Kauhutarinoita:3

Pimeä ja Yksinäinen tie

Joka yö, sinä istut kotonasi. Lämpimässä ja turvassa. Lähellä kotiasi on paikka joka on pimeä..ja yksinäinen. Et ehkä tiedä siitä, mutta siellä se on. Joka puolella maata, on kaupunkeja ja kyliä joilla kaikilla on nuo omat yksinäiset pimeät paikkansa.

Kun olin nuori poika, asuin pienessä kylässä.Johnny Craig asui kadun toisella puolella. Olin hänen isoveljensä ystävä.Hän oli vasta vauva silloin. Näin hänen kasvavan, mutten koskaan kiinnittänyt paljoa huomiota häneen.

Joskus iltaisin äiti lähetti minut ostamaan maitoa ja paketin sokeria, läheisestä ruokakaupasta. Matkalla kauppaan jouduin kävelemään läpi pimeän ja hiljaisen tie osuuden.

Päivisin se oli vain hämärä tie jonka molemmilla puolilla kasvoi vanhoja käppyräisiä puita ja jonka lähellä ei ollut rakennuksia..eikä sinne koskaan tehtäisikään. En koskaan pelännyt sitä päivällä, mutta pimeän tullen se oli aivan kuin eri paikka. Yksinäinen paikka. Pimeyden ja outouden paikka. Pelkojen ja hirveyksien paikka.

Kuten sanoin. Lähellä ei ollut taloja. Ei katuvaloja. Se oli sysimusta. Niin musta kuin musta voi olla. Pimeä kuin keskiyö. Suuret puut peittivät oksillaan kuun ja tähdet. Ja levittivät pelottavia varjojaan tielle.

Aina kun piti kävellä tuota reittiä, kävelit aina vain hitaammin. Se oli kuin astumista pimeään tunneliin. Taaksesi jäivät talojen valot, autojen äänet ja ihmisten äänet. Edessäsi oli vain  pitkä matka läpi pimeyden, matka jonka aikana tunsit kuin joku sinua puiden välistä tarkkailisi.

Joka ilta kun jouduin kulkemaan tieltä. Toivoin että joku kävelisi kanssani. Mutta kukaan ei koskaan kävellyt. Kun kävelin tieltä, pidin silmäni aina puiden välisessä pimeydessä, odottaen että näkisin jonkun minua katselemassa.

Luultavasti se olisi mörkö. Äiti oli joskus kertonut siitä. Kuinka se odotti pieniä tyttöjä ja poikia jotka kulkivat läpi tien. Tai ehkä se oli lapsien saalistaja. Äitini oli myös varoittanut miehestä joka houkuttelee lapsia karkilla ja koiran pennuilla. Tai sitten se oli jotain muuta. Jotain pahempaa.

Silmäkulmastani näin kuinka varjoissa liikkui raajat jotka odottivat jotta voisivat tulla kimppuuni ja päästä raapimaan minut hengiltä.  Sitten siellä hiljaisuudessa ja pimeydessä ne tekisivät keholleni monia hirveyksiä, eikä kukaan kuulisi minusta enää.

En ollut varma minkä odotin minua vakoilevan tuossa pimeydessä. Mielikuvitukseni parani aina siellä. Mielessäni näin otuksen jonakin ihmisen ja eläimen väliltä. Sillä oli pitkät raajat ja terävät pitkät kynnet. Sillä oli märkä limainen keho ja silmät jotka hehkuivat kuin tuli. Kuvittelin sen piilottelevan puiden oksissa. Ja odottavan varomattomia lapsia kävelemään tieltä.

Yhtenä iltana se melkein sai minut. Sinä iltana edes tietä ennen olevat katulamput eivät olleet päällä. Silloin tiesin että se olisi siellä. Pystyin tuntemaan kuinka se odotti minua pimeydessä. Ryhdyin juoksemaan, sillä tunsin sen selkäni takana. Se yritti kurottaa minuun. Pystyin tuntemaan sen hengityksen niskassani. Juoksin. Juoksin niin kovaa kuin pääsin. Juoksin niin kovaa että luulin sydämeni räjähtävän.

Se sai minut melkein. Kun pääsin kotiin, katsoin itseäni peilistä. Ja selässäni, t-paidassa oli valtava repeämä. Kuin kynsi olisi sen siihen raapaissut. Se pelotti minua. Ja sen jälkeen vihasin sille tielle menemistä ja välttelin sitä.

"Jonakin yönä en tule enää takaisin." Varoitin äitiäni.

Hän vain nauroi ja käski minun lopettaa moiset puheet.

"Siellä on jotain. Siellä pimeydessä." Sanoin äidille.

"Siellä ei ole mitään, mitä siellä ei ole valoisassa." Äiti sanoi.

Mitä aikuiset tiesivät maailmasta? Aikuiset luulivat tietävänsä kaiken. He luottavat vain siihen mitä kuulevat tai lukevat. He ajavat autoillaan eivätkä koskaan kävele missään. He eivät tiedä mitään paikoista jotka ovat pimeitä ja joissa edes linnut eivät laula.

Tiedän etteivät he uskoisi minua. Tiesin etten voinut todistaa heille että pimeällä tiellä, puiden katveessa oli jotain. Jotain jolla oli pitkät kynnet.

Kun kasvoin vanhemmaksi. Unohdin yksinäisen tien. Kasvoin pidemmäksi, aloin pelata jalkapalloa ja aloitin seurustelun.

Vuodet vierivät ja jotenkin unohdin pimeydessä olevat hahmot. Muisto oli silti mielessäni, mutta se oli lukittuna lapsuuden muistoissa.

Vuodet menivät. Mutta en enää koskaan ajatellut lapsia, jotka nykyään joutuivat kävelemään pimeältä tieltä.

Kolme päivää sitten, Johnny Craig katosi. Hän asui kadun toisella puolella. Olin hänen isoveljensä ystävä. Hän oli vasta vauva silloin. Näin hänen kasvavan, mutten koskaan huomioinut häntä erityisesti. En ennen kuin hän katosi.

He löysivät hänet pimeältä tieltä puiden välistä. Hänen ruumiinsa oli revitty ja murskattu miltei tunnistamattomaan kuntoon. Poliisi sanoi että hänen kimppuunsa oli käynyt eläin.

Kun kuulin tapahtuneesta, tiesin heti mitä oli tapahtunut. Johnny Craigin oli murhannut lapsuuden pelkojeni olento. Asia jonka olin luomut mielessäni. Olin jättänyt sen pimeälle tielle. Jätin sen sinne odottamaan pientä varomatonta poikaa joka ei kyennyt juoksemaan yhtä lujaa kuin minä.

Tapauksen jälkeen kaupunki kaatoi tien puut ja laittoi tilalle katuvalot. Tie osuus ei ole enää pimeä ja yksinäinen. Asia joka siellä oli, oli kuollut. Mutta se on vielä jossain muualla. Pienessä kylässä, kuten sinun koti kaupunkisi. Se odottaa sinua kuin se odotti täällä minuakin. Se odottaa jotain pelokasta lasta luokseen. Aika näyttää milloin......

Netistä tämän löysin. Suomensin. :3