Kauhutarinoita:3

Rekku On Kuollut

Katu oli pimeänä. Kylmä tuuli puski vasten kasvojani ja sai hiukseni heilumaan hervottomasti ympäriinsä. Yritin ajatella mukavia, vaikka minua pelotti. Uutisissa oli puhuttu paljon omituisista hahmoista jotka saattoivat lähteä seuraamaan. Oli puhuttu lapsesta joka raahaa perässään tyhjää koiran hihnaa ja ulisee suruissaan eläimellisellä äänellä.
Oli puhuttu naisesta jolla ei ole kasvoja.
Ja miehestä jonka pää on puolikas.
Kummituksia, tai hullujen höpinää....tv juontajat puhuivat hahmoja nähneistä. Mutta sinä iltana...tunsin että minäkin olisin pian yksi niistä hulluista.
Yritin kävellä ripeämmin, mutta tuuli puski päin ja hidasti minua sievoisesti.

Sitten...aivan yhtäkkiä kuulen sen. Takaani kuuluu ulinaa. Eläimellistä ulinaa.
Pysähdyn vaistomaisesti.
"En käänny...jatkan matkaa.." sanon itselleni, mutta vähitellen alan kääntyä.
Lapsi seisoo tiellä ja ulisee. Sininen takki on päällä ja huppu peittää pään joka on painettuna rintaa vasten, lapsi vain ulisee ja tuijottaa maata.
Oikeassa kädessä roikkuu punainen hihna.
Lapsi näyttää todelliselta. Otan itseäni niskasta kiinni kuvainnollisesti ja kävelen lapsen luokse. Kuu pilkistää pilven takaa ja valaisee pimeää katua kelmeästi.
"Oletko kunnossa?"
Kysyn lapselta.
Hän jatkaa ulisemista toivottomana.
"Hei...ei ole hätää.."
Yritän rauhoittaa häntä.
Silloin hän lopettaa ulinan. Hän sanoo ihan tavallisella lapsen äänellä.
"On hätä...Rekku on kuollut."
Hän ojentaa kättään ja näyttää hihnan.
"Voi pientä.....Rekku on nyt hyvässä paikassa..."
Sanon hänelle.
Hän ei vastaa.
Katson häntä ja mietin mitä tekisin. Hän on ollut hiljaa jo 2 minuuttia.
Kyykistyn hänen vierelleen ja kurkistan hupun alle.
Silloin järkytyn.
Pojalla ei ole lainkaan hiuksia. Hänen kaljua päätään myöten on valunut verta. Veri tahrat ovat kuivuneet. Hänen silmiensä paikoilla on vain mustat veriset rosoiset aukot. Huulia ei ole vaan on kuin ne olisi revitty irti. Hampaat näkyvät verisinä rosoisen ihon välistä.
"Rekku ei ole hyvässä paikassa. Se on tuolla." Pojan ääni muuttuu ilkeän kylmäksi ja vanhan kuuloiseksi.
Nousen ylös ja peruutan hiukan ennen kuin käännyn ja näen auton, jonka keulassa näkyy koiran jäänteitä. Turkin paloja roikkuu puskurissa, yksi tassu on jäänyt kiinni siihen myös...
Poika heittää jotain jalkoihini ja nauraa nauramistaan.
Se ei kaiu. On kuin olisimme suljetussa tilassa.
Tuijotan jalkoihini ja näen kuolleen koiran pään.
Kiljun ja auto lähtee kohti minua renkaat vinkuen.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
"Hän ei ole tullut kotiin vieläkään...olen huolissani..." Kävelen ympäri asuntoani ja revin miltei hiuksia päästäni.
Sitten päätän napata takin ylleni ja lähden yöhön.
Hänen piti käydä vain kaupassa. Ostamassa suklaata leffa iltaamme. Ja nyt hän ei enää vastaa puhelimeen. Ja hän on ollut poissa 2 tuntia.
Ulkona on sysi pimeää. Kuu meni juuri pilven taakse kun astuin tuuleen.
Kävelen hiljaa ja vilkuilen ympärilleni.
Silloin näen ojassa jotakin.
Käsi...
Sydämeni loikkaa kurkkuun ja juoksen ojaan. Tyttöystäväni makaa ojassa. Runneltu ruumis...
Huudan.
Itken.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kasvot olivat revityt. Niskat murtuneet. Käsi oli poikki...jalat murtuneet.
En koskaan saa mielestäni sitä näkyä. Ja käsissään hän piteli koiran hihnaa. Eikä meillä edes ollut koiraa. Kukaan ei ollut kuullut tai nähnyt mitä pimeässä illassa tapahtui. Ei kukaan. Ainoa joka tietää, on tyttöystäväni Millie. ~~~~~~~

Moikka! Soriii...yritin nyt väsätä jotain. Mut en tiiä et mitä tästäki taas tuli.  ._. ehh..no joo...et sellanen tällä kertaa. Oma keksimä. Eli laatu sen mukasta.