oli hyvin ahdas en voinut liikkua.

Ja sitten se alkoi polttaa.
Käsieni ja jalkojeni iho alkoi kuplia ja lähteä irti.
Itkin ja huusin tuossa polttavassa uunissa.
Keuhkojani pisti ja ahtaan paikan kammo laittoi minut tärisemään.
Kipu kasvoi ja tajusin että ihoni suli.
Olin kauhuissani.

Hakkasin käsilläni uunin luukkua ja näin vain ne kasvot edessäni.
Ne ilkeät tutut kasvot.

Hengitys alkoi vaikeutua ja päässä tuntui painetta.
Aloin sätkiä ja viimeinen asia aivoissani tajusi, että tuo henkilö oli iso-veljeni Dylan.

Loppu

Tällainen nyt Joulu aaton kunniaksi. Ei mikään niin hyvä. Mutta yritin parhaani.
Huh...toivottavasti piditte~!