Kauhutarinoita:3

Kuoleman Varjot Osa 3

Olin välitunnilla ja katselin muita oppilaita. En tietystikään ollut vielä päässyt mukaan jutteluun.
Kaikki vieroksuivat minua.
Olin uppoamassa ajatuksiini kun tunsin kosketuksen olkapäälläni.
"Moi..." Jean hymyili minulle.
Peräännyin hiukan. Aamuinen veri episodi ja painajainen olivat yhä tuoreina mielessäni.
"Miksi näytät noin pelokkaalta?"
Tuijotin hänen vihreitä silmiään.
"Haluan käydä luonasi tänään..."
Poika nyökkäsi.
"Hmmm...on aika omituista että oikein tahdot luokseni kylään, mutta tuskin siinä mitään outoa on jos tulet."
"Käykö se varmasti?" Kysyin vielä varmuudeksi.
"Tottakai..." Hän hymyili ja pörrötti hiuksiani.

Pojassa oli jotain omituista.
Mutta olin jo lupautunut käymään hänen luonaan, joten en voisi kai enää perua.

Päivä kului ja koulun jälkeen odotin Jeania koulun pihassa.
Hän käveli luokseni.
"Oot aika rohkee..."
Hän sanoi ja käveli ohitseni virnistellen.
Se jätti minut hiukan tyhjäksi.
Juoksin kuitenkin rohkeasti hänen peräänsä.

Talo oli kaunis ja iso. Piha oli pelkkää peltoa. Mutta ympärillä oli joka puolella metsää kun pelto loppui.
Näin polun.
"Tuo vie teille..."
"Ai...minä jo ehdin luulla että olet joku stalkkeri ja tuijotat minua öisin ikkunastani. En ajatellut että ladolta menee polku."
Poika kääntyi minuun.
"Ehkä tuijotankin."
Yritin hymyillä. Hän tietysti vitsaili.

Astuimme sisään.
Heti eteisestä näki keittiöön joka oli oikealla.
Vanhahko nainen istui saarekkeen ääressä.
"Hei..." Sanoin hiljaa mutta kohteliaasti.
Nainen vilkaisi minuun hiljaa ja väsyneen näköisenä.
Jean vilkaisi minuun ja pudisti päätään hiljaa. Hän johdatti minut yläkertaan.
"Sinun jälkeesi..." Hän odotti että astun huoneeseen.

Huone oli hämärä. Tumman vihreät seinät. Yksi ikkuna. Sen edessä oli mustat vanhat verhot.
Sänky joka oli petaamaton.
Likaisia papereita lattialla. Sukkia.
Pieni lipasto josta pursusi vaatteita.
Kirjahylly. Hyllyssä oli muutama kirja. Ja kun nostin katseeni näin hyllyn päällä jotain. Purkkeja joissa oli kuolleita eläimiä.
"Eh... ovatko ne oikeita?"
Jean nyökkäsi.
"Anteeksi että täällä on näin sotku. Voit istua sängylle."
Huoneessa oli tunkkainen ilma.
Sänky näytti epämiellyttävältä jopa istumiseen.
Jean pelästytti minut kun hän sulki oven.

Minun äitini jos olisi tiennyt että minulla on poika kylässä, ei hän olisi antanut minun sulkea ovea lainkaan.
Huomasin vasta että oven vieressä oli kirjoituspöytä.
Jean sytytti lampun jonka varjostin oli linnun pääkallo. Seinällä oli lehmän kallo.
"Sinulla on erityinen maku..."

Hän istui viereeni.
"Tiedän..."
"Ja sun muuten ei kannata puhua kenellekään musta koulussa. Saatat saada tietoos asioita jotka voi järkyttää...huomaan et oot aika herkkä..." Hän katsoi minua vakavasti.
Katselin lattialla lojuvia roskia.
"Ai kuten sen et oot outo runkkaava stalkkeri. Kyllä mä nyt tajuan et oot runkanny noihin..." Osoitin sukkia. "En mä oo mikään siveyden sipuli. Kyllä mä kestän asioita. Oot outo, runkkaat ja sul on outo kokoelma kuolleita eläimiä. Ei se vaivaa mua." Nauroin.
Hänen ilmeensä oli yhä vakava.
"Kunhan et kysy enää..."
Nyökkäsin. "Lupaan etten kysy. Tiedän susta ihan tarpeeksi jo nyt..." Hymyilin.

Yhtäkkiä kuulin rapinaa sängyn alta.
Nostin jalkani ja katsoin sängyn alle.
Sain käsiini harmaan rotan.
"Onpa söpö!"
Jean hymyili.
"Sen nimi on Mortem."

Sängyn alta hiipi esiin muitakin rottia.
Sanguis, Sanctus ja Diabolus.
Ne kaikki saivat juosta irti.
"Eivätkö ne sotke tai pure vaikkapa johtoja?"
Jean pudisti päätään.
"Eivät. Ne pureskelevat vain raatoja."
Hän hymyili pelottavasti.
Katsoin häntä hiukan peloissani.
"Siis jos löydän metsästä kuolleen eläimen,vien sen kellariin laatikossa johon mahtuu rottia. Ne syövät ihon ja lihan. Saan hyvin puhdistetut luut.
"Aih niin. Ehdin jo pelästyä. Olet karmiva."

Lähdin kotiin.
Jean saatteli minut polulle.
Hän oli ollut oikein mukava.
Halusi olla kanssani koulussa.
Se kävi oikein hyvin.
Olisi edes joku ystävä.
Kuitenkin olin yhä hiukan varautunut. En oikein ymmärtänyt poikaa.
Mutta ajan kanssa varmasti oppisin tuntemaan hänet.